Tuontikalan kulutus kasvoi, kotimaisen väheni
Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että runsaat kaksi kolmasosaa kulutetusta kalasta tulee ulkomailta. Pitkän ajan trendi suomalaisten ruokailutottumuksissa on kalan korvautuminen broilerilla.
Ylen päätös osallistua Euroviisuihin ei vapauta sitä vastuusta: epäpoliittisuuteen vetoaminen ei toimi, sillä myös normalisointi on aina poliittinen teko. Suomella on yhä mahdollisuus valita toisin ja osoittaa, etteivät sen arvot ole pelkkää retoriikkaa.
Energian, liikenteen ja koko yhteiskunnan kestävä murros edellyttää valtavasti uutta infraa. Suuret rakennushankkeet menevät kuitenkin tätä nykyä järjestelmällisesti yli budjetin ja aikataulun. Siksi hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa on skarpattava.
Overconsumption in wealthy countries exceeds planet’s limits and threatens sustainable future, says the Finnish Expert Panel for Sustainable Development. Degrowth-oriented policies would offer structural change to curb consumption and ensure fairness.
Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että runsaat kaksi kolmasosaa kulutetusta kalasta tulee ulkomailta. Pitkän ajan trendi suomalaisten ruokailutottumuksissa on kalan korvautuminen broilerilla.
Energian, liikenteen ja koko yhteiskunnan kestävä murros edellyttää valtavasti uutta infraa. Suuret rakennushankkeet menevät kuitenkin tätä nykyä järjestelmällisesti yli budjetin ja aikataulun. Siksi hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa on skarpattava.
Syvempien Itämeren kerrosten lämpöenergia on monilta osin hyödyntämättä. Uusien arviointien perusteella parhaat merilämmön tuotantoalueet sijaitsevat Suomenlahden etelärannikolla ja eteläisellä Itämerellä.
Verden alakulttuuritoimittaja Pertti Rautiainen puhkiselittää kirjoittamiaan puujalkavitsejä.