Tuttu suku kärvistelee ja selviää Kinnusen uudessa romaanissa
Tommi Kinnusen seitsemäs romaani jatkaa Neljäntienristeyksestä tutun suvun tarinaa. Kertojana on isänsä varjossa elänyt poika, joka pystyy muistamaan menneestä ilonkin hetkiä, vaikkei toisaalta haluaisi päivääkään lapsuudestaan takaisin, Eero Karisto kirjoittaa.
Eero Karisto
Uudessa romaanissaan Pitkä aukea Tommi Kinnunen jatkaa aiemmista romaaneista tutun suvun tarinaa. Vaikka kirjan maailmassa on paljon ilkeyttä ja vaikeutta, yleisvaikutelma on positiivinen. Kaikesta selvitään.
Suku tuli tutuksi jo Kinnusen esikoisessa Neljäntienristeys, ja se tavattiin myös romaanissa Lopotti.
Pitkän aukean taustalla vaikuttaa jatkuvasti jo esikoisessa kerrottu isän seksuaalinen suuntautuminen ja siihen liittynyt itsemurha. Homoseksuaalisuus on muutenkin näkyvästi läsnä Kinnusen tuotannossa.
Pitkän aukean kertojan, tuon itsensä tappaneen miehen pojan ajatukset kiertävät isän ympärillä, lapsuuden muistoissa, niissä iloisissa mutta myös todella surkeissa. Romaanissa isä tuntuu olevan enemmän läsnä kuin omat lapset. Kertojan ja isän suhde elää vain kertojan ajatuksissa. Omat lapset tuntuvat tietävän kovin vähän ennen heidän syntymäänsä kuolleesta isoisästä.
Osa romaanin tarinaa on ilkeän anopin ja ihan normaalin, jopa kärsivällisen miniän jännite. Kertojan sympatiat ovat täysin varauksetta puolison puolella. Äiti on yksiselitteisesti suvun pahis.
Asetelma, jossa mies tuo vaimonsa miniäksi maataloon äitinsä armoille, on Suomen historiassa todella yleinen. Tässä tapauksessa ympäristö on perheen suuri talo, jossa on sekä työpaikka, perheen valokuvausliike, että monen sukupolven koti. Kertojapoika jatkaa äitinsä yritystä, ja hänen perheensä on sidottu – tai sitoutunut – tähän taloon. Se on konkreettisesti ja symbolisesti häkki, johon kertoja tuo vaimonsa.
Entisvanhaan maatalousyhteisössä ei ehkä yleensä ollut vaihtoehtoja, mutta Pitkää aukeaa lukiessa miettii, eikö mies tosiaan voinut tehdä mitään enempää helpottaakseen vaimonsa asemaa. Mies vain turtuu äitinsä ilkeyteen. Vaimon selviytymiskeino on pahimpina hetkinä porhaltaa autolla jonnekin.
Aiemmista romaaneista saattaa päätellä, että äidin ilkeys selittyy turhautumisella aviomiehensä homoseksuaalisuuteen. Joka tapauksessa äidin hahmo sekä isän elämän vaikeudet saavat kertojan ajattelemaan, että päivääkään ei lapsuudestaan haluaisi takaisin – vaikka hän muisteleekin iloisia hetkiä isän kanssa.
Kontrasti lapsuuttaan arvostavaan puolisoon on vahva. Toiset oppivat lapsuudessaan, miten perheessä toimitaan, toiset sen, miten ei pidä toimia.
Äitinsä viime hetkillä kertoja tuntuu antavan äidilleen vähän anteeksi. Parhaansa toinen kai yritti, mutta se ei ollut kovin paljon.
Äidin kuoleman jälkeen kertojan oma vanheneminen ja muistisairaus etenee romaanissa niin nopeasti, että lukijan voi olla vaikea pysyä perässä. Rakenteellisesti tarina on toteutettu niin, että jo muistinsa menettänyt päähenkilö kertoo mielessään elämänsä tarinaa vaimolleen. Välillä veljensä viimeisiä aikoja seuraava sisar täydentää tarinaa.
Pitkä aukea on Kinnusen seitsemäs romaani. Tuotanto on tasaisen varmaa, ja siitä ovat pitäneet sekä kriitikot että lukijat. Kinnunen on ollut jo neljä kertaa ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi, mutta vielä ei ole tärpännyt. Muita palkintoja hän on kyllä saanut, muun muassa Akateemisen kirjakaupan Varjo-Finlandian. Romaanien lisäksi Kinnunen on kirjoittanut muun muassa oopperalibrettoja, ja hänen romaaneistaan on myös dramatisoitu näytelmiä.
Vaikka Pitkä aukea on vaikuttava kirja, herättää tunteita, kyseenalaistaa, kuvaa hienosti elämän vaiheita ja herättää kysymyksiä, se ei ehkä yllä ihan Kinnusen parhaiden, kuten Neljäntienristeys ja Ei kertonut katuvansa, tasolle. Silti se on hyvin mahdollinen Finlandia-ehdokas.
Tommi Kinnunen: Pitkä aukea. 267 sivua. WSOY 2026.
