Monikulttuurisuuden arjesta – nuoret kertovat omasta Suomestaan
Kansallisteatterin uutuus on välähdyksiä monikulttuurisen Suomen nuorten ihmisten elämästä. 12 nuorta kuudesta eri kulttuurista kertoo kokemuksistaan. Käydään läpi arkea Suomessa ja omaa kulttuuria. Näytelmä perustuu nuorten omiin kokemuksiin.
Eero Karisto
Kansallisteatterin jos meiltä kysytään -näytelmässä rakennetaan paljon. Yhteyksiä ihmisten välille, utopioita ja dystopioita. Konkreettisesti rakennetaan ja murretaan muureja ja torneja. Tehdään yhdessä. Utopiat ja dystopiat ovat esillä. Luovuttamisesta, periksiantamisesta ei näy merkkejä. Ihmisten välillä on eroja, mutta nähdään myös yhtäläisyyksiä.
Elämään liittyy pelkoja tai suojautumista. Itse kullakin on asioita, joista ei halua puhua. Yleensä ne liittyvät oman ja valtakulttuurin eroihin.
Kieli on keskeisessä roolissa. Näytelmä kuvaa kielen moninaisuutta nuorten keskuudessa ja menee tässä syvälle. Raja suomen kielen ja muiden kielten välillä hämärtyy. Monikansallisen kulttuurin myötä leviää uusia ilmaisuja, jotka yhdistävät erikielisiä nuoria ja joita heidän vanhempansa välttämättä eivät ymmärrä. Kieliraja on joskus sukupolvien välillä.
Barbie-elokuva ja Ken ovat läsnä puheissa. Niiden avulla hahmotetaan tai pikemminkin kuvataan maailmaa. Näytelmässä muistutetaan myös, että maahanmuuttajataustaiset eivät ole ainoa vähemmistöryhmä Suomessa.
Näytelmässä puhutaan seitsemää kieltä, jotka ovat esiintyvien nuorten äidinkieliä – ja englantia, joka ilmeisesti ei ole kenenkään esiintyjän ensikieli. Olisikohan se sitten dystopia, jos suomalaisten paras yhteinen kieli on englanti? Pääkaupunkiseudulla joka tapauksessa elää ja on työelämässä nuoria aikuisia, jotka eivät osaa suomea. Korkeakoulututkinnonkin voi Suomessa opiskella englanniksi.
Huomiota saa myös suomenkielisen ihmisen suomen kielen taito. Kuinka hyvin osaa suomea, jos ei osaa selittää, mitä särmä tarkoittaa. Edelleen noteerataan, että tapa käyttää kieltä muuttuu. Esimerkiksi otetaan tapa, jolla vanhempia puhutellaan.
Kieli ja kulttuuri ovat monin tavoin yhteydessä keskenään. Kun bengalin kielessä on monta sinä-sanaa eri tarkoituksiin, siinä voi google-kääntäjällä mennä sormi suuhun.
Suomalainen arvostaa, ellei peräti pidä itsestäänselvänä, että ulkomailla asuvat suomalaiset puhuvat lastensa kanssa suomea. Saman periaatteen mukaisesti maahanmuuttajaperheissä Suomessa puhutaan omaa kieltä, kunnes seuraavassa tai sitä seuraavassa ei enää puhuta.
Maahanmuuttajien suomen kielen taito on ajankohtainen kysymys. Sekä lasten että äitien kielitaito on esitetty yhtenä perusteena ehdotuksille kotihoidontuen lakkauttamisesta.
Kieli on kuitenkin vain yksi osatekijä maahanmuuttajan elämässä. Kulttuurierot on toinen ja ehkä kipeimpänä rasismi. Näytelmän jälkeen on taas helppo muistaa, että rasismi, tai siihen varautuminen, on pysyvä osa elämää.
Politiikassakin rasismi pikemminkin leviää kuin hiipuu kaikenlaisista nollatoleransseista huolimatta. Viimeksi hätkähdettiin, kun kokoomuksen helsinkiläisvaltuutettu julkaisi ammattikoulun oppilaslistan ja ihmetteli kriittiseen sävyyn maahanmuuttajataustaisten lasten suurta osuutta.
Ensi-iltayleisö osoitti runsaasti suosiotaan. Ehkä osa raikuvasta palautteesta tuli siitä, että nuoret esiintyjät panevat itsensä vahvasti peliin, oman henkilönsä, kulttuurinsa, jokapäiväisen elämänsä. Kysymys ei ole vain roolista.
Esitys on syntynyt ohjaaja Tamara Searlen ohjaamissa työpajoissa, joissa nuoret ovat käsitelleet itseään koskettavia teemoja. Searlen lisäksi esitystä on ollut tekemässä dramaturgi Ville Vuorikoski. Esiintyjillä on juuria kuudessa eri maassa: Afganistanissa, Bangladeshissa, Suomessa, Kurdistanissa, Somaliassa sekä Syyriassa.
jos meiltä kysytään on syntynyt Kansallisteatterin Lähettiläät | Ambassadors -hankkeessa. Teatterin mukaan hanke tarjoaa eritaustaisille nuorille mahdollisuuden itseilmaisuun teatterin kautta, ammattimaista näyttämötaiteiden opetusta, teatterialan kokemusta ja valmiuksia opiskella alan oppilaitoksissa.
Hankkeessa on järjestetty teatteri- ja musiikkityöpajoja alaikäisenä Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden ryhmäkodeissa. Niihin osallistuneita kutsuttiin mukaan Nuorten Kansallisteatteriin. Hankkeen ensimmäinen esitys oli marraskuussa 2025 Omapohja-näyttämöllä kantaesitetty Mieleni on peto, jonka ohjasivat Tamara Searle ja Jussi Lehtonen.
Kansallisteatteri: jos meiltä kysytään. Konsepti ja ohjaus Tamara Searle. Konsepti ja esiintyminen Nuorten Kansallisteatterin esiintyjät. Konsepti ja dramaturgia Ville Vuorikoski. Video- ja äänisuunnittelu Olli Valkola. Valosuunnittelu Miika Suomalainen. Tuottaja Roosa Vaverka.
Rooleissa Ridwan Ahmed, Maria Akter, Sabrina Ali, Maryam Barbery, Juho Hagan, Iiris Linna, Tilma Lucenius, Yusra Mohali, Iftah Mohamed, Arvand Rasul, Ada Safdari ja Kaneli Samola
Näytelmällä on ensi-illan jälkeen vain neljä esitystä: 16.10., 24.10., 26.10. ja 2.11.
