Ilman elinkelpoista luontoa ei ole turvallista Suomea – vuoden 2027 vaaleista on tehtävä ympäristövaalit

Kaikki elämä maapallolla rakentuu lopulta samoille perusedellytyksille. 

Tarvitsemme hengityskelpoista ilmaa, puhdasta vettä, ravintoa, viljelykelpoista maaperää, toimivia ekosysteemejä ja ilmaston, jonka olosuhteissa yhteiskuntamme voivat toimia.

Luonto ei siis ole yksi yhteiskunnan osa-alue muiden rinnalla. Se on ihmisten elämän, hyvinvoinnin ja talouden sekä koko yhteiskunnan toimintakyvyn perusta. Luonnolla on suora kytkös siihen, miten suomalaiset voivat ja millaiset edellytykset tässä maassa on elää turvallista elämää nyt ja tulevaisuudessa. Ja toiseen suuntaan: sillä, miten ihmiset voivat, on suora yhteys siihen, miten jaksamme ja pystymme torjumaan aikamme suurimpia ympäristöuhkia. 

Tämä kuulostaa niin itsestään selvältä, ettei sitä ehkä pitäisi joutua sanomaan ääneen. Silti politiikassa toimitaan edelleen liian usein kuin asia ei näin olisi.

Meillä on valtavasti tutkimustietoa ilmastokriisin etenemisestä, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä, hiilinielujen muutoksista, vesistöjen tilasta ja maaperän köyhtymisestä. Tiedämme myös, että seuraukset eivät kuulu vain kaukaiseen tulevaisuuteen. Ne vaikuttavat jo nyt ihmisten terveyteen, ruoantuotantoon, talouteen ja yhteiskuntien turvallisuuteen.

Silti ympäristökysymyksiä käsitellään politiikassa edelleen liian usein toisistaan irrallisina. Ilmastokriisi rajataan ilmastopolitiikaksi, luontokato luonnonsuojeluksi, vesien tila vesiensuojeluksi, maatalouden ympäristövaikutukset maatalouspolitiikaksi ja huoltovarmuus turvallisuuspolitiikaksi.

Mutta luonto tai ilmasto ei tunne hallinnonalojamme.

Kun maaperä heikkenee, kyse on yhtä aikaa luonnosta, ruoantuotannosta, viljelijän toimeentulosta, vesistöjen tilasta ja huoltovarmuudesta. Kun ilmastokriisi lisää sään ääri-ilmiöitä, vaikutukset näkyvät kodeissa, infrastruktuurissa, vakuutuksissa, terveydenhuollossa ja julkisessa taloudessa. Kun ekosysteemit heikkenevät, menetämme luonnon monimuotoisuuden lisäksi niitä toimintoja, joiden varassa myös ihmisten yhteiskunnat toimivat.

Suomessa olemme tottuneet suhtautumaan vakavasti puolustukseen, energiaturvallisuuteen, sisäiseen turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen. Rakennamme tilannekuvaa, tunnistamme uhkia, ehkäisemme niiden toteutumista ja varaudumme siihen, mitä emme pysty estämään.

Saman järjestelmällisyyden pitää ulottua ympäristöturvallisuuteen.

Kysymykset ovat lopulta yksinkertaisia: 

Mikä meitä uhkaa? Mitä siitä seuraa? Mitä teemme uhan torjumiseksi? Mihin meidän on jo sopeuduttava? Ovatko toimemme riittäviä?

Jos vastaus viimeiseen kysymykseen on ei, tiedon pitää johtaa politiikan muuttamiseen.

Siksi seuraavan hallituksen pitää säätää Suomeen ilmastolain kaltainen vahva luontolaki, joka tähtää luontokadon pysäyttämiseen ja luonnon tilan parantamiseen. Ilmastolain tärkeä periaate on, etteivät yhteiskunnan pitkän aikavälin tavoitteet ala aina alusta hallituksen vaihtuessa. Saman pitkäjänteisyyden pitää koskea luonnon puolustamista.

Luonnon elinvoimaisuus ei voi riippua siitä, mikä hallituspohja Suomessa kulloinkin sattuu olemaan.

Myös talouden ohjausta pitää tarkastella ympäristöturvallisuuden näkökulmasta. Saastuttaja maksaa -periaatteen on toteuduttava johdonmukaisemmin, ja verotuksen, sääntelyn ja taloudellisten kannusteiden pitää vetää samaan suuntaan.

Tarkoitus ei ole kerätä mahdollisimman paljon ympäristöveroja vaan vähentää ympäristöhaittoja. Samalla muutoksen pitää olla oikeudenmukainen. Pienituloista ihmistä ei pidä jättää maksamaan muutoksesta, johon hänellä ei ole mahdollisuutta itse vaikuttaa. Yrityksille puolestaan tarvitaan ennakoitava ja pitkäjänteinen suunta, jotta ne voivat investoida, kehittää teknologiaa ja rakentaa uutta liiketoimintaa.

Ympäristöpolitiikka voi näin olla yhtä aikaa uhkien torjuntaa ja uuden, kestävämmän kasvun politiikkaa.

Juuri tällaisissa kysymyksissä mitataan poliittista johtajuutta. Kestävyyden puolesta on helppo puhua silloin, kun siitä ei seuraa vaikeita valintoja. Todellinen testi tulee vastaan silloin, kun tutkimustietoon perustuva ympäristötavoite ja jonkin olemassa olevan elinkeinon lyhyen aikavälin intressi eivät osoita samaan suuntaan.

Lopulta meidän pitää muuttaa myös tapaamme puhua velasta.

Suomessa käydään aivan perustellusti vakavaa keskustelua julkisesta velasta ja siitä, millaisen taloudellisen perinnön jätämme tuleville sukupolville. Saman sukupolvien välisen vastuun pitää koskea ympäristövelkaa.

Jos tasapainotamme euromääräistä velkaa päätöksillä, jotka kasvattavat luontovelkaa tai ilmastovelkaa, emme ole poistaneet laskua. Olemme vain siirtäneet sen toiseen sarakkeeseen ja usein tulevien sukupolvien maksettavaksi. Ympäristövelka ei katoa sillä, ettei sitä merkitä valtion budjettiin.

Vuoden 2027 vaaleissa ratkaistaan paljon Suomen taloudesta, palveluista ja turvallisuudesta. Mitään niistä ei kuitenkaan voida ratkaista kestävästi, jos niiden perusta pettää.

Tilanne on vakava, mutta tulevaisuutta ei ole kirjoitettu valmiiksi. Politiikan tehtävä on nimenomaan vaikuttaa siihen, miltä tulevaisuus näyttää.

Suomen pitää päättää olla maa, joka ottaa ympäristöuhat vakavasti ja ryhtyy ratkaisemaan niitä kunnianhimoisesti suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden sekä ainutkertaisen luonnon turvaamiseksi.

Siksi vuoden 2027 vaaleista tulee tehdä myös ympäristövaalit.