Vihreä siirtymä teatterissa
Teatterit ympäri maailman rakentavat päästötöntä tulevaisuutta Theatre Green Book -oppaan avulla. Suomessakin joka kolmas teatteri on jo mukana, kirjoittaa Minna Lindgrem kolumnissaan. Yleisön matkavalinnoilla on päästöissä iso osansa.
Kun koronavirus pysäytti esittävien taiteiden toiminnan, English National Theatre (ENT) Lontoossa ei vajonnut apatiaan. Sen työntekijät ymmärsivät, että viruspandemioiden keskeinen taustasyy on ympäristökriisi. He alkoivat etäkokouksissaan pohtia, miten itse voisivat edistää vihreää siirtymää. Päästöttömän ja ympäristöystävällisen maailman saavuttaminen edellyttää kaikilta muutosta. Myös taidelaitoksilta.
Vuonna 2021 ENT julkaisi Theatre Green Book -oppaan. Siihen on koottu käytännön keinoja, jotta esittävät taiteet voivat siirtyä ekologisesti kestävään toimintaan tavoitteenaan nollapäästöt. Julkaisu on maksuton, ja se on levinnyt vauhdilla eri puolille maailman teattereita, oopperoita sekä tanssin ja sirkuksen toimijoita. Helsingin kaupunginteatteri ja Suomen Kansallisooppera ja -baletti suomensivat ja sovittivat oppaan kotimaisen esittävän taiteen kentän tarpeisiin keväällä 2023.
Tällä hetkellä Suomen teattereista kolmasosa on ottanut Teatterin vihreän kirjan käyttöön. Siinä on kolmiportaiset tavoitteet ja kolme eri osa-aluetta: kestävät tuotannot, kestävät rakennukset ja kestävät toiminnot. Tavoitteena on hiilijalanjäljen, sähkön ja veden kulutuksen pienentäminen, jätteiden vähentäminen, materiaalien ympäristöystävällisyys, kierrätys ja jakaminen. Hyvät opit jaetaan, ja siksi esimerkiksi Helsingin kaupunginteatterin teettämä tutkimus toimintansa eri osa-alueiden päästöistä on avoimesti halukkaiden käytössä.
ENT:n viestintäjohtaja Laura Zetterberg - kyllä, suomalainen! - kävi Suomen teattereiden seminaarissa elokuussa kertomassa, kuinka hanke on Lontoossa edennyt. Ratkaisevassa roolissa on ollut nimenomaan viestintä, sillä tavoitteita ei saavuteta ilman asenne- ja kulttuurimuutosta, jonka on läpäistävä koko teatteri. Muutos koskee tuotantoa, siivousta, ravintoloita, kuljetuksia, hankintaa, hallintoa – jokaista.
Lontoolaisyleisö on ottanut ENT:n projektin innolla vastaan, ja sen suosikeiksi on noussut erityisesti kaksi hanketta: The Green Store ja The Dye Garden. Ensimmäinen koskee jättimäistä puvustoa ja tarpeistoa, joka on avannut ovensa kaikille halukkaille kierrätys-, vaihto- ja jakamistalouden hengessä. Jälkimmäinen on Southbankin katolla siemenistä kasvatettu kukkea puutarha, jonka kasveja käytetään kankaiden värjäämiseen. Katolla kuljeskelu on uusi hupi lontoolaisten keskuudessa, ja pölyttäjätkin ovat tyytyväisiä.
Helsingissä kaupunginteatterilla on oma aurinkovoimala, ja se on siirtynyt kauttaaltaan led-valoihin. Lisäksi Helsingin kaupunginteatteri työstää osan produktioistaan Vihreän kirjan mukaisiksi, jolloin erityisesti puvustus ja lavastus noudattavat mahdollisimman pitkälle kierrätyksen periaatteita. Näillä kahdella pajalla on Suomessa hienoinen ero siinä mielessä, että puvustajat ovat aina osanneet hyödyntää kierrätystä, mutta lavasteissa ajatus on vielä melko uusi.
Amsterdamin ooppera on päässyt pisimmälle tavoitteessa käyttää kaikessa tuotannossa vain ympäristöystävällisiä materiaaleja, meikeistä lavasteisiin. Se on tehnyt kattavan luokituksen eri materiaaleista, niiden mikromuovipitoisuuksista ja kemiallisista lisäaineista. Tämäkin luokitus on avointa dataa, kuten nykyään sanotaan, eli tieto on siitä kiinnostuvien käytössä.
Taidelaitoksille vihreä siirtymä on iso muutos, joka edellyttää luovuutta ja kekseliäisyyttä. Siksi se sopii niiden maailmaan ja on saanut hyvän vastaanoton. Toisaalta moni pieni teatteri- ja tanssiryhmä on toteuttanut kierrätyksen taitoa toimintansa alusta lähtien. Uutta näille on kenties se, että huomio kiinnitetään materiaalien laatuun. Esittävien taiteiden vihreässä siirtymässä iloista on myös se, että useimmiten ekologinen vaihtoehto tuotantotavoissa on aiempaa halvempi.
Vaikka koko Suomen esittävän taiteen kenttä saavuttaisi Teatterin vihreän kirjan tavoitteet, on jäljellä vielä yksi ongelma: yleisö. Merkittävät päästöt syntyvät siitä, miten yleisö tulee paikalle. Siinä me voimme kaikki tehdä jotain. Muutamissa kaupungeissa on jo otettu käyttöön teatterilippu, joka oikeuttaa maksuttoman menopaluun julkisessa liikenteessä.
Minna Lindgren
Kirjoittaja on kirjailija, toimittaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu