Tutkijat: Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta
Karkeasti arvioiden enää kolme prosenttia Euroopan metsistä täyttää luonnontilaisen tai vanhan metsän kriteerit. Liian yksioikoiset tai epätieteelliset kansalliset tunnistamisperusteet voivat jättää arvokkaita metsiä suojelun ulkopuolelle.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, jossa esitetään tieteeseen perustuvia kriteerejä Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen.
Julkaisu on tarkoitettu valtioiden rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Vanhat metsät kuuluvat Euroopan arvokkaimpiin mutta samalla uhanalaisimpiin luonnonekosysteemeihin. Karkean arvion mukaan enää noin kolme prosenttia Euroopan metsistä täyttää luonnontilaisen tai vanhan metsän kriteerit. Niiden määrä vähenee edelleen myös Pohjois-Euroopassa.
Vanhojen metsien merkitys luonnon monimuotoisuudelle perustuu muun muassa metsien rakenteelliseen vaihteluun ja pitkän ajan kuluessa kehittyneisiin ekologisiin prosesseihin. Vanhat ja kuolleet puut sekä lahopuu tarjoavat elinympäristöjä esimerkiksi sienille, jäkälille, sammalille, lahopuusta riippuvaisille hyönteisille ja kolopesijöille.
Luonnollisesti kehittyneissä boreaalisissa metsissä puuston rakenne voi vaihdella huomattavasti. Nuoremmat puut voivat muodostaa suuren osan latvuksesta, vaikka metsässä olisi samalla runsaasti vanhoja puita ja vanhalle metsälle tyypillisiä ekologisia prosesseja.
"Suomessa valtioneuvoston asettamissa vanhan metsän pakollisissa kriteereissä korostuu valtapuuston keski-ikä ja kuolleen puun kokonaisuustilavuus hehtaaria kohden. Ne eivät yksinään ole kovin hyvin toimivia kriteerejä vanhojen metsien tunnistamisessa", kertoo tutkimusryhmää johtanut soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.
"Kuolleen puun tilavuus vaihtelee huomattavasti metsätyyppien ja maantieteellisen vyöhykkeiden välillä sekä metsän häiriöhistorian mukaan ja siksi tilavuuteen perustuvia tarkkoja raja-arvoja on vaikea asettaa. Vanhan metsän tunnistamisessa olennaista on nähdä metsä kokonaisuutena ja tarvitaan useiden ominaisuuksien muodostama kokonaiskuva", hän täydentää.
EU edellyttää vanhojen metsien tunnistamista
EU:n biodiversiteettistrategia ja metsästrategia 2030 velvoittavat jäsenvaltioita tunnistamaan, kartoittamaan ja tiukasti suojelemaan kaikki jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Myös uusiutuvan energian direktiivi RED III kieltää hakkuut tällaisissa metsissä.
EU ennallistamisasetuksessa vanhoja ja luonnontilaisia metsiä ei mainita erikseen, mutta siinä kielletään luontodirektiivin mukaisten, hyvässä tilassa olevien luontotyyppien esiintymien heikentäminen.
Euroopan komission ohjeiden mukaan metsäkuvio voidaan katsoa vanhaksi metsäksi, jos se täyttää kaikki kolme pääindikaattoria sekä vähintään kaksi neljästä täydentävästä indikaattorista.
Tutkijaryhmä antaa suosituksia siitä, miten näitä indikaattoreita tulisi soveltaa käytännössä Pohjois-Euroopan boreaalisissa ja hemiboreaalisissa metsissä.
Kuollutta puuta ja vanhoja puita tarkasteltava yhdessä
Tutkijoiden mukaan vanhaa metsää tulee tarkastella ekologisena kokonaisuutena. Huomioon tulisi ottaa esimerkiksi alkuperäiset puulajit, puuston ikä ja rakenne, kuolleen puun määrä ja laatu, elinympäristöpuut sekä vanhoille metsille tyypillinen lajisto.
Tarkasteluun pitäisi sisällyttää myös pienet metsäkuviot ja metsät, joissa näkyy merkkejä aiemmasta ihmistoiminnasta.
Tutkijat esittävät tarkasteltavan metsäkuvion vähimmäiskooksi kansainvälisesti yleisesti käytettyä 0,5 hehtaaria.
Kriteerien mukaan kuviolla tulisi vallita alueelle luontaisesti kuuluvia puulajeja. Kuollutta puuta tulisi olla vähintään viisi prosenttia puuston kokonaistilavuudesta ja monipuolisesti eri lahoamisasteissa.
Vanhoja puita tulisi olla vähintään 20 hehtaarilla. Ikäraja vaihtelisi metsätyypin ja maantieteellisen vyöhykkeen mukaan.
Lisäksi tarkasteltaisiin muun muassa luontaista uudistumista, metsän rakenteellista monimuotoisuutta, elinympäristöpuita, kuten kolopuita ja keloja, sekä alueellisia vanhan metsän indikaattorilajeja.
Tutkijat suosittelevat varovaisuusperiaatetta
Tutkijoiden mukaan liian tiukat tai epätieteelliset kansalliset kriteerit voivat johtaa siihen, että suuri osa jäljellä olevista vanhoista metsistä jää suojelun ulkopuolelle ja päätyy hakattavaksi.
Vanhojen metsien tunnistamiseen liittyy kuitenkin väistämättä epävarmuutta. Metsien luonnollinen vaihtelu on suurta, maastomittaukset rajallisia ja eri indikaattorit voivat antaa toisistaan poikkeavaa tietoa.
Siksi tutkijat suosittelevat varovaisuusperiaatteen noudattamista. Rajatapauksia ei heidän mukaansa pitäisi automaattisesti sulkea tarkastelun ulkopuolelle, vaan niiden ekologinen arvo tulisi arvioida tarkemmin.
"Kooltaan pienetkin vanhat metsät voivat olla merkittäviä uhanalaiselle lajistolle. Etelä-Suomessa vähät kohteet ovat pieniä ja pirstaleisia. Suurin osa suojelemattomista vanhoista metsistä sijaitsee Pohjois-Suomessa, etenkin valtion mailla Ylä-Lapissa Saamelaisten kotiseutualueella", kertoo projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta.
Yhteisillä kriteereillä ennakoitavuutta myös puunhankintaan
Tutkijoiden mukaan vanhojen metsien tunnistamiseen käytettävät kriteerit ja niiden kynnysarvot ovat tieteellisen tiedon tulkintoja, joita voidaan haastaa poliittisista ja taloudellisista syistä.
Siksi he pitävät läpinäkyvää, varovaisuusperiaatteeseen perustuvaa ja tieteellisesti perusteltua lähestymistapaa tärkeänä.
"Suosittelemamme indikaattorit tuovat yhdenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen ja ne antavat vankan pohjan puun ja puupohjaisten tuotteiden ostajille vastuullisuusarviointiin. Metsäteollisuuden puunhankinta tarvitsee ennakoitavan toimintaympäristön ja kriteerien mukaisten metsien suojelu parantaisi ennakoitavuutta", toteaa tutkimusprofessori Raisa Mäkipää Luonnonvarakeskuksesta.
Tutkimuksen ovat toteuttaneet tutkijat Jyväskylän yliopistosta, Vytautas Magnuksen yliopistosta, Latvian yliopistosta, Mid Sweden Universitystä, Ruotsin maatalousyliopistosta, Tarton yliopistosta, Luonnonvarakeskuksesta ja Suomen ympäristökeskuksesta.
Työtä ovat rahoittaneet muun muassa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto sekä Estonian Research Council.
