Sivistysporvarien kärsivällisyys alkaa pettää kokoomuksessa

Eero Karisto

Petteri Orpon kaudella kokoomus on liukunut oikealle ja mielistynyt yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa. Mutta vaalien lähestyessä kokoomuksesta on tulossa myös perussuomalaisten saalistuksen kohde.

Osa kokoomuslaisista on sanonut ääneen, että haluaa jatkaa yhteistyötä perussuomalaisten kanssa vaalien jälkeenkin. Vaalien lähestyessä kokoomuksessa on kuitenkin muistettu, että puolueet kilpailevat samoista äänestäjistä. Perussuomalaisten kanssa kilpailu on rajua, ja se on jo alkanut.

Vielä vaalikauden puolivälissä oikeistoyhteistyön kannattajien huoli kokoomuksessa oli, että perussuomalaiset saavat vaaleissa liikaa turpiinsa ja jäävät siksi oppositioon. Vähitellen on ymmärretty, että perussuomalaiset ovat menossa kokoomuksen ohi.

Eihän siinä näin pitänyt käydä.

Perussuomalaiset ovat tähän asti saaneet maahanmuuttopolitiikassa ja ympäristöpolitiikassa kaiken, mitä ovat ikinä keksineetkin toivoa, ja bensan hinnassakin kokoomus on tukenut kumppaniaan.

Mutta nyt tuuli kääntyi. Kokoomus jätti perussuomalaiset kärvistelemään eikä suostunut toimiin, jotka heti laskisivat pumppuhintoja. Kokoomus siis antaa perussuomalaisten kärsiä korkean bensan hinnan suututtamien äänestäjiensä pettymyksestä.

Maahanmuuttopolitiikassa sen sijaan kokoomus yrittää olla persumpi kuin persut itse. Eduskuntaryhmän maahanmuuttopoliittinen ohjelma sai tiukkuudellaan monet haukkomaan henkeään ympäri puoluekenttää, myös puolueen sisällä.

Molempien toimien tarkoitus on estää perussuomalaisten nousu kokoomuksen ohi. Tästä tietenkään perussuomalaiset eivät pidä.

Muut puolueet ovat kaivanneet sivistysporvareita

Kokoomuksessa on myös maltillinen puoli, joka alun alkaenkin suhtautui vähintään nihkeästi hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa. Heitä kutsutaan sivistysliberaaleiksi, sosiaalireformisteiksi tai sinivihreiksi.

Sivistysporvari koetaan osin kiusalliseksi termiksi. Jossakin vaiheessa jopa kokoomuksen äärimmäistä oikeistoa edustaa Atte Kaleva kutsui itseään sivistysporvariksi, mutta viimeksi hän on pitänyt koko termiä opposition keksimänä aseena, jonka tarkoituksena on hajottaa kokoomusta. Siinä välissä hän ehti ihmetellä, mitä ihmettä nämä liberaalit kokoomuksessa tekevät.

Heitä kuitenkin on.

Hallituskauden alussa nämä liberaalit kokoomuslaiset ja monet muutkin eri puolueissa huokaisivat lievästä helpotuksesta, kun Kai Mykkäsestä tuli ympäristöministeri. Häntä pidettiin vihreyden vaikutusvaltaisimpana edustajana kokoomuksessa.

Yhä useampi kuitenkin pettyi, ehkä Mykkänen itsekin, koska hän siirtyi kesken kauden Espoon kaupunginjohtajaksi. Hallituksessa ei vihreille ajatuksille ollut tilaa.

Muissa puolueissa on ihmetelty maltillisten sivistysporvarien hiljaisuutta, kun kokoomus tekee kovin oikeistolaista politiikkaa. On myös epäilty, onko koko ryhmää enää olemassakaan.

Osa sivistysporvareista tosin on jo kokoomuksesta kadonnut puolueen kannatuksen laskiessa. Kokoomuksen nykyisistä kannattajistakaan viidesosa ei puoluebarometrin mukaan ole tyytyväinen hallituksen toimintaan.

Puolueaktiivien keskuudessa vahva solidaarisuus kuitenkin vaikuttaa julkiseen suhtautumiseen. Orpon pidetty persoona epäilemättä vahvistaa haluja pitää mölyt mahassa.

Tyytymättömyys alkanut näkyä

Näkyvimmän keskustelun kokoomuksen oikeistolaistumisesta aloitti entinen kansanedustaja, europarlamentaarikko Kirsi Piha, joka erosi puolueesta joulukuussa 2023. Media kiinnostui myöhemmin myös puolueesta eronneesta pitkäaikaisesta aktiivista ja muun muassa kokoomusnuoria aikanaan johtaneesta Kalle Eurosta.

Viime aikoina on kuultu äänekkäämpiä puheenvuoroja puolueen sisältä. Niitä on vauhdittanut muun ohella mittautuksissa todettu naiskannattajien kato.
Naiskatoa on yritetty selittää vaihtelevin tuloksin. Yksi huonosti onnistunut selitys tuli eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopralta.

Eduskuntaryhmässäkin epäilyjä

Eduskunnasta työeläkevakuuttajien toimitusjohtajaksi siirtynyt Saara-Sofia Siren ja kokoomusnaisten puheenjohtaja Pihla Keto-Huovinen ovat melko suoraan arvostelleet hallituspolitiikkaa ja samalla kokoomustakin. Aiemmin tänä vuonna Keto-Huovinen erotettiin määräajaksi eduskuntaryhmästä, koska hän äänesti porsaiden kirurgisen kastraation hyväksymistä vastaan.

Vähitellen yhä useampi pitkäaikainen kokoomuslainen on reagoinut sosiaalisessa mediassa kriittisesti puolueensa ja hallituksen toimiin, aluksi reagoimalla kriittisiin kommentteihin, vähitellen myös itse sellaisia kirjoittamalla.

Ympäristöpolitiikka hiertää

Kokoomuksen äänestäjät ovat arvostelleet sosiaalisen median suljetuissa ja avoimissa keskusteluissa muun muassa puolueen ympäristöpolitiikkaa. Sakatin kaivoshanke on joillekin pitkän linjan kokoomuslaisille yksi kipukohta.

Yksi pitkän linjan kokoomusaktiivi vetoaa somessa Viiankiaavan puolesta ja toivoo, että hallitus tekisi edes yhden positiivisen ympäristöteon, kun huonoja on tehty roppakaupalla. Useampikin toteaa, että ellei olisi jo kohta 30, 40 tai 50 vuotta ollut kokoomuksen jäsen, valitsisi jonkin muun puolueen.

Yksi kriittisimmistä on niinikään vuosikymmeniä kokoomuksen erilaisissa tehtävissä toiminut puoluevaltuutettu Pekka Reinikainen. Kokoomuksen uusien maahanmuuttolinjausten julkistamisen jälkeen Reinikainen julkaisi Facebook-päivityksen, missä hän toteaa niiden olevan puolueen periaateohjelman vastainen ja ihmettelee, miten tämä on mahdollista.

Saman tien hän purkaa muutakin tyytymättömyyttään tämän vaalikauden kehitykseen kokoomuksen kannalta. Hänen mukaansa nyt kaikki mittarit näyttävät syöksyvän alaspäin.

"Tunnelma kokoomuskuplassa on siitä piittaamatta epätodellisen itsetyytyväinen peilattuna vaalikauden mittaan betonoituun, kuplan toiselle puolelle nousseeseen tunnepohjaiseen käsitykseen siitä, että kokoomus on ylimielinen, sydämetön, köyhiä kyykyttävä, ja hyvätuloisia häpeilemättä suosiva", Reinikainen kirjoitti julkaisussaan.

Reinikainen haluaa julkisella keskustelulla kertoa riveistä kaikonneille, että kokoomuksessa on yhä väkeä, joille nykymeno ei maistu. Hän toivoo, että tällainen julkinen keskustelu houkuttelisi heitä takaisin.

Myös helsinkiläinen kuntapoliitikko ja puoluevaltuutettu Matti Niiranen on huolissaan kannatuksen romahtamisesta ja syyttää siitä hallitusyhteistyötä.

”Kokoomus on menettänyt arvioni mukaan kannatustaan etenkin maltillisten keskusta-oikeistolaisten ihmisten, sivistysporvareiden sekä nuorten ja etenkin nuorten naisten keskuudessa. Osasyynä tähän on se, että kokoomus samaistetaan hallituskumppaniinsa perussuomalaisiin”, Niiranen kirjoitti Facebookissa. Hän kaipasi ministerien selvää irtiottoa perussuomalaisten puheista.

Eräs pitkän linjan kokoomuskonkari ja entinen sisäpiiriläinen kiertää naurahtaen kysymyksen siitä, äänestäisikö vielä seuraavissa vaaleissa saman hallituspohjan puolesta: ”Onneksi ei ole mitään tietoa siitä, että se pohja jatkaisi, joten voin hyvällä omallatunnolla edelleen äänestää kokoomusta.”

Maahanmuutto-ohjelma avasi patoja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän maahanmuutto-ohjelma herätti hyvin voimakasta kritiikkiä osassa puoluekenttää. Se ilmeisesti oli joillekin jonkinlainen viimeinen pisara, joka sai turhautumisen purkautumaan.

Julkisuudessa maahanmuuttopolitiikan linjaerot tulivat heti julki, kun kävi ilmi, että Keto-Huovinen oli jättänyt eriävän mielipiteensä ohjelmaan. Hän sanoo kyllä hyväksyvänsä osan ohjelman toimista, mutta ei kokonaisuutta.

Puolueen johdon on toivottu irtisanoutuvan eduskuntaryhmän ohjelmasta, mutta toisin kävi: Petteri Orpo käytännössä siunasi sen.

Muita tyytymättömyyttä herättäneitä aiheita ovat olleet työmarkkinapolitiikan muutokset ja leikkausten kohdentamiset, viimeksi järjestöihin kohdistetut leikkaukset. Myös perussuomalaisten retoriikka ärsyttää, se kun on osa hallituksen julkikuvaa. Työmarkkinapolitiikka sai Katarina Murron, Opetusalan Ammattijärjestön (OAJ) puheenjohtajan, eroamaan kokoomuksesta 20 vuoden jäsenyyden jälkeen. Tyytymättömyys on ollut yleisempääkin puolueen ay-vaikuttajien keskuudessa.

Kriitikot konkari-ikäluokkaa

Yhteistä edellämainituille kriitikoille Keto-Huovista, Siréniä ja Murtoa lukuunottamatta on sukupolvi. He ovat 1940–1960-luvuilla syntyneitä. He edustavat usein sitä sukupolvea, jonka poliittiset juuret ovat viime vuosituhannen kokoomuksessa tai vielä siinä, jota puoluetta 2004–2014 johtanut Jyrki Katainen edusti. Moni puhuu suomislaisesta kokoomuksesta puheenjohtajana 1979–1991 toimineen Ilkka Suomisen mukaan. Joku vakuuttaa, ehkä itselleen, että kaikesta huolimatta kokoomus on edelleen se sama sosiaalireformistinen puolue, joka se oli Suomisen aikana.

Samaa polvea edustaa sinivihreän kokoomuksen tärkeä symboli, europarlamentaarikko, entinen ministeri ja puolueen varapuheenjohtaja Sirpa Pietikäinen, joka myös on korottanut äänensä puolueen linjasta.

”Monelle kokoomuslaiselle ja puolueen äänestäjälle on kuitenkin vaikeaa tunnistaa omakseen politiikkaa, joka on muuttunut aiempaa oikeistolaisemmaksi”, Pietikäinen toteaa.

Sinivihreää kokoomusta edustaa myös puolueen ex-puheenjohtaja ja pitkäaikainen ministeri Pertti Salolainen, joka on profiloitunut erityisesti ympäristöasioissa. Hän oli muun muassa perustamassa WWF:n Suomen osastoa. Salolainen on antanut panoksensa moniin ympäristöhankkeisiin ja esiintynyt myös vihreiden rinnalla, mutta varoo arvostelemasta puoluettaan.

Nämä sukupolvet väänsivät nuoruudessaan kokoomusta kohti keskustaa, kun vanhemmat halusivat pysyä oikealla. Nykyisin nuoret ovat pikemminkin kokoomuksen oikealla laidalla, ja keskustaan päin haikailevat varttuneemmat.

Voi toki olla, että kriittistä keskustelua käydään muuallakin kokoomusyhteisössä.

Historiassa kokemuksia oikeistoyhteistyöstä

Kokoomuksella on nyt kolmatta kertaa tilanne, jossa sillä on kilpailija oikealla.

1930-luvulla kokoomus päätyi lähentymään äärioikeistolaista IKL:ää, mikä johti romahdukseen. Puolue menetti yli puolet kansanedustajistaan, mutta IKL hyötyi yhteistyöstä.

Joidenkin tietojen mukaan elinkeinoelämä pani J.K. Paasikiven kokoomuksen puheenjohtajaksi hoitamaan pesäeron. Se myös toteutui, ja kokoomuksen kannatus kääntyi kasvuun.

Vuonna 1973 lähinnä RKP:stä irtaantui perustuslaillinen kansanpuolue, sittemmin perustuslaillinen oikeistopuolue, johon jossain vaiheessa loikkasi kaksi kansanedustajaa kokoomuksesta. Vuoden 1987 vaaleissa perustuslailliset ei enää saanut kansanedustajia.

Kokoomuksen silloisen johdon reaktio oli pikemminkin helpottuneisuus, kun perustuslailliset vei kokoomuksesta osan pahimmista änkyröistä. Mihinkään kilpalaulantaan kokoomus ei äärioikeiston kanssa ryhtynyt, pikemminkin terävöitti eroa.

Nyt kokoomus näyttää valinneen saman linjan kuin 1930-luvulla. Vielä kuusi vuotta sitten kokoomus teki selvän pesäeron johtonsa vaihtaneisiin perussuomalaisiin. Vain pari vuotta myöhemmin Orpo tunnustelikin mahdollisuutta yhdessä perussuomalaisten kanssa syrjäyttää suurin puolue demarit hallituksen muodostajan paikalta. Viime vaalien jälkeen kokoomus halusi perussuomalaiset hallituskumppaniksi.

Orpo johtaa keskeltä

Petteri Orposta on sanottu, että hän johtaa kokoomusta keskeltä, liukuipa kokoomus mihin suuntaan tai muotoon hyvänsä. Orpon edeltäjät pitkälle taaksepäin taas ovat johtaneet puoluettaan maltillisempaan suuntaan, Sauli Niinistöä ehkä lukuunottamatta. Niinistö keskittyi talouteen. Jotkut puheenjohtajat ovat olleet niin lyhytaikaisia, että heidän pyrkimyksistään ei ehtinyt jäädä näyttöä.

Omalla taktiikallaan Orpo on onnistunut pitämään puolueensa ilmeisistä paineista huolimatta yhtenäisenä ainakin näihin päiviin asti. Eri asia sitten, paljonko puolueen pudonneesta kannatuksesta johtuu normaalin hallitusvastuun aiheuttaman kuorman lisäksi nykyisestä linjasta ja hallitusyhteistyöstä.

Voi myös olla, että kokoomus olisi liukunut jo aiemmin oikealle, elleivät Orpon edeltäjät olisi määrätietoisesti ohjanneet puoluetta kohti keskustaa.

Toinen oikeistolaistumisen selitys saattaa olla hallitusyhteistyön vauhdittama, yhä oikeistolaisempien näkemysten normalisointi, niin sanotun Overtonin ikkunan siirtyminen oikealle.

Perussuomalaisten jalkoihin jääminen ei innosta

Pääministeripuolueessa on haluja jatkaa nykyistä yhteistyötä, tosin mieluummin RKP korvattuna keskustalla. Kokoomuksessa on aktiiveja, jotka tuntuvat jatkuvasti asettuvan perussuomalaisten puolelle pääministeriä vastaan. Kaikki eivät ole antaneet anteeksi sitä, että kokoomus savusti Wille Rydmanin ulos.

Puolueen johto kuitenkin epäilemättä ajattelee, että hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa näkyy kannatuksen laskussa. Se on mieluisampi selitys mahdolliselle vaalitappiolle kuin puolueen oma politiikka.

Jos perussuomalaiset nousevat kokoomusta suuremmaksi, yhteistyön jatkumiseen on kokoomuksessa vielä korkeampi kynnys.

Napina nykyisen hallituksen politiikkaa ja hallituspohjaa kohtaan on kokoomuksessa siis kasvussa. Silti se yksin tuskin riittää kääntämään puolueen linjaa. Mutta se voi olla hyvänä apuna, jos Orpo lähipiireineen ensinnäkin katsoo, että tärkeimmät tavoitteet oikeistoyhteistyöstä on jo saavutettu, ja toiseksi, että yhteistyö perussuomalaisten kanssa

Napina nykyisen hallituksen politiikkaa ja hallituspohjaa kohtaan on siis kokoomuksessa kasvussa. Yksin se tuskin kääntää puolueen linjaa. Tyytymättömyydestä voi kuitenkin tulla vauhdittava tekijä, jos Orpo lähipiireineen katsoo, että tärkeimmät tavoitteet oikeistoyhteistyöstä on jo saavutettu, ja perussuomalaisten kanssa jatkamisen syövän liikaa kannatusta.

Jos perussuomalaiset pääsevät kokoomukselta karkuun gallupeissa, voi olla, että päätökset eivät enää ole vain Orpon harkinnan varassa.