Eläkeläinen maksaa mieluiten kuoltuaan – kuolinpesä oikeudenmukainen tapa rahoittaa eläkeläisten osuus talkoista

Eero Karisto 

Eläkeläisiä on kovasti kaivattu osallistumaan julkisen talouden tasapainottamiseen. Äärimmillään väitetään, että eläkeläiset eivät osallistu mitenkään valtiontalouden säästötoimiin. Tällöin unohdetaan, että kaikki vanhushoivaan tehdyt ja tehtävät leikkaukset sekä siihen kohdistuvat asiakasmaksujen korotukset osuvat juuri eläkeläisiin.

Samoin julkisen terveydenhuollon supistukset, nousevat asiakasmaksut ja toimipisteiden vähentyessä pidentyvät asiointimatkat koskevat ennen kaikkea eläkeläisiä. Työterveyshuollon parissa olevat eivät ole kohdanneet vastaavia leikkauksia.

Lisäksi esimerkiksi kulttuuripalvelujen leikkaukset koskevat nekin eläkeläisiä siinä missä muitakin.

Keskeinen väestönosa, joka ei ainakaan merkittävästi ole osallistunut talouden tasapainottamiseen, ovat keski-ikäiset keski- ja hyvätuloiset säännöllisessä palkkatyössä olevat eli ihmiset, joiden elämä muutenkin on keskimääräistä huomattavasti turvatumpaa.

Kuolinpesä hoitokulujen maksajaksi

Iän myötä hoidon tarve lisääntyy, ja osa ihmisistä saa pitkäänkin kallista hoitoa. Atte Harjanteen ja Suvi Pulkkisen ehdotus korkeiden hoitokulujen perimiseltä kuolinpesältä herätti odotetusti paljon kritiikkiä. Jopa vanhusasiavaltuutettu tuntui suhtautuvan ehdotukseen ikään kuin se kohdistuisi ikäihmisiin, vaikka se tietysti kohdistuisi vain heidän perillisiinsä.

Verkkouutisissa kokoomusedustajat pitivät esitystä muun muassa kiittämättömyyden osoituksena vanhuksia kohtaan. Jutusta päätelleen edustajat arvelevat, että ihminen murehtii maksuja, joita peritään hänen kuolemansa jälkeenkin, vaikka tosiasiassa surijoita olisivat perilliset.

Harjanteen ja Pulkkisen ehdotus on kyllä looginen osaratkaisu sekä kasvavan hoidontarpeen rahoittamiseen että eläkeläisten panokseksi valtiontalouden tasapainottamiseen. 

Mutta helpommin, reilummin ja tehokkaammin sen voisi toteuttaa esimerkiksi kolminkertaistamalla perintöveron.

Tällöin ihmiset saisivat itse hyödyntää omaisuuttaan elinaikansa, minkä jälkeen yhteiskunta saisi siitä kohtuullisen osuuden vastineeksi vanhuuden ajan palveluista. Kukaan ei menettäisi mitään, mikä oikeasti itselle kuuluu.
Kolminkertaistaminen toisi valtion kassaan vuosittain vähintään kaksi miljardia euroa lisää.

Nykypolvi varjelee perintöään

Työikäinen sukupolvi kuitenkin leikkaa mieluummin eläkeläisten jokapäiväisestä elämästä kuin tulevasta omasta perinnöstään.

Kun sanotaan, että eläkeläiset ovat vauraita, viestiin sisältyy tieto siitä, että heidän lapsiaan odottaa suuri perintö.

Sitä perintöä varjellaan tarkasti.

Eläkkeestä leikkaaminen tarkoittaa suurelle osalle eläkeläisistä yksinkertaisesti elintason laskemista.

Ei toki kaikille, ei niille, joiden tulot ylittävät kulutuksen. Heitäkin on runsaasti.

Perintövero on hyvin epäsuosittu vero, ja nykyinenkin hallitus kaavaili jopa sen poistamista. Taloustieteilijät kuitenkin pitävät perintöveroa hyvänä verona.

Eläkkeistä vain osa on valtion menoja

Kaikkein kriittisimmät työssä olevan sukupolven edustajat katsovat, että eläkeläiset tai ainakin suuret ikäluokat hyötyvät heidän kustannuksellaan. Kiistatta suuret ikäluokat tosiaan hyötyvät järjestelmästä kaikista eniten, mutta kaikki ikäluokat saavat järjestelmästä enemmän kuin siihen itse maksavat.

Keskustelussa eläkeläisten osuudesta tasapainottamistoimiin syntyy helposti kaksi virheellistä mielikuvaa. Ensimmäinen on se, että eläkkeet olisivat osa sosiaaliturvaa kuten esimerkiksi toimeentulotuki. Sitähän se ei ole.

Toinen mielikuva on, että eläkkeet olisivat valtion menoja ja niistä leikkaaminen suoraan näkyisi valtiontaloudessa.

Valtio kyllä maksaa omien työntekijöidensä eläkemenot, vajaa kuusi miljardia euroa vuodessa. Kelan kautta eläkkeitä maksetaan 2,6 miljardia. Lisäksi valtio maksaa vuositasolla yrittäjien eläkkeistä noin kolmanneksen eli 600 miljoonaa euroa, sekä – mistä puhutaan yllättävän vähän – maatalousyrittäjien eläkkeistä 80 prosenttia eli vuositasolla 850 miljoonaa euroa.

Valtion noin kymmenen miljardin eläkemenot ovat kuitenkin vain vajaa neljännes kaikista eläkemenoista. Lisäksi valtio saa kaikista tuloverorajan ylittävistä eläkkeistä osansa tuloveroina. Eläkkeistä maksetaan veroa vuosittain noin kahdeksan miljardia, mutta valtion osuutta siitä ei erikseen tilastoida.

Kaksi tapaa leikata eläkkeistä

Eläkemenojen pääasiallinen vaikutus valtiontalouteen onkin ennen kaikkea välillinen. Eläkkeiden leikkaamisen taustalla on ajatus, jonka mukaan leikkaaminen pienentäisi eläkemaksuja, jolloin valtio voisi kiristää omaa verotustaan. Näin valtio saisi lisää rahaa, mutta veroaste ei nousisi.

Taustalla on siis ajatus, että kokonaisveroastetta ei voisi nostaa menojen kasvaessa. Niinpä otetaan rahaa sieltä, missä sitä on, ja eläkejärjestelmässä on.

Mutta Työeläkelaitosten liiton Telan toimitusjohtaja, kokoomuksen entinen kansanedustaja Saara Sofia Sirén kyseenalaistaa ajatuksen Suomen Kuvalehdessä. Hän kysyy, kenelle kuuluu hyöty siitä, jos eläkejärjestelmässä syntyy säästöä.

Sirénin mukaan säästö ehkä pitäisi käyttää nuorempien sukupolvien eläkkeiden pohjan vahvistamiseen eikä valtion kassan vahvistamiseen. Hän  huomauttaa, että eläkejärjestelmän tehtävä ei ole helpottaa valtiontalouden haasteita.

Sirén havainnollistaa ajatustaan myös Facebookissa.

Eläkejärjestelmästä leikkaamisen lisäksi toinen keino eläkeläisten kukkarolla käymiseen on kiristää eläkkeiden verotusta.

Kummankaan mallin oikeudenmukaisuudesta tuskin päästään yksimielisyyteen.

Vihreät haluaa kaikki keinot käyttöön

Vihreät haluaa uudessa puolueohjelmassaan ottaa kaikki keinot käyttöön samanaikaisesti, mutta puolue korostaa, ettei se halua kohdistaa leikkauksia pieniin eläkkeisiin.

Pienen eläkkeen määritelmää tai kriteerejä ei ohjelmassa määritelty, mutta kolme vuotta sitten vihreissä on puhuttu rajana ainakin vuositasolla 13 500 euron eli kuukaudessa 1 125 euron eläkkeestä. Nyt kuulemma summa ei enää ole voimassa.

Vihreät siis haluaisi enimmillään, pienet eläkkkeet poislukien, pysäyttää eläkkeiden nousun inflaation mukana tai ainakin hidastaa sitä, ja sen lisäksi leikata osan eläkkeestä ylimääräisellä verolla.

Vihreät ei ole etujärjestöpuolue. Siksi eläkelinjaukset tuskin aiheuttavat suurta jäsenkatoa puolueen eläkeläisjäsenten keskuudessa.

Äänestäjälle aatteen pitovoima voi olla jonkin verran heikompi.

Realismia kuitenkin on, että eläkeläisiä tarvitaan apuun paikkaamaan huonosti hoidettua valtiontaloutta. Toki myös eläkeläisten intresseissä on, että valtiontalous saadaan paremmin tasapainoon.

Indeksijäädytys on pysyvä menetys

Eläkeläisten näkökulmasta heidän verotuksensa kiristäminen on oikeudenmukaisempi ratkaisu kuin indeksileikkaukset. Indeksileikkaus on pysyvä menetys ja vaikuttaa loppuiän, mutta veropäätökset voidaan tehdä joka vuosi. Ylimääräistä kiristystä voidaan – ainakin teoriassa – keventää, jos talouden akuutti kriisi jossain vaiheessa taas helpottaa.

Pitemmällä aikavälillä eläkkeiden kehitys on ollut selvästi hitaampaa kuin palkkojen. Vuodesta 1995 eläkeindeksi on noussut 70 prosenttia ja ansiotasoindeksi runsaat 120 prosenttia. Eläkeläiset jäävät siis jatkuvasti jälkeen tulokehityksessä ilman uusia jäädytyksiäkin.

Parissa vaiheessa eläkkeet nousivat nopeammin kuin palkat, mikä ei voi olla pitkän päälle kestävää.  Nyt tätä riskiä on rajattu.

Synnytystalkoilla lisää eläkettä

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus on yleinen näkökulma eläkekeskusteluissa. Nyt työssäolevan sukupolven edustajilta kuulee usein väitteen, että nykyiset eläkeläiset ja varsinkin suuret ikäluokat hyötyvät lastensa kustannuksella.

Suuret ikäluokat tosiaan hyötyvät eläkejärjestelmästä enemmän kuin nykyisin työssäolevat.  Tosin jälkimmäisetkin saavat eläkejärjestelmästä takaisin kaksinkertaisesti sen mitä siihen maksavat.

Tiettävästi kukaan ei ole selvittänyt sitä, kuinka suuri osa hyötysuhteen heikkenemisestä johtuu siitä, että nykyiset työssäolevat sukupolvet ovat saaneet selvästi vähemmän lapsia kuin suuret ikäluokat – eli siis hankkineet eläkkeilleen vähemmän maksajia kuin heidän vanhempansa.

2010-luvulta lähtien on syntynyt selvästi aiempaa vähemmän lapsia, juuri heitä, jotka maksavat 1980- ja 1990-luvulla syntyneiden eläkkeet. Aika näyttää, minkälaista eläkekeskustelua 2050-luvulla käydään.

Kaikki omiensa asialla

Eläkkeistä leikkaaminen – tai ainakin niistä puhuminen – on vaikeaa lähes kaikille puolueille, koska niillä on paljon eläkeläisiä äänestäjäkunnassa. Tosin vaalien jälkeen hallitukseen päätyvät puolueet epäilemättä käyvät käsiksi, velkajarrun nimissä, myös eläkkeisiin.

Vihreille eläkkeisiin koskeminen on helppoa, koska sen kannattajakunnassa eläkeläisten osuus on – ainakin vielä – melko marginaalinen. Niinpä eläkkeistä leikkaaminen sopii parhaiten sen nuorelle kannattajajoukolle. Samalla tavalla siis myös vihreät ovat omien äänestäjiensä asialla.

Siksi puolueille, vihreitä lukuun ottamatta, näin ennen vaaleja on vaikeaa sanoa ääneen, että nykyisistä eläkkeistä pitää leikata. Puhutaan järjestelmien muutoksesta, velkajarrusta, kertymien laskemisesta ja muusta, jonka vaikutuksia omaan taloutensa ihmiset eivät näe suoraan.

Tähän sarjaan kuuluu kokoomuksen lupaus kerätä ensi vaalikaudella eläkkeistä kaksi miljardia parantamaan valtiontaloutta koskematta nykyisiin eläkkeisiin. Tähän uskominen edellyttää sangen vahvaa optimismia.

Vähemmän eläkettä myöhemmin

Järjestelmää varmasti kehitetään, se on tähänkin asti pystynyt mukautumaan tilanteiden muutoksiin. Mukautumisessa on kaksi linjaa. Ensimmäisessä tiukennetaan sitä, miten eläkettä karttuu. Toisessa linjassa eläkeikää nostetaan.

Eläkeiän nostaminen eliniän pidentyessä on jo käytössä, ja se on aivan keskeinen toimenpide eläkejärjestelmän ylläpidossa. Vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneiden eläkeikä on aina korkeampi kuin edellisenä vuonna syntyneiden ja seuraa eliniän odotetta.

Mutta kovin hitaasti se nykyisten päätösten perusteella taitaa seurata.
Vastasyntyneen eliniän odote ei ole kovin hyvä vertailukriteeri. Tilastokeskuksen mukaan elämme keskimäärin pidempään kuin syntymähetken eliniän odote. Mutta suuntaa antava se kuitenkin on. Eliniän odote vuoden 1990 vastasyntyneillä oli noin 11 vuotta korkeampi kuin 1950 syntyneillä. Vuonna 1950 syntyneiden eläkeikä oli 65 vuotta, kun 1990 syntyneen eläkeikä nykypäätöksin on 67,9 vuotta eli vain kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta korkeampi.

Mistä työuraa pidennetään

VM:n esitys kehityksen nopeuttamiseksi taisi olla huonosti muotoiltu. Eläkeiän nostaminen 70 vuoteen kuulostanee nuorempien sukupolvien korvissa hurjemmalta kuin jos olisi vain sanottu, että eläkeiän nousemista nopeutetaan.  Vastarinta oli taattu miltei kautta puoluekentän.

VM korotti kyllä profiiliaan ja näkyi isoissa otsikoissa, mutta taisi vaikeuttaa ajatuksensa toteuttamista.

Kritiikki kohdistui juuri tuohon lukuun, 70 vuoden ikään.

Sikäli kritiikki vaikuttaa perustellulta, että työuran pidentäminen keskeltä on selvästi alimitoitettu työllisyyspolitiikassa. Ainoat keinot ovat sosiaaliturvaan liittyviä keppejä. Työkyvyttömyyden ehkäisyyn ja uudelleenkoulutukseen ei käytetä tarpeeksi resursseja.

Työuran pidentäminen alkupäästä tuntuu tarkoittavan keppiä ja porkkanaa, joilla yritetään nopeuttaa valmistumista. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvä tavoite. Historiaa tunteva tietää, että maassa on saatu paljon aikaan, kun ylioppilaat ovat käyttäneet aikaansa muuhunkin kuin tiukkaan opiskeluun.

Ensimmäinen vaihe, syrjäytymisen ehkäisy jo lapsiperhevaiheessa, ei tunnu nykypäättäjiä kovasti kiinnostavan.

Ei ihan kehno perintö

Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden tarkastelu pelkkien eläkemaksujen ja -etuuksien perusteella antaa kovin kapean kuvan siitä, mitä sukupolvet ovat toisiltaan saaneet, ja mitä ne jättävät jälkeensä.

Suuret ikäluokat rakensivat nykyisille työikäisille monin tavoin paremman yhteiskunnan kuin missä he itse saivat kasvaa.

Peruskoulu-uudistus tavoitti kaikki suomalaiset vasta 1970-luvulla.

Suuret ikäluokat rakensivat nuorempia polvia varten myös nykymuotoisen korkeakouluverkon ja perustivat ammattikorkeakoulujärjestelmän.

Laki subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta säädettiin vuonna 1985.

Vuoden 1972 kansanterveyslaki turvasi sellaiset terveyspalvelut, joiden toimivuutta nyt puolustetaan sote-leikkauksien myllerryksessä.

Suuret ikäluokat ovat lisäksi jättäneet ja jättävät lapsilleen suuremmat perinnöt kuin itse saivat.

Suuret ikäluokat loivat nuoremmille opintotukijärjestelmän. Nuorimmat eläkkeellä olevat ikäpolvet pääsivät jo siitä osallisiksi, mutta alkuvaiheessa tuki oli käytännössä pelkkää lainaa. Vasta nykyiset työssäolevat ovat voineet opiskella pääosin opintorahan ja asumistuen turvin.

Eivät suuret ikäluokat toki mikään sen kummempi sankarisukupolvi ole kuin muutkaan. Heitä ennenkin sukupolvet ovat yleensä rakentaneet yhteiskuntaa paremmaksi kuin millaisena sen saivat.

Heidän vanhempansa kävivät sodan ja jälleenrakensivat yhteiskunnan, jossa suuret ikäluokat saivat kasvaa.

Ympäristökin on sukupolviperintöä

Myös ympäristöpolitiikka on hyvä muistaa keskustelussa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Suuret ikäluokat ovat aiheuttaneet paljon ympäristövahinkoa. Osin se tapahtui ennen kuin vahinkojen syntyminen yleisesti ymmärrettiin.

Mutta suuret ikäluokat myös ryhtyivät toimiin. Teollisuuden ja yhdyskuntien päästöjä alettiin rajoittaa kovalla kädellä. Toimia viivytettiin ja joskus vesitettiinkin, mutta syntyi myös todellisia tuloksia vesien ja ilman hyväksi.

Nykyiset päättäjät tietävät oikein hyvin, mitä tapahtuu ilmastolle ja luonnon monimuotoisuudelle, mutta toimet eivät etene. Sen sijaan otetaan jopa takapakkia.

Aiemmat päättäjät myös perustivat runsaasti kansallispuistoja, huippuvuonna 1982 peräti 11 puistoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on vain peruutettu kaksi kansallispuistoa. Nyt pahimmassa tapauksessa suojelualueverkosto uhkaa vesittyä, jos tämä sukupolvi päättää uhrata Viiankiaavan, mistä tulisi ennakkopäätös. Viiankiaapa hankkeena on kuvaava: ainutkertainen luontokohde halutaan uhrata 20 vuoden hyödyn takia, yhden sukupolven tarpeisiin.

Kovan väännön jälkeen tehtiin myös EU:n edellyttämät Natura-päätökset. Nyt ennallistamistoimet ovat EU:n projekti, eikä ainakaan vielä kovin hyvältä näytä.

Sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta arvioitaessa on siis syytä katsoa eläkemaksuja ja -etuuksia pidemmälle. Jokainen sukupolvi jättää seuraavilleen perinnöksi myös rakentamansa yhteiskunnan ja muokkaamansa ympäristön.

Kirjoittaja on syntynyt vuonna 1955. Hänen eläkkeensä koostuu työ- ja yrittäjäeläkkeestä.