Miksen ole vasemmistolainen?
Ilmastonmuutos ja luontokato eivät odota, että ihmiskunta omaksuu yhteisen maailmankuvan. Siksi hyvänkin politiikan pitää kelvata myös oikeistolle ja toisaalta oikeasti toimia, ilman ihmisten hyvää tahtoa. Onneksi meillä on jo kone, joka ei välitä ideologioistamme: markkinat.
Oikeisto tekee nykyään kaikkensa, jotta minusta tulisi vasemmistolainen. Vasemmisto esittää usein hyviä tavoitteita, kun taas nykyoikeiston ajatuksia on välillä vaikea erottaa huonosta vitsistä. Mutta yritys ei onnistu. Olen edelleen ääriprogressiivinen sentristi.
Miksen sitten ole vasemmistolainen, vaikka jaan ison osan sen tavoitteista? Koska haluan, että ne toteutuvat.
Minulla on maailmanparannukselle kaksi ehtoa: ratkaisuille pitää saada demokraattinen kannatus, ja niiden pitää toimia.
Jos ratkaisu edellyttää vasemmiston maailmanlaajuista vaalivoittoa, maailma jää pelastamatta.
Ilmastonmuutos ja luontokato eivät odota, että ihmiskunta omaksuu yhteisen maailmankuvan. Ratkaisujen pitää kelvata myös oikeistolaisille. Ei siksi, että he olisivat erityisen tärkeitä, vaan siksi, että heitäkin on olemassa.
Ei maailmaa pelasteta neljän vuoden aikana silloin tällöin. Pitää löytää ylipolitisoituneen pingpongin ja toistuvien vastareaktioiden sijaan malleja, jotka pysyvät vuosikymmeniä käytäntöinä.
Päästökauppa on hyvä esimerkki. Saastuttamiselle asetettiin hinta, ja päästöjen vähentämisestä tuli taloudellisesti kannattavaa. Alun vastustuksesta huolimatta järjestelmä sai kannatusta myös talousoikeistossa ja elinkeinoelämässä. Ei tarvitse kuulua ympäristöliikkeeseen ymmärtääkseen ennustettavien pelisääntöjen arvon. Nyt elinkeinoelämä kannattaa päästökauppaa laajasti.
Toinen ehtoni on, että ratkaisujen pitää toimia riippumatta ihmisten mielipiteistä ja hyvästä tahdosta. Tähän meillä on jo olemassa hämmästyttävä kone: markkinamekanismi.
En minä siitäkään pidä aatteellisista syistä. Mutta siinä on jotain luonnonlakia muistuttavaa, mikä on melkoinen saavutus ahneiden ja itsekkäiden typerysten keksinnöksi.
Se ohjaa valintojamme säälimättömästi. Se ei välitä moraalistamme, ideologioistamme eikä siitä, millaisina ihmisinä haluamme itseämme pitää.
Jos luonnon tuhoaminen kannattaa, luontoa tuhotaan. Jos säästäminen kannattaa paremmin, sitä säästetään. Ongelma onkin, että olemme jättäneet koneeseen väärät hinnat.
Luonnon tuhoamisesta saa voitot, mutta laskun voi lähettää muille. Saastuttaminen on kilpailuetu, kun saastuttaja ei maksa aiheuttamaansa vahinkoa itse. Mutta kun luontoarvo hinnoitellaan ja aiheuttaja pannaan maksamaan, samainen kone alkaa toimia toiseen suuntaan.
Yhtäkkiä kannattaa säästää luonnonvaroja, vähentää päästöjä ja keksiä parempia tapoja tehdä asioita. Edistys voittaa röyhkeyden.
Ja mikä parasta, kenenkään ei tarvitse tietää etukäteen, mikä ratkaisu on paras. Ei minun, ministerin eikä edes erityisen viisaan komitean. Miljoonat ihmiset ja yritykset voivat etsiä ratkaisuja yhtä aikaa. Kilpailu tekee työtä puolestamme.
Tietenkin tarvitaan edelleen myös kieltoja, julkisia palveluja ja tulonjakoa. Eikä kaikkia vahinkoja voi hinnoitella. Mutta miksi rakenteellisen muutoksen pitäisi perustua toistuvaan käskemiseen tai ihmisten hyvään tahtoon, kun voimme tehdä siitä universaalisti kannattavaa?
Oikeistolle tiedoksi: markkinatalouden puolustaminen tarkoittaa myös markkinahintojen hyväksymistä. Silloinkin, kun lasku tulee itselle. Huonona aikana pitää muuttua eikä uhriutua. Ja vasemmistolle: aiheuttaja maksaa -periaate tekee paljolti samaa kuin miljonäärivero, mutta ilman provokatiivista nimeä.
Minulle politiikan tarkoitus ei ole oman ideologian voitto. Haluan ratkaisuja, jotka saadaan hyväksyttyä ja jotka toimivat.
Maailman parantaminen kannattaa antaa mekanismille, jonka toiminta ei edellytä ihmisten johdonmukaisuutta. Olen itsekin ollut ihmisten kanssa tekemisissä, eikä siinä kehuttavaa ollut.
Markus Wasara
Kirjoittaja on äidinkielenään sarkasmia puhuva optimisti, joka diggaa luontoa ja markkinataloutta, ja uskoo niiden tulevan mainiosti toimeen keskenään.