Datakeskukset voivat olla Suomen valttikortti kansainvälisessä politiikassa
Datakeskuksista on tullut osa geopolitiikkaa, kirjoittaa Lauri Lavanti kolumnissaan. Suomen puhdas sähkö ja kylmä ilmasto ovat vahvuuksia, mutta aito hyöty ja neuvotteluvoima syntyvät vain eurooppalaisella omistuksella ja datasuvereniteetilla.
Yhdysvaltain ulkoministeriön helmikuussa 2026 vuotanut sähke paljasti, että maa ohjeisti diplomaattinsa vastustamaan muiden valtioiden aloitteita datasuvereniteetistä. Samalla EU:n tietosuoja-asetusta luonnehdettiin tarpeettoman kuormittavaksi sääntelyksi.
Tapahtuma osoittaa, miten digitaalinen infrastruktuuri on muuttunut geopoliittiseksi taistelukentäksi ja miten Suomen kaltaisten pienten maiden on vaikea vastustaa supervaltojen painostusta. Datakeskukset voivat auttaa tässä, mikäli ne rakennetaan meidän ehdoillamme.
Keväällä 2026 raportoitiin tapauksesta, jossa yhdysvaltalainen digijätti jakoi hollantilaisten viranomaisten lähettämiä sähköposteja Yhdysvaltain edustajainhuoneelle. Kyseisten viranomaisten tehtäviin kuului valvoa EU:n digipalvelusäädöksen toteutumista, joka velvoittaa suuret digitaaliset alustat avoimuuteen sisällönmoderoinnissa ja riskienhallinnassa.
Mikäli Suomi ja EU eivät toimi määrätietoisesti, menetämme mahdollisuuden vaikuttaa.
Digitaaliset palvelut vaativat fyysisiä komponentteja, jotka sijaitsevat datakeskuksissa. Toisin kuin perinteistä teollisuustuotetta, palvelua voi käyttää ja tuottaa missä tahansa, mutta fyysinen sijainti ratkaisee, kenen säännöillä se toimii.
Datakeskukset eivät ole pelkkiä palvelimia. Niissä syntyy tekoälyä, pilvipalveluita ja kriittisiä digitaalisia palveluja pankeista terveydenhuoltoon. Ne ovat osa nykyajan keskeistä infrastruktuuria ja siksi myös meidän neuvotteluvoimaamme. Suomen etu on aina ollut olla osa länsimaiden kriittisiä toimintoja, olipa kyse kuparista, matkapuhelimista tai jäänmurtajista. Nyt sitä ovat datakeskukset.
Datakeskuksista on muotoutunut osa ulkopolitiikkaa, ja sen vuoksi niitä ei kannata rakentaa millä tahansa ehdoilla. Meidän on vaadittava, että ne palvelevat myös Suomen etua.
Datakeskuksilta pitää vaatia ekologista kestävyyttä siinä missä kaikelta teollisuudelta. Arvokkaita luontokohteita pitää suojella, ympäristölle koituvia haittoja minimoida ja kompensoida sekä vähäpäästöisyyteen pyrkiä.
Suomen puhdas sähkö, kylmä ilmasto ja hukkalämmön kytkeminen kaukolämpöön tekevät datakeskuksista Suomessa kestävämpiä kuin muualla. Kirkkonummen tuleva datakeskus on tästä hyvä esimerkki, vaikka näin tehokas hukkalämmön talteenotto ei ole vielä kaikkialla sääntö. Se on suunniteltu hyödyntämään ylijäämälämpöä, joka kattaa valmistuessaan noin 40 prosenttia Kirkkonummen, Espoon ja Kauniaisten kaukolämmön tarpeesta ja korvaa jatkossa alueen kaukolämmössä huippukysynnän aikaista maakaasua.
Luonnon kannalta olennaisia ovat luvitus, kaavoitus ja haittojen hinnoittelu. Päästökauppa ja sähkömarkkinan spot-hinnoittelu luovat jo vahvat kannustimet energiatehokkuuteen, mutta hukkalämmön laajempi hyödyntäminen on enemmän kaavoituksen ja luvituksen kuin markkinasignaalin varassa. Myös Suomen luonnonsuojeluliitto on korostanut, ettei datakeskuksille pidä luoda uutta tukijärjestelmää ja että hukkalämmön hyötykäyttö kannattaa ottaa huomioon jo sijoittelussa. Kumpikin pointti sopii markkinaehtoiseen linjaan.
Datakeskukset voivat vahvistaa Suomen kansainvälistä asemaa, mutta vain jos hyödynnämme isäntävaltion asemaa älykkäästi. Sähkö ja luvitus ovat vipuvartemme, mutta ilman riittävää eurooppalaista omistusta ja datasuvereniteettia ne jäävät vajaiksi.
Yhdysvallat painostaa muita valtioita digitaalisen suvereniteetin kysymyksissä juuri siksi, että isäntämaan päätökset vaikuttavat oikeasti sen omien yritysten toimintaan. Hollantilaisten viranomaisten sähköpostiurkinta kuitenkin muistuttaa, että fyysinen sijainti yksin ei riitä suojaksi. Ne olivat eurooppalaisilla palvelimilla, ja silti ne päätyivät Yhdysvaltain edustajainhuoneelle. Eurooppalaisten palveluiden aito itsenäisyys vaatii siis myös eurooppalaisessa omistuksessa olevaa kapasiteettia, joka ei ole ulkovaltojen määräysvallassa.
Lisäksi datakeskusten ympärille tulisi rakentaa kokonainen ekosysteemi, kuten aikanaan Nokian ympärille muodostui puhelinteollisuuden verkosto. Esimerkiksi verkkoinfrastruktuurissa, teollisten toimitilojen rakentamisessa ja laitteistossa on paljon mahdollisuuksia saada lisäarvoa Suomeen. Nyt jo suomalaiset yritykset kehittävät maailmanluokan jäähdytys- ja sähkönjakeluratkaisuja. Näiden päälle voi rakentaa korkean tason ohjelmisto- ja tutkimustyötä, jolla Suomi kilpailee globaaleilla markkinoilla. Tällöin merkittävä osa arvosta jää tänne palkkoina, verotuloina, työpaikkoina ja osaamispääomana.
Ohjelmistokehittäjänä olen nähnyt, miten riippuvuus ulkomaisista alustoista rakentuu hiljalleen. Yksi ominaisuus, yksi rajapinta, yksi palvelu kerrallaan. Datakeskusten osalta sama kehitys on todennäköinen, mutta aikajänne on vuosikymmeniä ja sen purkaminen huomattavasti isompi urakka. Tämän vuoksi ei ole merkityksetöntä, mihin keskuksia rakennetaan.
Esimerkiksi Ouluun on suunnitteilla tekoälyvalmis datakeskuskampus, jonka rakentavat pohjoismainen pilvipalvelutalo Glesys ja suomalainen kiinteistövarainhoitoyhtiö Trevian. Ensimmäinen vaihe valmistuu syksyllä 2026, kapasiteettia voidaan kasvattaa moninkertaiseksi, ja tilat ovat Nokian entisiä. Pohjoismaisesti omistettuja skaalausvaihtoehtoja on olemassa.
Toisena esimerkkinä Saksan osavaltiossa Schleswig-Holsteinissa siirtyminen pois Microsoftin ohjelmistoista tuotti kolmen miljoonan euron nettosäästön. Irtautuminen voi siis olla myös taloudellisesti järkevää.
Datakeskusten kasvava sähkönkulutus ja vaikutukset sähköverkkoon on otettava vakavasti, mutta niiden ratkaiseminen kuuluu ennen kaikkea energiajärjestelmän, verkkoinvestointien ja datakeskusten sijoittelun suunnitteluun.
Nyt rakennetaan tulevien vuosikymmenien kansainvälistä infrastruktuuria. Siihen kytkeytyy paitsi ympäristön kestävyys, myös sen kansakunnan neuvotteluvoima, joka infrastruktuuria isännöi. Fyysinen laitteisto on lisäksi konkreettinen osoitus siitä, että Suomeen kannattaa sijoittaa. Suomen vakaus on myös omistavan yrityksen ja sen kotivaltion intressi, kun arvokas investointi seisoo täällä. Mitä enemmän täällä on aidosti arvokasta ulkomaisille omistajille, sitä useampi taho saa syyn tukea Suomen turvallisuutta ja vakautta.
Joka tapauksessa datakeskukset rakennetaan todennäköisesti jonnekin. Suomen tulisi hyödyntää datakeskuksia strategisena välineenä, mutta vain jos ne rakennetaan meidän ehdoillamme.
Lauri Lavanti
Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu ja johtava ohjelmistokehittäjä Kirkkonummelta
