Varustelu kasvattaa ilmastolaskua – armeijoiden päästöt jäävät yhä piiloon

Johanna Kohvakka

Kun listataan maailman suurimpia kasvihuonekaasupäästäjiä, asevoimat jäävät yleensä luetteloiden ulkopuolelle.

Se ei tarkoita, että niiden ilmastovaikutus olisi pieni. Ongelma on pikemminkin siinä, ettei yhtä, kattavaa lukua ole helppo muodostaa, sillä sotilaallisia päästöjä lasketaan ja raportoidaan hajanaisesti.

Yhdysvaltain armeijan, Pentagonin, sotilasoperaatioiden ja tukikohtien kasvihuonekaasupäästöjen on arvioitu olleen vuonna 2023 noin 48 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Se on enemmän kuin esimerkiksi koko Suomen samana vuonna tuottamat kasvihuonekaasupäästöt ilman maankäyttösektoria, jotka olivat 41 miljoonaa tonnia.

Vertailu ei ole aivan yksi yhteen, sillä kansallisten päästöinventaarioiden ja Pentagonin päästölaskennan rajaukset poikkeavat toisistaan. Se kertoo silti mittakaavasta: yhden valtion puolustushallinnon toiminnan ilmastovaikutus vastaa keskikokoisen teollisuusmaan vuotuisia päästöjä.

Yhdysvaltain armeijaa määritelläänkin usein maailman instituutioiden suurimmaksi kasvihuonekaasupäästäjäksi. Tutkimuksissa sen vuotuisten päästöjen on todettu ylittävän yli sadan valtion päästöt erikseen tarkasteltuina.

Oleellista on se, mitä laskelmiin sisällytetään. Jos asevoimien oman energiankäytön ja polttoaineiden ohella mukaan lasketaan myös sotateollisuus, toimitusketjut, tuhoutunut infrastruktuuri ja jälleenrakentaminen, ilmastolasku kasvaa huomattavasti.

Sotilaallisten päästöjen määrään vaikuttaa ennen kaikkea se, kuinka paljon maailmassa varustellaan, harjoitellaan ja soditaan. Siihen verrattuna yksittäisten asejärjestelmien energiatehokkuuden parantaminen on kokonaisuuden kannalta varsin olematon tekijä.

Lentäminen torppaa yritykset vähentää Pentagonin päästöjä

Pentagonin omat luvut näyttävät, mistä sen päästöt syntyvät.

Vuonna 2021 Yhdysvaltain puolustusministeriön suoriksi ja ostettuun energiaan liittyviksi päästöiksi ilmoitettiin yhteensä noin 51 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Niistä 32 miljoonaa tonnia syntyi sotilaallisesta operatiivisesta toiminnasta ja 19 miljoonaa tukikohdista ja muusta infrastruktuurista.

Selvästi tärkein yksittäinen päästölähde oli lentopolttoaine. Sen käyttö aiheutti Pentagonin mukaan 80 prosenttia operatiivisen toiminnan päästöistä ja noin puolet kaikista suorista ja energiankäyttöön liittyvistä päästöistä.

Hävittäjät, pommikoneet, kuljetuskoneet ja ilmatankkauskoneet kuluttavat valtavia määriä fossiilista polttoainetta. Sotilaslentämisen muuttaminen vähäpäästöiseksi on myös huomattavasti vaikeampaa kuin esimerkiksi henkilöautoliikenteen sähköistäminen: käytännössä kelvollista sähköistä tai muuta vähäpäästöistä vaihtoehtoa hävittäjälle tai mannertenväliselle kuljetuskoneelle ei ole näköpiirissä.

Lisäksi Pentagon käyttää energiaa satoihin tuhansiin rakennuksiin, sotilastukikohtiin, laivoihin ja ajoneuvoihin ympäri maailmaa.

Yhdysvaltain armeijan päästöt ovat kuitenkin laskeneet pitkällä aikavälillä. Pentagonin mukaan sen suorat ja energiankäyttöön liittyvät päästöt vähenivät vuosien 2008 ja 2021 välillä noin kolmanneksen.

Suurin syy ei ollut kaluston muuttuminen vähäpäästöisemmäksi tai energiatehokkuuden lisääminen, vaan se, että sotilasoperaatiot Irakissa ja Afganistanissa vähenivät.

Laskentatapa ratkaisee, kuinka suurelta ilmastovaikutus näyttää

Noin 50 miljoonan tonnin luku ei kuvaa koko Yhdysvaltain sotilaallista hiilijalanjälkeä.

Sen ulkopuolelle jää suuri osa niin sanotuista epäsuorista eli Scope 3 -päästöistä: aseiden, lentokoneiden, laivojen, ajoneuvojen, teräksen, elektroniikan ja muun sotilasmateriaalin tuotanto sekä laajat toimitusketjut.

Pentagon itsekin toteaa, että tällaisten päästöjen mittaaminen on huomattavasti puutteellisempaa kuin sen omien suorien päästöjen laskenta.

Climate & Community Institute arvioi Yhdysvaltain asevoimien ja niitä palvelevan sotateollisuuden yhteenlasketun hiilijalanjäljen olleen vuonna 2023 noin 152 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia.

Luku on mallinnettu arvio, eikä Pentagonin virallinen päästöluku. Se havainnollistaa kuitenkin sitä, kuinka voimakkaasti laskennan rajaus vaikuttaa tulokseen.

Eikä siinäkään ole mukana kaikkea sodankäynnin ilmastovaikutusta.

Sodat aiheuttavat päästöjä myös rakennusten ja infrastruktuurin tuhoutumisesta, tulipaloista sekä myöhemmästä jälleenrakentamisesta.

Nature Communications -lehdessä vuonna 2025 julkaistussa tutkimuksessa sodankäynnin ilmastovaikutukset jaettiin neljään suureen ryhmään: asevoimien toiminnan päästöihin, sotateollisuuden päästöihin, jälleenrakentamiseen sekä sodan aiheuttamaan hiilivarastojen ja ympäristön tuhoutumiseen.

Kaksi jälkimmäistä jäävät tavallisessa päästölaskennassa usein kokonaan ulkopuolelle.

Asevoimien osuus maailman päästöistä voi olla yli viisi prosenttia

Sama laskennan ongelma koskee muidenkin maiden asevoimia.

Scientists for Global Responsibility ja Conflict and Environment Observatory arvioivat vuonna 2022 maailman asevoimien ja niiden toimitusketjujen aiheuttavan noin 5,5 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Arvioon liittyy epävarmuutta: tutkimuksessa vaihteluväliksi saatiin 3,3–7 prosenttia.

Jos maailman armeijat muodostaisivat yhden valtion, 5,5 prosentin osuus tekisi siitä tutkijoiden mukaan maailman neljänneksi suurimman saastuttajan.

Arviossa eivät edes ole mukana varsinaisten sotien kaikki päästöt.

Keskeinen ongelma on tiedon puute. Valtioiden ei tarvitse eritellä sotilaallisia päästöjään kansainvälisessä ilmastoraportoinnissa tavalla, joka mahdollistaisi kattavan ja helposti vertailtavan laskennan.

Conflict and Environment Observatory kutsuu tätä sotilaallisten päästöjen raportointiaukoksi.

Armeijapäästöjen vaillinainen raportointi juontuu Yhdysvaltain vaatimuksista

Raportointiaukon juuret ulottuvat aina vuoden 1997 Kioton ilmastokokoukseen. Yhdysvaltain neuvottelijat ajoivat tuolloin läpi presidentti Bill Clintonin hallinnon johdolla puolustusministeriön vaatimuksen sulkea sotilaalliset päästöt pöytäkirjan velvoitteiden ulkopuolelle. Yhdysvaltain pääneuvottelija Stuart Eizenstat kuvasi jälkikäteen, että maa teki tiivistä yhteistyötä Pentagonin kanssa suojellakseen "Yhdysvaltain ainutlaatuista asemaa maailman ainoana supervaltana", ja saavutti neuvotteluissa kaiken, mitä asevoimat piti välttämättömänä.

Kiotossa sovittiinkin, että raportointivelvoitteista vapautetaan muun muassa kansainväliseen sotilaslento- ja merenkulkuliikenteeseen käytetyt polttoaineet sekä monikansallisiin operaatioihin – kuten rauhanturvaamiseen ja humanitaariseen apuun – liittyvät päästöt. Perusteluna oli huoli siitä, että sitovat päästörajoitukset heikentäisivät asevoimien operatiivista valmiutta ympäri maailmaa.

Yhdysvaltain kongressi lukitsi poikkeaman vielä tiukemmin vuoden 1999 puolustusmäärärahalailla, eikä Yhdysvallat lopulta koskaan ratifioinut koko pöytäkirjaa. Tämä 1990-luvulla syntynyt ratkaisu on siitä lähtien muovannut kansainvälistä ilmastodiplomatiaa: kun sotilaallisille päästöille ei ole ollut sitovaa raportointivelvoitetta, monet valtiot eivät ole nähneet tarpeelliseksi edes laskea niitä. Tämä selittää osaltaan, miksi kattavaa ja vertailukelpoista tietoa asevoimien ilmastovaikutuksesta on yhä niin vaikea saada.

Varustelun kasvu vaikeuttaa päästöjen vähentämistä

Aiheen merkitys kasvaa samalla, kun sotilasmenot kasvavat voimakkaasti.

Yhdysvalloissa vuoden 2026 puolustusmenojen kokonaismäärä nousi noin yhteen biljoonaan dollariin. Donald Trumpin hallinto on esittänyt vuodelle 2027 jo 1,5 biljoonan dollarin puolustusbudjettia, mikä olisi ylivoimaisesti suurin Yhdysvaltain historiassa.

Climate & Community Institute on arvioinut, että jos sotilasmenojen ja sotilaallisen tuotannon päästöjen nykyinen suhde säilyy, 1,5 biljoonan dollarin budjetti merkitsisi noin 267 miljoonan tonnin vuotuista hiilijalanjälkeä, kun mukaan lasketaan myös puolustusteollisuuden toimitusketjut. Kyseessä on menoihin perustuva mallinnus.

Myös tutkimus tukee yhteyttä kasvavien sotilasmenojen ja päästöjen välillä. Vuonna 2025 julkaistussa Nature Communications -tutkimuksessa havaittiin, että jokainen prosenttiyksikön nousu maailman sotilasmenojen suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvatti globaalia päästöintensiteettiä mitattavasti vuosien 1995–2023 aineistossa. Tutkijat arvioivat myös, että jos sotilasmenojen osuus maailman bruttokansantuotteesta nousee tarpeeksi korkealle, myös 2 asteen ilmastotavoitteesta tulee saavuttamaton.

Samaan aikaan Yhdysvaltain suhtautuminen armeijan ilmastovaikutuksiin on muuttunut. Vielä vuonna 2023 Pentagonin suunnitelmana oli vähentää voimakkaasti päästöjä ja edetä kohti hiilineutraalia toimintaa. Trumpin toisella presidenttikaudella puolustushallinto on puolestaan lopettanut ilmastonmuutokseen liittyviä tutkimushankkeita.

Sotilaallisia päästöjä ei ratkaista teknologialla

Sotilaallisten toimintojen päästöjä on vaikeampi vähentää verrattuna moniin muihin yhteiskunnan sektoreihin.

Liikenteessä tai teollisuudessa päästöjä on voitu vähentää sekä tehostamalla että ohjaamalla toimintaa politiikkatoimin: hinnoittelulla, sääntelyllä ja päästökaupalla. Asevoimien kohdalla kumpikaan keino ei toimi samalla tavalla. Teknologista vaihtoehtoa fossiilisille polttoaineille ei ole näköpiirissä, eikä toiminnan laajuutta – kuinka paljon varustellaan, harjoitellaan ja soditaan – päätetä ilmastoperustein vaan turvallisuuspoliittisin syin, joihin ilmastotavoitteilla ei ole minkäänlaista otetta.

Juuri tässä piilee sotilaallisten päästöjen erityisyys: niiden suuruudesta päättävät puolustusbudjetit ja geopoliittiset kriisit, jotka toimivat kokonaan erillään siitä järjestelmästä, jolla muiden sektoreiden päästöjä pyritään hillitsemään, ja jonka ulkopuolelle sotilaalliset päästöt jo vuosikymmeniä sitten suljettiin.

Rauha on siis suurempi ilmastoteko kuin usein osaamme ajatellakaan.