AfD ja kansantaloustiede kolmen sekunnin tähtäyksellä

Saksassa on pyrkimystä politiikkaan, jonka seurauksista muualla on jo havaintoaineistoa. Äärioikeistolainen AfD sai Saksi-Anhaltin osavaltiovaaleissa 43,8 prosenttia äänistä, yli tuplat edellisestä. Samalla kristillisdemokraatit romahtivat alle puoleen.

AfD:n menestykselle on etsitty selitystä maahanmuutosta, taloustaantumasta ja itäsaksalaisten kokemasta nöyryytyksestä. Kaikissa lienee perää. Tarjottu ratkaisu ansaitsee kuitenkin tarkemman katseen, koska se on tuttu paljon Saksaa laajemmalta alueelta.

AfD lupaa palauttaa järjestyksen. Mutta ei niin, että sinun elämäsi paranisi. Riittää, että jonkun toisen heikkenee.

Puolueen uusia äänestäjiä on tutkinut Hans Böckler -säätiön talous- ja sosiaalitieteellinen instituutti WSI, jonka keskeisiä havaintoja on tunnekokemus siitä, että muut saavat enemmän kuin ansaitsevat. Itse tekee kovaa työtä, mutta elintaso ei nouse. Samaan aikaan ne muut saavat etuuksia tekemättä muka mitään.

Tähän voi vastata kysymällä, miksi palkat eivät nouse, miksi asuminen ja energia kallistuvat ja miksi työelämän epävarmuus kasvaa. Tai voidaan luvata, että ne muut saavat jatkossa vähemmän. 

Jälkimmäinen on poliittisesti paljon helpompaa. Silloin ei tarvitse edes luvata äänestäjälle lisää rahaa. Riittää, että pakolainen, maahanmuuttaja, työtön tai jokin muu alemmaksi koettu ryhmä menettää.

Kansantaloudessa tällä on vain ikävä ominaisuus: se ei kannata. Jos kahdesta pienituloisesta toiselta viedään sata euroa, toinen ei vaurastu sadalla eurolla. Hän ei vaurastu yhtään.

Ihonväri ei muuta kansantalouden matematiikkaa.

Kun pienituloiselta leikataan, hänen kulutuksensa vähenee välittömästi. Syntyy säästö, joka näyttää valtion budjetissa hyvältä yhden rivin kohdalla ja huonommalta monella toisella. Populistisessa talouspolitiikassa laskutoimitus kuitenkin lopetetaan, kun tulos muuttuu poliittisesti epämiellyttäväksi.

AfD:n lupaama politiikka tarjoaa tästä esimerkin. ZEW – Leibniz-instituutin eurooppalaisen talouspolitiikan tutkimuskeskuksen laskelman mukaan AfD:n vero- ja etuuslinja parantaisi erityisesti hyvätuloisten asemaa. Yhden tulonsaajan kaksilapsinen perhe 40 000 euron vuosituloilla häviäisi ohjelman mukaan 443 euroa, kun taas 180 000 euroa ansaitseva saisi noin 19 000 euroa lisää. Tässä äärioikeistopuolue vasta lupailee politiikkaa, jota Suomessa on toteutettu jo 3,5 vuotta tunnetuin seurauksin. Veronalennuksia voidaan luvata erityisesti hyvätuloisille, samalla kun alimpien tuloluokkien etuuksia rajataan ja niiden ehtoja kiristetään. Äänestäjälle myydään silti kuvaa hänen asemansa paranemisesta.

Tämä on talouspolitiikkana vastoin tiedettä mutta tunnepolitiikkana tehokasta. Jos naapurin ruoka-apu evätään, minun jääkaappini ei täyty. Mutta eipähän ole seudun tyhjinkään. Populismin lupaus perustuu tähän vaihtokauppaan. Minulle ei tarvitse antaa vaurautta, kunhan annetaan tunne arvojärjestyksestä.

Ja on toinenkin etu. Laskun voi jättää tulevaisuuteen. Tämä on koko ilmiön taloudellisesti kiinnostavin piirre. Tämän päivän hyöty tuntuu heti. Huomisen kustannus on abstrakti.

Donald Trump on vienyt ajatuksen lähes puhtaaksi kansantaloudelliseksi teoriaksi.

Yhdysvalloissa säädettiin hänen hallintonsa ajamana autolainojen korkojen verovähennys. Trump on tehnyt autolainojen korot verovähennyskelpoisiksi ja liittänyt tämän USA:n autoteollisuuden pelastamiseen. 

Ratkaisu on kolmen sekunnin kansantaloustiedettä.

Auto on kallis. Autolainan korko ikävä. Tehdään korosta verovähennys. Ongelma ratkaistu.

Ekonomisti kysyisi, mitä tuki tekee kysynnälle, hinnoille, velkaantumiselle tai verotuloille, ja kannattaako kotitalouksia ylipäänsä houkutella rahoittamaan entistä kalliimpia autoja velalla.

Trump laajentaa saman tien makrotalouteen. Hän vaatii Yhdysvalloille maailman alhaisimpia korkoja, vaikka inflaatio on yhä keskuspankin tavoitetta korkeammalla. Alempi korko tarkoittaa vielä halvempaa autolainaa.

Päätelmäketju valmistui kolmessa sekunnissa. Kansantaloustiede alkaa vasta neljän sekunnin kohdalla.

Sama mekanismi toimii erityisen tehokkaasti energiassa. Bensiinin litrahinta näkyy huoltoaseman pylväässä. Ilmastonmuutoksen hinta ei. Siksi lupaus bensan hinnasta näyttää säästöltä ja ilmastopolitiikka kustannukselta.

Vaikka fossiilisen polttoaineen hintaan ei sisällytetä haittoja, kustannus ei häviä. Se vain siirretään pois ostotapahtumasta. Joku maksaa myöhemmin: veronmaksaja, kasvuyrittäjä tai tuleva sukupolvi, joka korjaa koko planeettaa jalkojensa alla.

Luontokadossa sama pätee. Metsän hakkaamatta jättäminen maksaa tänään jollekulle. Metsän ekosysteemipalvelujen häviäminen maksaa myöhemmin kaikille enemmän.

Jos jälkimmäistä ei kirjata mihinkään, ensimmäinen näyttää kalliilta ja jälkimmäinen ilmaiselta. Se ei ole säästö. Se on laskuvirhe.

Populismi on oppinut hyödyntämään tätä systemaattisesti. Se näyttää kassakuitin ja piilottaa taseen.

Kolmen sekunnin tähtäyksellä halpa bensa voittaa aina ilmastonmuutoksen, veronalennus julkisen velan, etuusleikkaus kulutuskysynnän ja halpa autolaina inflaation.

Vasta myöhemmin huomataan, ettei mikään kustannuksista kadonnut. Ne vain vaihtoivat maksajaa ja eräpäivää. Erityisen kätevä temppu on, kun maksaja ei vielä äänestä.

Populistinen talouspolitiikka on kansantalouden kannalta järjetöntä. Mutta se voi olla tarkoituksenmukaista, jos tavoitteena ei edes ole kansantalouden etu. Jos tavoitteena on esimerkiksi muodostaa hallitus, joka kasaa varallisuuden ylimmälle tulodesiilille, ongelmaksi muodostuu enemmistön hankkiminen.

Siinä populismi auttaa. Hyvätuloisille voidaan antaa rahaa, koska pienituloisille annetaan vihollinen.

Kun huomio kiinnitetään siihen, saako maahanmuuttaja satasen, paljon vähemmän huomiota jää sille, kuka sai miljoonan. Kun kansalainen saadaan tuijottamaan alaspäin, hän ei huomaa mitä yläpuolellaan tapahtuu.

Silloin politiikassa saattaa olla enemmän tolkkua kuin ensi silmäyksellä näyttää. Ei kansantaloustieteellistä tolkkua. Mutta rikkaimpia suosivan hallituksen muodostajan kannalta aivan riittävää.

Markus Wasara

Kirjoittaja on äidinkielenään sarkasmia puhuva optimisti, joka diggaa luontoa ja markkinataloutta, ja uskoo niiden tulevan mainiosti toimeen keskenään.