Tulevaisuus on sähköinen, ja Suomella on hyvät eväät johtavaksi sähkövaltioksi

Pariisin maailmannäyttely vuonna 1878 tarjosi kävijöilleen näkymän tulevaisuuteen. Puhelimen ja fonografin kaltaisten tuoreiden keksintöjen joukossa tarjolla oli aivan konkreettinen, kirkas näkymä, sillä oopperatalon edustalle oli asennettu sähkövalot. Ymmärrys sähköstä oli edennyt antiikin Kreikan hankaussähköhavainnoista tieteellisiin oivalluksiin Dufaysta Frankliniin ja Coulambiin, Voltasta Ørstediin, Ampèreen, Faradayhin, Ohmiin, Kirchhoffiin ja Maxwelliin. 1800-luvun lopulla tiede jalostui käyttökelpoiseksi teknologiaksi, jolle oli kaupallista kysyntää. Sähkön aikakausi oli alkanut.

Nyt puolitoista vuosisataa myöhemmin sähköä on kaikkialla. Sitä saa seinästä tauotta ja tasaisesti. Suurin osa tiedosta on sähköistä, suurin osa rahasta on sähköistä. Globaali tilanne ei ole toki näin ruusuinen, sillä edelleen yli 650 miljoonaa ihmistä joutuu elämään ilman pääsyä sähköön ja erilaisilla kriisi- ja konfliktialueilla sähköä on tarjolla pätkittäin. Vilkaisu satelliittikuvaan yöllisestä maapallosta kuitenkin kertoo, että elämme sähköisessä sivilisaatiossa.

Silti sähköistämisen aikakausi on vasta alussa. Kaikesta globaalista energiankulutuksesta vasta reilu viidesosa, 22 prosenttia, on sähköä. Suomi on karvan verran edellä. Täällä kokonaisenergiankulutus on noin 360 terawattiatuntia, josta sähkön osuus on noin 90, siis noin 24 prosenttia. Eurooppa kokonaisuudessaan puksuttaa globaalin keskiarvon tuntumassa. 

Suurin osa maailman energiataloudesta on siis muuta kuin sähköä: se on ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden polttamista liikevoimaksi ja lämmöksi. Myös biomassaa poltetaan kestämättömän paljon.

Miksi sähköistäminen pitää viedä vielä paljon pidemmälle? Tärkein syy on ilmastonmuutos. Sähköistä kaikki mahdollinen – electrify everything, on yksi parhaista ohjenuorista ilmastopäästöjen taittamiseen ja nollaamiseen. Sähköä on suoraviivaista tuottaa päästöttömästi ja varsin skaalautuvasti tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalla. Sähköistäminen on myös yleisesti ottaen mittava energiatehokkuustoimi. 

Esimerkiksi sähköauto kulkee ainakin 3–4 kertaa bensakiesiä pidemmälle samalla määrällä energiaa. Henkilöautoissa sähkön läpimurto onkin jo vauhdilla käynnissä. Teknologian kehittymisen myötä suora sähköistäminen näyttää lupaavalta ratkaisulta yhä laajemmassa kirjossa käyttökohteita. Esimerkiksi raskaan maantieliikenteen ja lyhyiden merikuljetusten tulevaisuus näyttää aiemmin arvioitua sähköisemmältä.

Kaikkea ei silti voi suoraan sähköistää. Hyvin korkeiden lämpötilojen tuottaminen sähkövastuksilla on hankalaa ja hiilivedyt ovat hyvä tapa pakata energiaa tiiviiseen ja helposti hyödynnettävään muotoon. Tässä avuksi tulevat vetyjalosteet, joiden tuottaminen kysyy tietenkin sähköä. Vetytalous onkin epäsuoraa sähköistämistä.

Ilmastokriisin pysäyttämisen rinnalla sähköistämistä puoltavat geopolitiikka, turvallisuus ja huoltovarmuus. Fossiilitalous tarkoittaa syvää riippuvuutta verrattain harvasta joukosta tuottajamaita. Hormuzinsalmen sulku on tuorein herätys riippuvuuden ongelmiin. Fossiiliriippuvuus heikentää demokratioiden voimaa ja vahvistaa monia tyrannioita. Venäjä kustantaa hyökkäsotansa fossiilienergiaviennin tuloilla.

Tämän vuosisadan tärkein geopoliittinen murros onkin siirtyminen fossiilitaloudesta sähkötalouteen. Fossiilivaltioille (“petrostate”) se tietää auringonlaskua, kun estradin valtaavat sähkövaltiot (“electrostate”). Sähköistymisen eteneminen on samalla mahdollisuus hajauttaa geotaloudellista valtaa.

Tai on ainakin periaatteessa. Tällä hetkellä johtava sähkövaltio on Kiina. Kiinan energiatalouden sähköistämisaste on jo yli 30 prosenttia ja ylittää 35 prosentin rajan tätä nykyä jo vuoteen 2030 mennessä. Eikä Kiina sähköistä vain omaa talouttaan, vaan Kiina on teknologiajohtaja sekä päästöttömän sähkön tuotannossa - maahan on viime vuosina rakennettu enemmän aurinko-, tuuli- ja ydinvoimaa kuin muualle maailmaan yhteensä – että useissa sähkön käyttökohteissa, kuten sähköisessä liikenteessä. Kiinalla on merkittävä ote myös moniin sähköistämisen edellyttämiin kaivannaisiin.

Riskinä on, että sähkötalouteen siirrytään Kiinan nuoteilla ja Kiinan valtaa pönkittäen. Asiaa ei auta useiden Euroopan maiden ja puolueiden kuhnurointi eikä se, että Valkoisen talon houreinen isäntä ajaa voimallisesti fossiilienergian keinotekoista jatkoaikaa. 

Suomella on oivat lähtökohdat sähkövaltioksi. Suomessa on jo nyt tarjolla edullista ja puhdasta sähköä, ja hyviä mahdollisuuksia rakentaa sitä paljon lisää. Sähköverkko on verrattain hyvässä kunnossa. Meillä on logistisena saarena turvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta erityisen painavat perustelut irtaantua syvästä tuontienergiariippuvuudesta. 

Edelläkävijyys ei olisi Suomessa uusi asia. Täällä kokeiltiin sähkövaloa ensimmäisen kerran Helsingissä Valtion rautateiden konepajalla joulukuussa io 1877, siis ennen mainittua Pariisin maailmannäyttelyä. Ensimmäinen pysyvä, teollisen mittakaavan sähkövalaistus asennettiin Tampereelle vuonna 1882. Finlaysonin kutomo oli Venäjän keisarikunnan ensimmäinen sähkövalaistu tehdas, ja keksijä Thomas Edisonin valaistusyhtiön varhaisimpia toimituksia Eurooppaan ylipäänsä.

Suomessa on myös pitkä perinne sähkö- ja energiatekniikan akateemisesta ja kaupallisesta insinööriosaamisesta. Sähkön laajenevista käyttökohteista erityisesti merenkulku on Suomelle iso potentiaalinen vahvuus täkäläisen vahvan meriklusterin, Itämeren laivaliikenteen luonteen ja satamien sähköistämisen mahdollistavan sähköverkon ja puhtaan sähkön ansiosta.

Itsestään Suomi ei kuitenkaan sähkövaltioiden johtotähdeksi ajaudu, vaan se edellyttää rohkeutta ja strategista otetta. Puhtaan sähkön rakentamisen edellytykset on varmistettava. Lisäydinvoima, merituulivoima ja maatuulivoima Itä-Suomeen auttaisivat, jotta sähköä riittää eikä sen tuotanto heilahtele kestämättömästi. Investointeja sähköverkkoihin on tarpeen vauhdittaa ja varmistaa niiden edellytykset myös lainsäädännössä. Euroopan tasolla on tärkeää puolustaa päästökauppaa.

Sähkövaltion visiota haastaa osaavan työvoiman orastava puute. Kolmannes sähköalan nykyisistä ammattilaisista eläköityy vuoteen 2040 mennessä, ja samalla ikäluokat pienenevät. Suomen sähköistämiseen ja sähköosaamisen vientiin tarvitaan koko kirjoa asentajista tohtoreihin. Laadukas koulutus ja toimiva maahanmuuttopolitiikka ovatkin olennaisia osia menestyksekkäässä sähkövaltiostrategiassa.

Sähköllä ja sivistyksellä Suomi nousuun siis!

Atte Harjanne

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja ja ilmastotutkija