Väitös: Työttömyys ja ilmastonmuutos ovat yhteydessä mielenterveysongelmiin

Työttömyys haastaa mielenterveyttä, mutta joissain maissa myös ilmastonmuutoksella on yhteys mielen häiriöihin. Uudessa tutkimuksessa työttömyyden vaikutukset korostuivat 25–64-vuotiailla miehillä, kun taas kuumuuden ja kasvihuonepäästöjen yhteys näkyi etenkin matalan ja keskitulotason maissa.

Väitös: Työttömyys ja ilmastonmuutos ovat yhteydessä mielenterveysongelmiin
Tutkija Saqib Amin, Oulun yliopisto. Kuva: Mikko Törmänen

Työttömyyden kasvu näkyy selvästi myös väestön mielenterveydessä, osoittaa Oulun yliopiston tuore tutkimus.

Taloustieteen väitöskirjatutkija Saqib Amin tarkasteli työttömyyden ja mielenterveyden yhteyttä Suomen kunnissa vuosina 2002–2019. Tutkimuksessa hyödynnettiin Tilastokeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisteriaineistoja, jotka kattoivat 98 prosenttia suomalaisista.

Kun paikallinen työttömyysaste nousi, myös masennuslääkkeiden käyttö ja psykiatrisen hoidon tarve lisääntyivät.

Erityisen voimakkaasti yhteys näkyi 25–64 -vuotiailla miehillä. Yhden prosenttiyksikön nousu työttömyysasteessa johti tässä ryhmässä psykiatristen osastohoitojaksojen kasvuun melkein 9 prosentilla. Masennuslääkkeitä käyttävien osuus kasvoi 0,28 prosenttiyksikköä.

"Perinteisissä suomalaisissa teollisuusyhteisöissä miehen identiteetti ja itsearvostus ovat edelleen vahvasti sidoksissa taloudelliseen tuottavuuteen ja elättäjän asemaan. Työpaikan äkillinen menetys ravisuttaa identiteettiä ja lisää alttiutta ahdistukselle, masennukselle ja vakaville psykiatrisille häiriöille", Amin sanoo Oulun yliopiston tiedotteessa.

Vaikutukset korostuivat teollisuusalueilla

Työttömyyden ja mielenterveyden yhteys oli voimakkaimmillaan Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa sekä Satakunnan, Kymenlaakson ja Pirkanmaan teollisuuspaikkakunnilla.

Aminin mukaan nämä alueet ovat erityisen herkkiä talouden rakennemuutoksille, koska ne ovat olleet niin riippuvaisia perinteisistä teollisuuden aloista.

"Näillä alueilla on historiallisesti ollut paljon raskasta teollisuutta ja metsäteollisuutta. Ne ovat alttiimpia myös globalisaation aiheuttamalle epävarmuudelle kuin Helsingin kaltaiset monipuoliset metropolialueet", sanoo Amin.

Tutkimuksessa nostetaan esiin myös se, etteivät keski-ikäiset miehet hakeudu perusterveydenhuollon palveluihin yhtä todennäköisesti kuin naiset. Mielenterveyden ongelmat voivat siksi jäädä alkuvaiheessa tunnistamatta.

Aminin mukaan seuraukset voivat tulla näkyviin myöhemmin esimerkiksi fyysisinä sairauksina, pitkäaikaisena työkyvyttömyytenä, päihderiippuvuutena ja kohonneena itsemurhakuolleisuutena.

Tutkimustulosten perusteella Amin katsoo, että mielenterveyden tukeminen olisi syytä liittää nykyistä tiiviimmin myös työllisyyspalveluihin.

"TE-toimistojen palveluihin pitäisi kuulua mielenterveyden sairauksia ennaltaehkäiseviä palveluita, mielenterveyden seulontaa ja kriisitukea, jotka kohdennetaan rakenteellisten irtisanomisten kohteeksi joutuville teollisuuden työntekijöille."

Myös ilmastonmuutos näkyy mielenterveydessä

Väitöstutkimus ei rajoittunut Suomeen. Amin tarkasteli kansainvälisten aineistojen avulla myös globalisaation ja ilmastonmuutoksen yhteyksiä mielenterveyteen.

Tutkimuksen mukaan taloudellinen globalisaatio voi aluksi parantaa mielenterveyttä uusien taloudellisten mahdollisuuksien kautta. Hyödyt kuitenkin vähenevät, jos talouskehitys muuttuu epävarmaksi.

Myös ilmastonmuutoksen aiheuttama kuumuus ja kasvavat kasvihuonekaasupäästöt olivat yhteydessä mielenterveyshäiriöiden lisääntymiseen. Vaikutukset korostuivat matalan ja keskitulotason maissa, joissa terveydenhuollon mahdollisuudet vastata ongelmiin ovat heikommat.

"Mielenterveyden käsitteleminen ilmastonmuutoksen yhteydessä vaatii puuttumista ilmaston epävakauden juurisyihin, sillä ne liittyvät toisiinsa", Amin sanoo.

Lue lisää