Gazan tulitauko on olemassa vain paperilla, sanoo yli sata järjestöä
Gazan tulitauko on yli sadan järjestön mukaan olemassa vain nimellisesti. Vuosi sitten alkaneen tulitauon jälkeen Israelin iskuissa on kuollut yli 1 400 palestiinalaista, lähes yksi lapsi päivässä. Talvi lähestyy, mutta avun ja jälleenrakennustarvikkeiden tuontia rajoitetaan edelleen.
Lokakuussa 2025 alkaneesta tulitauosta on kulunut vuosi, mutta Gazan tilanne on kohentunut vain vähän. Näin arvioi yli 100 järjestöä yhteisessä kannanotossa. Mukana ovat muun muassa Pelastakaa Lapset, Norjan pakolaisneuvosto ja Amnesty International.
Järjestöjen mukaan Israelin iskut ja sotilasoperaatiot ovat tappaneet tulitauon aikana yli 1 400 palestiinalaista, joista yli 300 on lapsia. Gazan terveysministeriön tuoreimman luvun mukaan kuolleita on ainakin 1 480 ja loukkaantuneita yli 5 200. Israel on perustellut iskujaan Hamasin muodostamalla uhalla.
”Tulitauko on merkityksetön, jos lapsia tapetaan edelleen eivätkä perheet vieläkään pysty rakentamaan elämäänsä uudelleen”, sanoo Pelastakaa Lasten pääsihteeri Inger Ashing tiedotteessa.
Norjan pakolaisneuvoston pääsihteeri Jan Egeland kutsuu tilannetta häpeälliseksi.
”On äärimmäisen häpeällistä, että kokonainen vuosi tulitauon voimaantulon jälkeen palestiinalaisten tilanne Gazassa on kohentunut niin vähän”, Egeland sanoo.
Järjestöt moittivat erityisesti Israelin asettamia rajoituksia. Ne estävät avun perille pääsyn sekä sen, että raunioiden raivaamiseen ja jälleenrakentamiseen tarvittava kalusto pääsisi alueelle. Raunioista on löydetty yli 630 ruumista, usein paljain käsin kaivaen. Palestiinalaisviranomaisten arvion mukaan tuhansia ihmisiä on yhä raunioiden alla.
Yli 80 prosenttia Gazan rakennuksista on vaurioitunut. Sadat tuhannet perheet elävät teltoissa tai vaurioituneissa taloissa ja viettävät jo neljättä talveaan ulkona. Vaurioitunut rakennus romahti syyskuussa Gazan kaupungissa ja surmasi 21 ihmistä, joista 12 oli lapsia.
Yksikään alueen sairaaloista ei ole täysin toimintakykyinen, ja lääkkeistä ja polttoaineesta on pulaa. Yli 1,4 miljoonan ihmisen arvioidaan kärsivän vuoden loppuun asti vähintään kriisitason ruokaturvattomuudesta. Syynä on myös viljelysmaiden tuhoutuminen.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan avun määrä on edelleen riittämätön tarpeeseen nähden, eikä jälleenrakennus ole alkanut. Rauhansuunnitelman toteutusta valvova Board of Peace esitteli syyskuussa kuuden kuukauden jälleenrakennusohjelman, jonka on määrä alkaa heti, kun rahoitus ja pääsy sallivat.
Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnes Callamard korostaa vastuun merkitystä.
”Vastuuta teoista ei voida haudata raunioihin”, hän sanoo.