Velkajarrua tarvitaan, mutta sitä ei pidä tehdä tulevaisuuden kustannuksella
Velkaantuminen on pysäytettävä, mutta sopeutuksen on vahvistettava taloutta eikä siirrettävä laskua tuleville sukupolville. VM vaatii, että kaikki menot ja tulot on otettava tarkasteluun, jolloin myös verotuksen ja puolueiden pyhien lehmien on oltava pöydällä.
Valtiovarainministeriö ei yllättänyt ketään korostamalla velkajarrun toteuttamisen välttämättömyyttä tämän viikon virkapuheenvuorossa. Yllätys ei ollut myöskään ministeriön vakuutus, että hyvinvointiyhteiskunta kyllä kestää lisää sopeutuksia.
Velkaantumisen pysäyttäminen on tarpeen, eikä hyvinvointiyhteiskuntaa voi rahoittaa velalla loputtomiin. Olennaista on, miten sopeutus tehdään: mitä tehdään, paljonko, mistä ja millä seurauksilla.
VM vaatii, että kaikki menot ja tulot otetaan tarkasteluun. Vaatimus on oikea, ja siitä seuraa, ettei yksikään puolue voi pitää pyhiä lehmiään koskemattomina. Myös puolustusmenojen kasvua, maataloustukia ja eläkkeitä on voitava arvioida kriittisesti, vaikka se olisi poliittisesti hankalaa.
Kokoomus on ilmoittanut sopeuttavansa pelkillä leikkauksilla. Ajatukselle ei näy tukea muilta puolueilta tai talousoppineilta, ja myös VM on viestittänyt, ettei ilman veronkorotuksia selvitä. Kun vaatimus on, että kaikki keinot katsotaan, se koskee myös verotusta.
Suomen veroasteen laskemisen perusteena käytetään usein vertailua muihin OECD-maihin. Vertailu on harhaanjohtava, jos siinä ei huomioida yhteiskunnan palvelutasoa. Kouluruokailu, neuvola, edullinen ja luotettava terveydenhuolto ja turvallinen elinympäristö ovat meille itsestäänselvyyksiä, mutta kansainvälisesti tai edes OECD-maissa ne eivät sitä ole.
Veroaste oli vuonna 2000 45,8 prosenttia ja on nyt 42,4. Verotus on siis keventynyt tuntuvasti, mutta veropopulismia eli Suomen veroasteen kauhistelua se ei ole vähentynyt. Paluu vuoden 2000 tasolle toisi nykyisellä bruttokansantuotteella noin kahdeksan miljardia euroa vuodessa. Jopa Tanskan taso (45,2) toisi vain noin seitsemän miljardia lisätuloa valtiolle. Suomea korkeampi veroaste on Tanskan lisäksi Ranskassa, Itävallassa, Italiassa ja Belgiassa. Veronkorotukset eivät ole haitattomia, mutta niiden sulkeminen pois ennen vaihtoehtojen punnitsemista on poliittinen valinta, ei taloudellinen välttämättömyys.
Yksi vaikuttava tekijä on, miten ostovoima jakautuu. Pienituloisilla ostovoiman muutokset heijastuvat todennäköisimmin suoraan kulutuskysyntään, kun taas korkeimmissa tulodesiileissä kulutus ei muutu samalla tavalla. Ostovoiman uusjako on todennäköisesti hidastanut kasvua muiden vaikutustensa lisäksi.
Usein leikkaukset koituvat tulevien sukupolvien maksettaviksi. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun leikataan koulutuksesta ja tutkimuksesta sekä lisätään syrjäytymisriskiä. Sama koskee kuntien valtionosuuksia, joihin kajoaminen osuu käytännössä koulutukseen, koska se on kuntien suurin menoerä.
Nykyinen hallitus on tehnyt myös ideologisina pidettäviä leikkauksia, jotka ovat kohdistuneet ympäristötoimiin ja maahanmuuttoon, erityisesti kotoutumiseen. Vihreän siirtymän lykkääminen on ollut haitallista sekä ympäristölle että taloudelle. Elinkeinoelämän keskusliitto EK on korostanut, että vihreä siirtymä tarjoaa Suomelle merkittäviä mahdollisuuksia, kunhan ilmastopolitiikka pysyy johdonmukaisena ja uskottavana. Molempiin on tullut säröjä, joiden korjaamisella on kiire.
Siksi kummastusta herättää valtiovarainministeriön arvio, jonka mukaan ilmastopolitiikan edelläkävijyyteen voi liittyä ongelmia, jos Euroopan maiden ilmastopolitiikka eriytyy entisestään. Eikö Suomen kannattaisi pikemminkin pyrkiä hyödyntämään edelläkävijyytensä tarjoamia kilpailuetuja?
Kotouttamisen jarruttaminen kielikoulutusta leikkaamalla on ollut vastuutonta. Se tuntuu pyrkimykseltä lisätä maahanmuuton ongelmia, vaikka maahanmuuttajat ovat resurssi, joka on osattava käyttää, ja työ alkaa usein kielestä. Ministeriö ehdottaa myös kotihoidontuen lakkauttamista. Sille on kaksi hyvää perustetta: ensinnäkin se lisää ylipäätään työvoiman tarjontaa. Toiseksi se nopeuttaa maahanmuuttajien kotoutumista.
VM:n eläkeikäesitys on saanut mediassa väärän muodon. Eläkeikä nousee jo nykyisten päätösten mukaan, ja VM ehdottaa vain nostamisen nopeuttamista. Ennen hätäistä tuomitsemista kannattaa verrata eliniän odotteen ja eläkeiän kehitystä. Ei voi olla niin, että elinikä pitenee mutta työura ei.
Tehokkaampaa voisi silti olla pidentää uria keskeltä. Mielenterveysongelmat ovat työkyvyttömyyden suurimpia syitä, mutta mielenterveyspalvelujen kehittäminen nousee harvoin esiin työllisyyskeskustelussa. Hallitus on lisäksi vaikeuttanut uran keskivaiheen uudistumista: toisen korkeakoulututkinnon hankkimista on hankaloitettu ja vuorotteluvapaa on lakkautettu.
VM:n ehdotus hyvinvointialueiden määrän vähentämisestä ansaitsee vakavan tarkastelun. Alueiden suuri määrä on yksi sote-uudistuksen ongelmista, mutta uusi hallinnollinen myllerrys olisi valtava ponnistus, joten sitä tulee arvioida huolella. Alueita ei ehkä pystytä vähentämään vielä tulevalla hallituskaudella.
VM:n ehdotuksissa on siis paljon harkitsemisen arvoista, eikä kaikkia uudistuksia pidä torjua vain siksi, että ne ovat poliittisesti hankalia. Sama avoimuus pitää kuitenkin ulottaa myös verotukseen ja niihin menoihin, joita puolueet ovat tottuneet suojelemaan.
Sopeutuksen onnistumisessa ratkaisevinta on, ovatko Suomen talous, työllisyys ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus sen jälkeen vahvemmalla pohjalla.
Talouden tasapainottaminen vaatii vaikeita päätöksiä. Niiden pitää myös olla viisaita.
