presidentinvaalit
Näin Haaviston voitto on mahdollinen

Näin Haaviston voitto on mahdollinen

Presidentinvaalien toinen kierros on kaventanut ehdokkaiden välistä kannatuseroa. Vaikka todennäköisyydet ovat olleet Alexander Stubbin puolella, Haaviston voitto on vielä mahdollinen, arvioi arkikäyttäytymisen tutkija Kari Tervonen. Haaviston viimeisen viikon noste ei välttämättä näy viimeisissä gallupluvuissa.

Sisä-Suomi ratkaisee toisen kierroksen

Sisä-Suomi ratkaisee toisen kierroksen

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros päättyi odotettujen nimien etenemiseen toiselle kierrokselle, mutta odotettua pienemmällä kannatuserolla. Voittaakseen Alexander Stubbin täytyy saada vahva kannatus perussuomalaisten leiristä, kun taas Pekka Haavisto tarvitsee taakseen suurimman osan Olli Rehnin kannattajista.

Jännitys tiivistyy loppusuoralla muuten tylsässä kisassa

Jännitys tiivistyy loppusuoralla muuten tylsässä kisassa

Presidenttikisa on edennyt seuraavaan vaiheeseen tuoreimpien mielipidetiedustelujen myötä. Jo ennen ensimmäisen kierroksen tulosta on alkanut spekulaatio siirtymistä suosikkien taakse. Ero kärkikolmikon ja muun joukon välillä erottuu selvästi, mutta epävarmat ja taktikoivat äänestäjät pitävät jännitystä yllä.

Katukampanjassa kohdataan kasvokkain ilman someraivoa

Katukampanjassa kohdataan kasvokkain ilman someraivoa

Pekka Haavisto on hyvissä asemissa paitsi ensimmäiselle myös toiselle kierrokselle. Puheet vaimeasta menosta ovat hiipuneet ja ehdokas on näyttänyt osaamisensa myös tuoreissa vaalitenteissä. Rahaa ei ole kertynyt toivotusti, mutta kampanjan vahvuutena ovat vapaaehtoiset, joista moni on ensimmäistä kertaa mukana ”tämmöisessä toiminnassa”.

Rehnin kaksoiskierre hämmentää

Rehnin kaksoiskierre hämmentää

Olli Rehn on tehnyt erikoisen peliliikkeen, joka herättää ihmetystä. Miksi hän ensin keräytti kannattajakortteja ja sitten asettui myös keskustan ehdokkaaksi? Temppu harmittaa varmasti ainakin paria muuta ehdokasta ja työllistää turhaan korttien tarkastajia.

Kolmas kerta toden sanoo

Kolmas kerta toden sanoo

Pekka Haavisto on odotetusti ilmoittautunut presidenttikisaan. Haavistolle on ulkoministerinä kertynyt lisää tuoretta ja laajaa kokemusta ja verkostoja ulko- ja turvallisuuspolitiikasta eli presidentin tehtävien kovasta ytimestä. Haavisto on pysynyt sitkeästi ja selvästi kannatusmittausten kärjessä.

Presidentinvaalien mielenkiinto on nyt kokoomuksessa

Presidentinvaalien mielenkiinto on nyt kokoomuksessa

Presidentinvaalien mielenkiintoisin kysymys tällä hetkellä on kokoomuksen tuleva ehdokas. Sen vaihtoehdoissa on ehkä eniten keskinäisiä eroja. Jos ulkopolitiikan osaaminen ratkaisee, suomalaiset äänestävät toisella kierroksella Pekka Haaviston ja Alexander Stubbin välillä, kirjoittaa Eero Karisto.

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon