Ruotsi
Ruotsin oikeistohallitus unohti luontokadon ja EU:n

Ruotsin oikeistohallitus unohti luontokadon ja EU:n

Ruotsin uusi hallitus viitoitti ohjelmassaan tietä kohti kuria ja järjestystä. Oikeistopuolueet koventavat rangaistuksia, vaikeuttavat maahanmuuttoa, lisäävät poliisien valtuuksia ja muun muassa lopettavat feministisen ulkopolitiikan. Ympäristö- ja EU-visiot loistavat poissaolollaan.

Suomen Nato-jäsenyys on myös venäläisten etu

Suomen Nato-jäsenyys on myös venäläisten etu

Putinin entinen talousneuvonantaja arvioi, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on myös Venäjän kansan intressi. Suomen ja Ruotsin jäsenyys vakauttaa Baltian ja Itämeren aluetta ja nostaa sotilaallisten toimien kynnystä. Tällä voi myös lähettää Venäjälle viestin, että hylkäämme etupiiriajattelun ja päätämme ystävällismielisenä naapurina puolustuksestamme itse, kirjoittaa Heidi Hautala.

Onko Suomi hukannut tulevaisuuden?

Onko Suomi hukannut tulevaisuuden?

”Suomen innovaatiostrategia on kadonnut. Pitkäjänteisen politiikan sijasta olemme eläneet vuosikymmenen yhteiskunnassa, jossa soveltavan tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan rahoitusta on merkittävästi leikattu ja jossa toimeenpano syntyy ja kuolee istuvien hallitusten mukana. Tulevaisuuteen kurkottamisen sijasta Suomessa toivo on viime vuosina pantu raaka-aineisiin ja puolivalmisteisiin.”

Ruotsi laittoi koulutusjärjestelmänsä uusiksi

Ruotsi laittoi koulutusjärjestelmänsä uusiksi

Ruotsi muotoilee koulutusjärjestelmäänsä vastaamaan eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevien tarpeisiin. Erikielisten koululaisten opetusta on keskitetty ja opettajankoulutusta tarjotaan yhä suuremmalle joukolle.

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon