budjettiriihi
Talousosaamista tarvitaan – myös hallitukselle

Talousosaamista tarvitaan – myös hallitukselle

Hallitusohjelman euromääräinen sisältö alkaa paljastua lähiviikkoina, kun valtiovarainministeriössä laaditaan talousarviota ensi vuodelle. Budjettiriihi on kolmen viikon kuluttua, ja sitä ennen hallituksen olisi syytä käydä talouden pikakurssi. Suomen talous ei nimittäin ole katastrofaalisessa tilassa ja väärä tilannekuva on huono lähtökohta budjetin teolle.

IPCC julkisti karun raportin ilmastonmuutoksen tilasta – syksyn budjettineuvotteluissa on edessä ilmastoriihi

IPCC julkisti karun raportin ilmastonmuutoksen tilasta – syksyn budjettineuvotteluissa on edessä ilmastoriihi

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuore raportti kertoo entistä selväkielisemmän ja tarkentuneen kuvan ilmastonmuutoksesta. Valtamerten pinnan nousu, merien happamoituminen ja jäätiköiden kutistuminen etenevät jo peruuttamattomasti. Näyttää myös vääjäämättömältä, että 1,5 asteen globaali lämpeneminen saavutetaan jo 2030-luvun alkupuolella. Suomen vihreät ministerit odottavat tekoja myös syksyn budjettiriihessä.

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon