Verde jatkaa vihreää journalismia puolueen tuella

Aluevaalien jälkeen on virinnyt jälleen keskustelu Vihreän Langan kohtalosta. Verde syntyi puolitoista vuotta sitten jatkamaan vihreää journalismia ja tähän työhön saamme tänä vuonna puolueelta tukea. Puoluehallitus päätti asiasta joulukuussa ja sopimus allekirjoitettaneen lähipäivinä, kirjoittaa Leena Brandt.

26.1.2022 | Puheenvuoro

Vihreä Lanka lopetettiin vuoden 2019 lopussa. Kuva: Leena Brandt

Heti alkuun on sanottava, että Vihreä Lanka jätti jälkeensä isot saappaat ja Verde liikkuu sukkasillaan. Me teemme pelkkää verkkomediaa, eikä meillä ole palkkalistoilla kuin yksi osa-aikainen toimitussihteeri. Puolueen tuki – 30 000 euroa, joka sisältää 24 prosentin alv:n – riittää yhden osa-aikaisen palkkamenoihin. Vihreä Lanka puolestaan sai aikanaan puolueelta tukea yli kymmenkertaisen summan.

Vapaaehtoisvoiminkin olemme kuitenkin voineet avata kanavan vihreille mielipiteille ja jutuille. Verde kunnioittaa vihreitä arvoja ja tekijöinä on useita vihreitä aktiiveja, mutta puoluelehti sanan varsinaisessa merkityksessä emme ole.

Demokraatti-lehden toimittaja soitti eilen ja kyseli Verdestä. Jutun voi lukea tästä. Mitäpä siihen lisäämään.

Journalistisen julkaisun tarve on vihreissä tunnistettu, kiinnostus Verdeä kohtaan on lisääntynyt ja pelkästään verkossa toimiva media ei ole nykymaailmassa mikään kummajainen. Vihreillä on Verden lisäksi oma jäsenlehti.

Verde on yhtä kuin me ja te, lukijat ja kirjoittajat. Pysytään uteliaina, moniäänisinä, ärhäkkäinä ja ihmetellään, väitellään, kehutaan ja kummastellaan. Vihreä tulevaisuus on edelleen tekemistä vaille valmis.

Leena Brandt / Verde

26.1.2022 10:49

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon