Ankea voi olla opettajan päivä
Riika Ruottisen Wilmanpilaaja tuo esiin sen puolen koulumaailmasta, mikä on harvoin esillä juhlapuheissa.
Pertti Rautiainen
Riika Ruottisen Wilmanpilaaja on sarjakuvaromaani äidinkielen opettajan elämästä. Teos oli vuoden 2025 Sarjakuva-Finlandia ehdokas. Ruottinen tuo koskettavasti esiin määräaikaisen opettajan kokemukset nykypäivän koulun pyörteissä. Haasteina ovat toimeentulon epävarmuus, pitkä ajomatka kotoa, terveysongelmat, motivaatioltaan vaihtelevat oppilaat ja työtovereiden arvaamattomuus. Unohtaa ei sovi myöskään hyvää tarkoittavia, mutta usein kovin huonosti valmisteltuja ja toteutettuja projekteja ja uudistuksia. Ehkä siihen on syynsä, että opettajuutta pidetään kutsumusammattina.

Teoksessa on kuvattu joitakin yläkoulun hetkiä, jotka luultavasti sekä oppilaat että opettaja kokevat lähinnä yhdessä istuttavana vankeustuomiona. Mutta on niitä valoisampiakin päiviä, kuten riippumatossa lojuva opettaja katsomassa kännykästään, ketkä hänen oppilaistaan ovat päässeet lukioon. Määräaikaisena opettajana hän ”lomailee” tietenkin työttömänä, joutuen muodon vuoksi hakemaan työpaikkoja, vaikka työt jatkuvat syksyllä samaan tapaan kuin virassa olevilla opettajilla.
Moni keski-ikäinen tunnistaa sarjakuvassa varmasti monia omista kouluvuosista muuttuneita asioita. Wilmassa sanallisesti päälle käyvät vanhemmat ovat tällainen ilmiö, mutta kai ne jotkut soittelivat vihapuheluita 80-luvullakin. Uutta on myös oppisisällön kyseenalaistaminen propagandana. Tämä lienee sosiaalisen median tuoma ilmiö – äärioikeistolaisen populismin itkuvirret aaltoilevat sitä kautta Suomenkin kouluihin.

Kuvallinen toteutus tukee tekstin henkeä: värimaailma on usein tarkoituksellisen synkän hailakka, päähenkilön hiukset sotkuiset, ilme ahdistunut. Ei ihmekään, että välillä opettaja esittelee puhekuplissaan suomen sanaston niitä osia, jotka tuskin sisältyvät opetussuunnitelmaan. Satunnainen kiroilu ja pinnan palaminen voivat tuntua olevan ristiriidassa opettajan roolin kanssa, mutta idealisoituna esikuvana olemisen vankeudesta on syytäkin päästä eroon. Ehkä nykypäivän kansankynttilä lepattamalla ja räiskähtelemällä voi näyttää esimerkkiä myös ihmisenä olemisesta. Väsyneisyyden ja töksähtelyn takana on tunteva, oppilaistaan välittävä ihminen.

Riika Ruottinen: Wilmanpilaaja, Zum Teufel 2025