Usko, toivo ja vakaumus hallitsevat talouskeskustelua

Eero Karisto

Suomen veroastetta verrataan useimmiten muihin OECD-maihin. Se on (itse)petosta, jos unohdetaan yhteiskunnan palvelutason vertailu. Esimerkiksi meille niinkin itsestäänselvät asiat kuin kouluruokailu ja neuvolapalvelut ovat poikkeuksia OECD-maissa. Tuskin nämä vertailijat haluavat Suomeen yhdysvaltalaista terveydenhuoltoa tai meksikolaista turvallisuusympäristöä.

Viime kaudella silloinen pääministeri Sanna Marin (sd) totesi, että jos Suomessa olisi ollut Tanskan veroaste, Suomessa ei olisi juuri ollut budjettivajetta. Ajatus herätti oppositiossa vastustusta muun muassa siksi, että Tanskan korkeampi arvonlisävero nostaisi liikaa kustannuksia. Tällä kaudella hallitus on nostanut Suomen yleisen alv:n ohi Tanskan. Tosin Suomessa on enemmän alennettuja arvonlisäveroja. Myös Suomen kokonaisveroaste on nyt korkeampi kuin Tanskan.

Vauhtia verokeskusteluun

Demarit tekivät rohkean ulostulon esitellessään ajatuksen puolustusverosta. Meteli siitä nousi, mutta kyllä esityksen kauhistelijatkin ihan hyvin tietävät, että jollakin kasvavat puolustusmenot on maksettava. Pelivaraa ei ole tilanteessa, jossa taloutta pitää muutenkin tasapainottaa.

Nykyisille hallituspuolueillekin tullee joskus raja vastaan siinä, kuinka paljon sosiaaliturvaa voi heikentää ja terveydenhuollosta leikata. Eri asia sitten on, koska ne sen myöntävät. Ehkä eivät ennen vaaleja eivätkä mahdollisessa oppositioasemassa vaalien jälkeenkään.

Vasemmistoliitto on vielä rohkeampi esittäessään yhdeksän miljardin veronkorotuksia. Listassa on kohtia, jotka ovat olleet esillä muissakin yhteyksissä.
Vihreiden Saara Hyrkkö moitti sekä kokoomusta että vasemmistoliittoa keulimisesta verokeskustelussa.

Menot nousevat

Paineita julkisiin menoihin lisää erityisesti kaksi tekijää: väestön ikääntyminen, mitä korostavat lääketieteen uudet innovaatiot, sekä halu kasvattaa puolustusmenoja. Lisäksi poliitikot melko yleisesti haluavat nostaa koulutustasoa ja lisätä tutkimusrahoitusta. Eri puolueilla on myös omia kohteitaan menolisäyksille.

Ilmiselviä säästökohteita ei ole. Osa haluaa paikata veropohjan aukkoja, osa näkee sosiaaliturvassa ilmeisesti edelleen miljardiluokan säästömahdollisuuksia.

Yksi mielenkiintoisista erimielisyyksien aiheista on listaamattomien yritysten osinkoverotuksen huojennukset. Ne ovat Suomessa täysin poikkeuksellisia kansainvälisiin käytäntöihin nähden, ja asiantuntijat pitävät niitä yleisesti huonoina.

Puolustusmenoista tabu

Asetelma, jossa toisaalta ollaan valmiita lisäämään tuntuvasti puolustusmenoja, ja toisaalta pyritään keventämään verotusta, on hyvinvointivaltion kannalta huolestuttava.

NATOn päätös ”kovien puolustusmenojen” nostamisesta 3,5 prosenttiin tarkoittaisi 2,9 miljardin lisäystä vuosittain.

Puolustusmenot ovat nousseet miltei tabun asemaan. E2 Tutkimuksen kyselyssä selvisi, että puolet 18–30-vuotiaista suhtautuu kielteisesti ajatukseen puolustusrahoituksen nostamisesta niin, että se merkitsee leikkausta muista julkisista palveluista. Suomen Kuvalehti pyysi tuloksesta kommentteja neljältä eduskunnan puolustusvaliokunnan jäseneltä (kok, ps, sd, kesk), ja kaikki pitivät tulosta ongelmana. He olivat ennen kaikkea huolissaan siitä, että nämä nuoret eivät tiedä, kuinka tärkeää puolustusmenojen nostaminen on ja mitä sillä rahalla saadaan. 

Ehkä ne haastattelun nuoret ovat huolissaan siitä, että päättäjät eivät tiedä, kuinka tärkeitä hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat, ja mitä siihen käytetyllä rahalla saadaan.

Veroaste laskenut

Harvoin kukaan on huolestunut siitä, että Suomen veroaste laskee. Osin veroasteen lasku on seurausta autokannan sähköistymisestä, mutta myös esimerkiksi valmisteverojen inflaatiokorotusten puuttuminen vaikuttaa. Demarienkin esitys tarkoitti kertaluontoista korotusta. Vasemmistoliiton esitys  tarkoittanee pysyviä tiukennuksia verotukseen.

Suomen veroaste on ollut nykyistä alempi 2000-luvun alussa, mutta silloin oli nousukausi, jolloin sama verokertymä merkitsee pienempää osuutta BKT:stä. Vuonna 2000 veroaste oli 45,8, mutta nyt se on noin 42,5. Yksi prosentti merkitsee noin 2,5 miljardia euroa, selviää esimerkiksi Veronmaksajien keskusliiton taulukosta. Siten 3,3 prosenttiyksikön ero veroasteessa merkitsee noin 8,25 miljardia pienempiä verotuloja vuodessa.

Verotuksen kiristämisen puolesta on selvimmin puhunut lähinnä Uuden talousajattelun keskus UTAK, mutta oikeistolaiset talousvaikuttajat ovat yrittäneet mitätöidä sen näkemykset nimittelyllä tai ylimielisellä vähättelyllä. UTAKin keväällä valmistuneessa raportissa esitetään kahdeksan miljardin euron veronkorotuksia koko tulevalle vaalikaudelle, eli valtaosaa velkajarrun suuruudeksi arvioidusta noin kymmenestä miljardista.

UTAK arvostelee raportissaan valtiovarainministeriötä siitä, että se arvioi leikkausten negatiiviset vaikutukset alakanttiin, ja väittää itse arvioivansa veronkorotusten negatiiviset vaikutukset yläkanttiin. Väitteitään se perustelee tutkimustiedolla ja EU:n suosituksilla. VM vetoaa siihen, että sen arviot mahtuvat EU:n määrittämään haarukkaan.

Perintövero kummittelee

Kokoomus on jo ehättänyt vaatimaan ansiotuloverotuksen alentamista ja sopeutusten tekemistä menoja leikkaamalla.

Oman lisänsä lukuun tuo yhteisöveron miljardin euron veronkevennys, joka astuu voimaan 2027 alusta. Voi tosin olla, että seuraava hallitus peruu sen. Hallitus perustelee sitä dynaamisilla vaikutuksilla, vaikka aikaisemmat alennukset eivät ole täyttäneet odotuksia.

Asiantuntijat ovat enimmäkseen pitäneet uudistusta hyödyttömänä ja siten vahingollisena valtiontaloudelle.

Lisäksi kokoomuksen tavoitteena on perintöveron poistaminen. Se aiheuttaisi välittömästi miljardin euron verotulojen menetyksen, mutta jokin osa siitä tulisi vuosien ja vuosikymmenten kuluessa takaisin. Asiantuntijat eivät tällekään uudistukselle ole lämmenneet.

 Utopistinen yhtälö

Siis menoja pitäisi lisätä, tuloja vähentää ja taloutta tasapainottaa.

On epäuskottavaa, että yhtälö – ansiotuloverotuksen keventäminen, kymmenen miljardin menojen leikkaaminen ja puolustusmenojen kasvattaminen vuosittain lähes kolmella miljardilla – olisi mahdollista heikentämättä olennaisesti hyvinvointiyhteiskuntaa.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, leikkaustavoitetta kuitenkin perustellaan hyvinvointivaltion puolustamisena.

Usko, toivo ja vakaumus

Valtiontalouden hoito ei ole helppoa. Ongelmia lisää toisaalta haluttomuus tehdä päätöksiä, joista varsinkaan omat kannattajat eivät pidä, ja toiseksi kulttuuri, jossa usko, toivo ja vakaumus toimien vaikutuksista ohittavat tutkimustiedon päätöksenteon kriteerinä.

Jos puolueet aikovat tosiasiallisesti pitää kiinni velkajarrusta, sovun löytyminen hallitusneuvotteluissa on vähintään haastavaa. Voi hyvin olla, että osa siitä kuitataan laskennallisin keinoin, eli oletetaan talouskasvun tuovan lisää verotuloja, siis ilman veronkorotuspäätöksiä.

Jyrki Kataisen (kok) hallitus otti vuonna 2011 periaatteekseen, että valtiontaloutta tasapainotetaan puoliksi menoja leikkaamalla ja veroja korottamalla. Niistä ajoista ilmapiiri on muuttunut kriittisemmäksi verojen kiristämistä kohtaan. Voi olla, että Kataisen hallituksen periaate kaivetaan naftaliinista.