Onko kaikkien pakko juosta perussuomalaisten perässä?
Perussuomalaiset pyörittävät median poliittista keskustelua mennen tullen. Muut puolueet kiristelevät hampaitaan sekä perussuomalaisten mielipiteiden ja tekojen takia että siksi, että perussuomalaiset määrittävät keskustelun sisällön, kirjoittaa Eero Karisto analyysissään.
Eero Karisto
Suomen Kuvalehden pilapiirros Homman nimi havainnollisti keväällä hienosti perussuomalaisten vahvuuden. Kannatusta saadaan heittämällä Teemu Keskisarja tai joku muu puolueen aktiivi julkisuuteen rasistisilla tai muuten provokatiivisilla ulostuloilla.
On helppo syyttää mediaa. Se innostuu kohuista, joita perussuomalaiset varsinkin vaalien lähestyessä synnyttävät nopeammin kuin entiset ehtivät laantua. Suuri osa politiikan tärkeistä asioista saa kovin vähän huomiota lööpeissä ja politiikan journalismissa, vaikka monessa mediassa julkaistaan esimerkiksi ihan ansiokasta ympäristöjournalismia. Silti pääministeri joutuu vastaamaan perussuomalaisten rasismikohuihin huomattavasti useammin kuin lapsiperheköyhyyttä tai luontokatoa koskeviin kysymyksiin.
On ikuisuuskysymys, kertooko media siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa vai kiinnostuvatko ihmiset siitä, mistä media kertoo. Joka tapauksessa median valinnoilla on epäilemättä merkitystä.
Ehkä puolueissakin on peiliin katsomisen paikka. Kuinka viisasta muiden puolueiden on provosoitua jokaisesta perussuomalaisten ulostulosta? Kannattaako jokaista kohua jatkaa päiväkausia omilla kommenteilla vai voisiko osan kuitata lakonisesti ja yrittää siirtää keskustelun omiin aiheisiin.
Politiikassa ei kuitenkaan riitä, että kieltäytyy pelaamasta vastustajan pallolla. Pitäisi pystyä heittämään peliin omia.
Kohut eivät rasismia lopeta
Käyty keskustelu aktivoi sosiaalisessa mediassa varsinaisen rasistisen vyöryn, jossa on selviä yhtymäkohtua niin Lapuan liikkeen perinteeseen kuin natsismiin. Vaikea sanoa, missä määrin perussuomalaisten ulostulot ruokkivat näitä asenteita ja missä määrin vain päästävät niitä esiin, se on oma pohtimisen aiheensa.
Joka tapauksessa rasismi on selkeä ongelma, ja on selvää, että muut sitä paheksuvat. Media taas saa myyviä otsikoita, joita se tarvitsee. Rasismikohu toisensa jälkeen tuskin kuitenkaan vähentää rasismia. Paheksuminen voi sen sijaan vahvistaa vastakkainasettelua ja siten pikemminkin lujittaa perussuomalaisten rivejä.
Myös arvoristiriidat STEA-avustuksiin liittyvässä keskustelussa ovat selkeät, vaikka keskustelu hallituspuolueissa näyttää keskittyvän arvovaltakiistoihin, kun osa oppositiosta on huolissaan erilaisten vähemmistöjen asemasta.
Rasismi oppositiossa tuskin juuri kiinnostaisi
Perussuomalaisten rasistiset ja muut mielipiteet olisivat paljon vähemmän kiinnostavia, jos puolue ei olisi hallituksessa. Ensinnäkin perussuomalaisten mielipiteet eivät samalla tavalla vaikuttaisi maan asioihin, ja toiseksi niihin ei liittyisi hallituksen sisäistä jännitettä.
Nyt hallituskumppanit joutuvat vähän väliä ottamaan kantaa perussuomalaisten tekemisiin. Rkp:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz esiintyy julkisuudessa useammin kommentoimassa perussuomalaisten kuin oman puolueensa tekemisiä. Eikä kysymys ole vain siitä, että hallituskumppanit joutuvat ottamaan kantaa perussuomalaisten edesottamuksiin. Joillekin hallituspuolueiden edustajille paras tapa ylittää uutiskynnys on kommentoida perussuomalaisten tekemisiä.
Juopaa kokoomuksen sisälle
Yksi mielenkiintoinen seuraus perussuomalaisten irtiotoista saattaa piillä kokoomuksen sisällä. Näyttää ilmeiseltä, että perussuomalaiset pyrkivät tietoisesti luomaan juopaa kokoomuksen sisälle.
Osa tätä hanketta ovat uskomattoman tylyt pääministeriä koskevat kommentit.
Suhtautuminen perussuomalaisiin jakaa kokoomusta. Äänestäjiä tietysti liikkuu melko paljon molempiin suuntiin puolueiden välillä, mutta sosiaalisessa mediassa on myös puolueen aktiiveja, jotka asettuvat jopa järjestelmällisesti perussuomalaisten tueksi hallituksen kiistoissa. Eduskuntaryhmässäkin on jäseniä, joiden mielipiteet vastaavat enemmän perussuomalaisten kuin kokoomuslaisten perinteisiä näkemyksiä.
Vaalien jälkeen kokoomuksessa on voimia, jotka haluavat jatkaa hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa vaalituloksesta riippumatta. Tähänkin perussuomalaisten heittämään täkyyn moni kokoomuslainen on jo tarttunut somessa.
Opposition kortit
Mutta mitä vihreät, keskusta ja vasemmisto hyötyvät näistä perussuomalaisten ympärillä käytävistä keskusteluista, johon ne siis itsekin aktiivisesti osallistuvat?
Pitämällä kovaa meteliä asioista ne vahvistavat omia rivejään, motivoivat potentiaalisia äänestäjiään ja kampanjaväkeä. Ne ehkä myös keräävät ääniä niiltä, jotka voisivat äänestää kokoomusta mutta eivät halua samalla edesauttaa perussuomalaisten jatkoa hallituksessa.
Se voi olla toiseksi paras vaihtoehto sen jälkeen, jos omille näkemyksille ei saada kunnolla tilaa media-avaruudessa.
Äänestäjät ovat epäilemättä kuitenkin sitoutuneempia silloin, kun he äänestävät jonkin puolesta, eivät jotain vastaan.
Keskusta on tässä asetelmassa omassa veneessään. Sen kannattajakunta on oppositiopuolueista lähimpänä perussuomalaisia. Ehkä osin siksi keskustassa on alettu puhua kaipuusta Juha Sipilän hallituksen pohjaan, joka tarkoittaisi hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa.
Vaalikeskustelujen aiheet muodostumassa
Aika näyttää, paljonko perussuomalaisten vaikutus näkyy keväällä vaalikonekysymysten ja -tenttien sisällöissä. Tulevat kuukaudet vaikuttavat siihen, mistä vaaleissa puhutaan.
Mitä vihreiden ja vasemmiston pitäisi tehdä, jotta niille tärkeät asiat, kuten ilmastotoimet, luontokato, lapsiperheköyhyys sekä sivistyssektorin ongelmat, nousevat keväällä vaalikoneissa ja -tenteissä esiin tasaveroisesti leikkauslistojen, sote-rahoituksen ja maahanmuuton rinnalle?
Ja mitä ne tekevät?
