THL: Vaihda ruutuaika luontoaikaan – jo 15 minuuttia riittää terveyshyötyihin
Luonnon terveyshyötyjen saamiseksi ei tarvitse lähteä pitkälle retkelle. THL:n mukaan jo 10–15 minuutin oleskelu luonnossa voi vähentää stressiä, kohentaa mielialaa ja auttaa palautumaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoima Terveyttä luonnosta -ohjelma kannustaa suomalaisia lisäämään luonnossa vietettyä aikaa arjessaan. Tutkimusnäytön perusteella terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä vaikutuksia voidaan havaita jo 10–15 minuutin luontokäyntien jälkeen.
Hyötyjen saamiseksi ei tarvitse lähteä erämaahan. Luontoajaksi lasketaan metsässä liikkumisen lisäksi esimerkiksi oleskelu puistossa, rannalla tai muussa viher- tai vesiympäristössä. Luonnossa voi liikkua, istua paikallaan tai tehdä esimerkiksi puutarhatöitä.
Lyhyiden luontohetkien vaikutukset näkyvät tutkimuksissa etenkin stressin lievittymisenä, mielialan paranemisena ja palautumisena. Hyötyjä kertyy THL:n mukaan sekä lyhyemmistä että pidemmistä luontokäynneistä, kun niitä toistetaan säännöllisesti.
THL:n johtava tutkija Jaana Halonen ehdottaa ottamaan luontoajan tarvittaessa ruutuajasta.
”Kannustaisin kaikkia pohtimaan ajankäyttöään arjessa. Mahtuisiko siihen vartti luonnossa? Monella esimerkiksi ruutuajasta nipistämällä vapautuisi sopiva hetki luontoajasta nauttimiseen. Luonto on Suomessa useimmiten lähellä ja luontoajasta pääsee nauttimaan myös kaupunkien puistoissa ja pihoilla”, Halonen sanoo THL:n tiedotteessa.
Vahvinta näyttöä mielenterveyshyödyistä
Luonnon terveysvaikutuksia koskeva tutkimusnäyttö ei ole kaikkien vaikutusten osalta yhtä vahvaa.
Vaikka luontoympäristössä vietetyn ajan on havaittu olevan yhteydessä myös pienempään ylipainon ja tyypin 2 diabeteksen riskiin aikuisilla, näistä yhteyksistä pohjoismaista tutkimusta on vähemmän. Myös luonnon mikrobeille altistumisen arvellaan voivan tukea immuunijärjestelmää, mutta vaikutusten varmistamiseksi tarvitaan lisää tutkimusta.
Selkein hyöty näkyy mielenterveydessä. Luonnonvarakeskuksen ja THL:n vuonna 2024 julkaisemassa laajassa pohjoismaisessa kirjallisuuskatsauksessa näyttö luontoympäristöjen hyödyistä aikuisten mielenterveydelle, kuten stressin vähentämisestä ja mielialan parantamisesta, arvioitiin selkeäksi.
Terveyttä luonnosta -ohjelman tavoitteena on tuoda luonnon terveyshyödyt nykyistä vahvemmin osaksi ihmisten arkea, työpaikkoja sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Kymmenvuotista ohjelmaa koordinoi THL, ja mukana ovat muun muassa Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus, Työterveyslaitos, Sitra ja Metsähallituksen Luontopalvelut.