Markkinavihreät tavoittelevat kokoomuksen liberaaleja – kampanja jakaa vihreitä
Vihreiden sisällä on järjestäytynyt markkinavihreä liike, joka kampanjoi avoimesti kokoomuksen arvoliberaalien houkuttelemiseksi. Avaus on herättänyt innostuksen ohella myös kritiikkiä. Kaikkia ei vakuuta näin toteutettu, oikealle suunnattu rekrytointi.
Johanna Laurila
Talouskysymykset ja sosiaaliliberaalius puhututtavat vihreissä. Viime viikolla lanseerattiin Vaihda vihreisiin -kampanja, jonka taustatukijoiksi on listattu iso joukko markkinavihreiksi itseään kuvaavia vihreitä poliitikkoja, muun muassa Osmo Soininvaara, Atte Harjanne, Tuuli Kousa ja Mikko Särelä. Mukana kampanjassa on myös kokoomuksesta vihreisiin vaihtaneita poliitikkoja, kuten Kalle Euro ja Samuel Tammekann.
Samalla julkaistiin Markkinavihreä manifesti, joka korostaa markkinaohjautuvuutta kestävän tulevaisuuden avaimena. Muita listattuja arvoja ovat muun muassa sivistys, liberaalius, edistysmielisyys ja yksilönvapaus.
Kampanjan kärkenä on houkutella kokoomuksen arvoliberaaleja vaihtamaan puoluetta. Toinen tärkeä tavoite on vahvistaa vihreiden asemaa suomalaisessa puoluekentässä erityisesti talouskysymyksissä. Ryhmästä esitetään, että vihreiden talouslinjat ovat koko ajan olleet, mielikuvista huolimatta, erittäin markkinamyönteisiä.
"Kampanjan taustalla oli kokemus siitä, että viime vuosina vihreän puolueen sosiaaliliberaalit ovat olleet hajallaan ja aliedustettuina, samaan aikaan kun muut suuntaukset ovat olleet entistä voimakkaammin näkyvillä", yksi ryhmän aktiiveista, vihreiden Kirkkonummen kunnanvaltuutettu Lauri Lavanti summaa.
Lavanti muistuttaa, että puolueen puheenjohtaja Sofia Virta linjasi jo puheenjohtajakautensa alussa vihreiden olevan Suomen johtava markkinaliberaali puolue.
Myös Suomen Kuvalehden kevään selvityksessä tuli ilmi, että vihreät ovat keränneet uutta kannatusta nimenomaan oikealta. Vaihda vihreisiin -kampanja ottaakin peittelemättä kohteekseen kokoomuslaisten arvoliberaalit, niin sanotut sivistysporvarit.
Vihreä konkari Osmo Soininvaara, joka antoi pyynnöstä nimensä kampanjan käyttöön, kirjoitti aiheesta blogissaan viikonloppuna.
Soininvaaran mielestä vihreiden kyllä edelleen kannattaa panostaa markkinatalouteen.
"Kokoomuksen persuuntumisen ja muuttumisen yhä leimallisemmin miesten puolueeksi pitäisi tehdä vihreille helpoksi saada ääniä kokoomuksesta. Ei pitäisi kuin laittaa haavi ulos ja korjata satoa", Soininvaara muotoilee.
"Tere Sammallahden kaltaisista kokoomuslaisista ei tule koskaan vihreitä ja parempi niin, mutta ennen kokoomuksessa oli niin sanottuja sivistysporvareita, jotka puolustivat myös sosiaalista oikeudenmukaisuutta. He ovat nyt kodittomia", hän jatkaa.
Avaus herättää myös vastustusta
Kampanjan viestintä ei ole miellyttänyt kaikkia vihreän puolueen kannattajia. Sivuston teksteistä ja ulkoasusta voi saada vaikutelman, että kyseessä on puolueen virallinen sivu. Markkinavihreys tällaisenaan ei edusta koko vihreiden äänestäjäkuntaa, ja keskustelu onkin ollut puolueen sisällä vilkasta.
Osa vihreistä aktiiveista näkee, että aikomus kasvattaa kannatusta oikealta aggressiivisella kampanjoinnilla perustuu väärään analyysiin. Vihreiden ydinkannattajat eivät heidän mukaansa ole oikealla, eikä Suomessa ole muutenkaan puutetta oikeistopuolueista tai oikeistolaisesta politiikasta. Kampanjan kohdistumista suoraan kokoomuslaisiin on myös pidetty liian röyhkeänä.
Toisaalta moni ajattelee, ettei ero vasemmistolaisen ja oikeistolaisen politiikan välillä ole niin oleellinen kuin jakolinja liberaali- ja konservatiivilaitojen välillä. Jaettu käsitys puolueessa tuntuu olevan, ettei vihreitä ainakaan tarvitse yrittää muuttaa liberaalimmiksi. Monet tasa-arvo-, vähemmistö- ja eläinoikeuskysymykset ovat pitkän linjan vihreää politiikkaa. Olennaisempi kysymys on, mistä muualta liberaalia politiikkaa käytännössä löytyy.
Moni vihreä puolueaktiivi ajattelee, että Suomessa vihreät ovat ainoa vakavasti otettava liberaali puolue.
Vihreä aktiivi Ahto Apajalahti suhtautuu epäillen ajatukseen, että kokoomuksen liberaali siipi voisi muodostaa vihreille merkittävän poliittisen kilpailijan tai toimia jopa kokoomuksen suunnanmuutoksen moottorina.
"Kokoomuksen liberaaleilla on aikamoinen toiveajattelu päällä. Heidän äänensä ei kuulu missään. Heidän vaikutuksensa ei näy missään", Apajalahti lataa Facebook-päivityksessään.
"Ulkoa päin näkee hyvin, että kokoomus on persuuntunut. Kokoomuksen persusiipi ei tule hyväksymään puolueen liberaalistumista, vaan tulee hyökkäämään – ja hyökkää jo – puoluetovereitaan kohtaan yhtä armottomasti kuin vihreitä kohtaan", Apajalahti summaa.