Vihreät luottavat visioonsa

Pelko, toivo ja ilo olivat vahvasti esillä vihreiden puoluekokouksen avauspuheenvuoroissa. Yleinen viesti puheissa oli, että vihreillä on visio tulevaisuuden rakentamiseksi. Ihmiset tarvitsevat iloa jaksaakseen. Unelmia tarvitaan asioiden eteenpäin viemiseksi.

Vihreät luottavat visioonsa
Juuri nyt tuntuu, että Suomea johtaa pelko, sanoi vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta avauspuheenvuorossaan. Kuva: Anton Satamo

Eero Karisto

Vihreiden puoluekokous on käynnissä Turussa. Avauspuheenvuorossaan puolueen puheenjohtaja Sofia Virta kaipasi uskoa tulevaisuuteen nyt vallitsevan pelon tilalle.

Europarlamentaarikko Ville Niinistö kehotti iltapäivän avauksessaan vihreitä nostamaan profiiliaan. Hänen mukaansa vihreillä on visio tulevaisuudesta toisin kuin monilla muilla puolueilla.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen puhui hänkin vihreän teknologian mahdollisuuksista. Hän totesi mediatilaisuudessa, että tulevaisuutta voidaan rakentaa vihreän teknologian varaan, ei turkistarhauksen tai turpeen.

Vihreiden puoluekokous jatkuu Turussa sunnuntaina 24.5.

Itsekkyys edistyksen jarruna

Virta arvosteli rajusti nykyistä päätöksentekoa.

Suomen ongelmissa ei Virran mukaan ole kyse siitä, etteikö Suomessa olisi osaamista, asiantuntijoita tai keinoja ratkaista ongelmia. 

”Kyse on siitä, että liian moni vanha valtapuolue pelkää lopulta enemmän oman asemansa, kannatuksensa ja vallan menettämistä kuin sitä, mitä Suomelle tapahtuu, jos mitään ei uskalleta muuttaa”, Virta sanoi avauspuheenvuorossaan.

”Eikä tämän maan suurimpiin haasteisiin aina ekokriisistä oppimistulosten ja lukutaidon heikkenemiseen tai väestön ikääntymisestä talouden tuottavuuden laahaamiseen jätetä vastaamatta siksi, että ongelmat olisivat mahdottomia ratkaista.”

Rohkeat uudistukset kuolevat Virran mukaan siksi, että ne ovat epämukavia niille tahoille, jotka hyötyvät nykytilasta. 

”Niille, joille ympäristön tuhoamisesta syntyvä kilpailuetu on ollut liian kannattavaa. Tai niille, jotka pitävät kiinni vanhoista valta-asemista silloinkin, kun maailma ympärillä muuttuu”, Virta julisti.

Tietoa ratkaisujen tueksi kyllä on 

Virta muistuttaa, että asiantuntijatietoa ongelmien ratkaisemiseksi kyllä olisi. Usein politiikka jää silti polkemaan paikoilleen, koska puolueet miettivät ensin, miten käy omalle kannatukselle. 

”Ja silloin kaikkein heikoimpien ääni hukkuu ensimmäisenä”, Virta ennusti.

"Silloin ei rakenneta uutta. Ei luoda tulevaisuuden uskoa. Ei uudisteta Suomea maailman mukana.  Silloin vain jarrutetaan, rikotaan ja pidetään kiinni vanhasta samalla kun maailma ympärillä muuttuu”, Virta sanoi.

Virta: Vihreät usein edelläkävijöitä

Virran mukaan jokainen suuri edistysaskel on joskus ollut jonkun mielestä mahdoton, naiivi tai liian radikaali.

Hän muistutti, että vihreät ovat hyvin usein kehityksen edelläkävijöitä.

”Meidän tehtävämme on ollut olla se liike, joka uskaltaa nähdä tulevaisuuden ennen muita.”

Virta luetteli esimerkkeinä muun muassa turkistarhauksen, koulutuksen ja seksuaalisen tasa-arvon, joissa muu yhteiskunta on tullut vihreiden linjoille.

Hän myös muistutti ajoista, jolloin vihreitä kutsuttiin kettutytöiksi. Nyt kansasta 80 prosenttia kannattaa turkistarhauksen lopettamista.

Virta huomautti, että myös turvallisuuspolitiikassa vihreät ovat edelläkävijöitä.

”Me puhuimme Venäjän uhasta silloinkin, kun Suomessa oli helpompi vaieta.”

Vähitellen vihreämmäksi

Oras Tynkkynen kertoi vihreästä kehityksestä Tampereella sen 30 vuoden aikana, jolloin hän on osallistunut politiikkaan.

”30 vuotta sitten uusiutuvan energian osuus Tampereen Energian tuotannosta oli yksi prosentti. Nyt se on yli 80 prosenttia. 30 vuotta sitten Tampere oli suojellut luontoa vain noin sadan hehtaarin verran. Nyt suojelualueita on jo kymmenen kertaa niin paljon.”

”30 vuotta sitten Tampere muistutti vähän tämän päivän Turkua siinä, että kaupungissa ei vielä kulkenut ratikkaa. Nykyään ratikalla tehdään Tampereella yli 20 miljoonaa matkaa vuodessa – ja pian tehdään myös täällä Turussa”, Tynkkynen totesi.

”Nämä ja monet muut edistysaskeleet eivät toki ole yksin vihreiden ansiota. Ne ovat kuitenkin pitkälle vihreiden ansiota”, Tynkkynen totesi.

Ympäristö kaiken perustana

 Myös puheenjohtaja Virta muistutti ympäristöpolitiikan keskeisyydestä.

”Me ymmärrämme jotain hyvin olennaista: ihminen ei voi lopulta voida hyvin, jos luonto voi huonosti. Ihminen ei lopulta voi olla turvassa, jos ilmasto on turvaton”, Virta sanoi.

”Turvallisuutta on se, että ilmasto- ja luontokriiseihin vastataan ajoissa eikä vasta silloin, kun nousee vedenpinta ja tunturiluonto on iäksi menetetty.”

Lue lisää