Kylttimielenosoitus haluttiin estää Viikin lehmien laitumellelaskussa

Valion ja Helsingin yliopiston järjestämässä Viikin lehmien laitumellelaskutapahtumassa yritettiin rajoittaa rauhallista kylttimielenosoitusta sekä paikan päällä että etukäteisohjeistuksella, jossa kiellettiin muun muassa isot kyltit ja banderollit. Valio oli ollut yhteydessä myös poliisiin.

Kylttimielenosoitus haluttiin estää Viikin lehmien laitumellelaskussa
Kuva: Eläinten vallankumous

Johanna Kohvakka

Eläinkapinan, Eläinten Vallankumouksen ja Animalian vapaaehtoiset osoittivat mieltään Viikin lehmien laitumellelaskutapahtuman yhteydessä lauantaina 9. toukokuuta. Tapahtuma on Valion ja Helsingin yliopiston järjestämä. Mielenosoitus ei aktivistien mukaan kohdistunut yksityishenkilöihin vaan Valion ja maitoteollisuuden viestintään, jota he pitävät vastuullisuuspesuna.

Aktivistien mukaan mielenosoitusta yritettiin rajoittaa tavalla, joka olisi käytännössä estänyt heidän suunnittelemansa kylttimielenosoituksen tapahtuma-alueella.

Aktivistien tarkoituksena oli järjestää rauhanomainen, paikallaan oleva kylttimielenosoitus tapahtuman sisäänkäynnin tuntumassa viime vuoden tapaan, ja tästä he olivat tehneet poliisille ilmoituksen etukäteen. Suunnitelmana oli pitää esillä kylttejä ja banderolleja sekä kuvia suomalaisilta maitotiloilta.

Eläinaktivistien mukaan Valio oli ollut heihin etukäteen yhteydessä ja välittänyt tiedon uusista tapahtumaohjeista. Viime vuonna aktivisti meni lehmäasussa laitumelle valkopesusta viestivää banderollia heiluttaen. Tänä vuonna Valio ja Helsingin yliopisto olivat laatineet tapahtumasivulle ohjeet, joissa kiellettiin laitumelle menemisen lisäksi muun muassa megafonit, kookkaat kyltit, banderollit ja liput. Valio oli ollut yhteydessä myös poliisiin ennen tapahtumaa.

Mielenosoituksen toteuttaminen tapahtuma-alueella ei myöskään alkanut suunnitellusti. Eläinoikeusjärjestön edustajan mukaan järjestyksenvalvoja kielsi mielenosoittajia viemästä alueelle kylttejä riippumatta niiden koosta ja pyrki siirtämään mielenosoitusta uuteen paikkaan, kauemmaksi sisäänkäynnistä.

Aktivistien kerrottua, että he olivat ilmoittaneet mielenosoituspaikan etukäteen poliisille ja saaneet sille hyväksynnän, he saivat jäädä sisäänkäynnin läheisyyteen ja pitää myös kyltit.

Poliisi oli tänä vuonna näkyvästi esillä tapahtumassa. Kuva: Eläinten vallankumous

Aktivistit arvostelevat laitumellelaskun viestiä

Mielenosoituksen järjestäjät arvostelevat Viikin laitumellelaskua. Heidän mukaansa tapahtuma antaa liian myönteisen kuvan maidontuotannosta. Aktivistit vaativat Valiota ja Helsingin yliopistoa kertomaan avoimemmin maidontuotannon eläimille aiheuttamasta kärsimyksestä sekä alan ilmasto- ja ympäristöhaitoista.

”Vaikka on hyvä, että lehmät pääsevät pitkästä aikaa ulos, Viikin laitumellelasku antaa vääristyneen kuvan maidontuotannon realiteeteistä. Noin 50 prosenttia lehmistä elää pihatoissa eikä koskaan pääse aidosti ulkoilemaan”, aktivisti Silja Meronen sanoo eläinjärjestöjen tiedotteessa.

Aktivisti Saaga Suonvieri arvostelee sitä, että tapahtumaa markkinoidaan iloisena perhetapahtumana.

”Tapahtuman markkinointi iloisena perhetapahtumana tuntuu irvokkalta, kun todellisuudessa lypsylehmät viettävät jopa yhdeksän kuukautta vuodesta ahtaissa sisätiloissa ja heidät pakkosiemennetään useasti elämänsä aikana”, Suonvieri sanoo.

Aktivistit katsovat, että maidontuotanto aiheuttaa eläimille kärsimystä, ylläpitää eläinperäisen tuotannon maankäyttöä ja kuormittaa ilmastoa. Heidän mukaansa naudanlihantuotanto on Suomessa vahvasti kytköksissä maidontuotantoon, koska suuri osa naudanlihaksi teurastetuista eläimistä tulee maitotiloilta.

Järjestöt arvostelevat myös maidontuotannon tukijärjestelmää. Niiden mukaan julkisia tukia tulisi suunnata nykyistä enemmän ekologisempien ja eettisempien kasviperäisten tuotteiden valmistukseen.

Valio: Ohjeilla varmistetaan tapahtuman turvallisuus

Valio lähetti mielenilmauksesta ilmoittaneille järjestöille turvallisen tapahtuman periaatteet. Niillä haluttiin varmistaa, että tapahtuma on turvallinen ja kaikille viihtyisä kokemus.

Valion järjestöille lähettämässä viestissä todettiin, että järjestölle oli varattu ”sopiva paikka poistumistiet ja esteetön kulku huomioiden”. Viestissä Valio toivotti aktivistit tervetulleeksi tilaisuuteen.

Yhtiön mukaan mielenilmauksia varten on useana vuonna järjestetty paikka tapahtuma-alueelle saapuvan kulkureitin varrelle, jotta vierailijoiden kulkureitit ja pelastustiet pysyvät avoimina. Näin toimittiin Valion mukaan myös tänä vuonna.

Valion viestintä kertoo Verdelle, että poliisi oli tänä vuonna vahvemmin tapahtumassa läsnä, koska eläinjärjestöt olivat tehneet ilmoituksen mielenilmauksesta.

Valio viittaa myös edellisen vuoden tapahtumiin, jolloin aktivisti juoksi banderollin kanssa laitumelle. Yhtiön mukaan tällainen tilanne on vaarallinen, sillä 600–700 kiloa painavat eläimet voivat häiriintyä vieraasta ihmisestä ja liikkua arvaamattomasti.

Yhtiö tähdentää, että ennakkoyhteydenoton tarkoituksena oli varmistaa, ettei vastaava tilanne toistu ja että tapahtuma pysyy turvallisena.

Valio korostaa vastauksessaan kunnioittavansa jokaisen oikeutta ilmaista mielipiteensä. Yhtiön mukaan eläinoikeusjärjestöjen edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan.

”Eläinten hyvinvointi on meille Valiolla koko toiminnan perusta. Pidämme tärkeänä käydä avointa vuoropuhelua eläinten hyvinvoinnista eläinoikeusjärjestöjen edustajien kanssa. Teemme useiden kansalaisjärjestöjen kanssa säännöllistä yhteistyötä, ja he ovat aina tervetulleita keskustelemaan kanssamme”, Valion viestintä vastaa.

Helsingin yliopisto: Mielenosoittajien annettiin osoittaa mieltään varatulla paikalla

Helsingin yliopiston mukaan Viikin opetus- ja tutkimustila on yliopiston tila, jossa tutkitaan kestävämpää ruokajärjestelmää. Tila on Valion tuottaja ja omistaja alueellisen osuuskunnan kautta, ja siksi yliopisto on Valion rinnalla toinen tapahtuman järjestäjä.

Helsingin yliopiston edustaja kertoo Verdelle, että Viikissä tutkitaan myös vaihtoehtoja eläinperäisille tuotteille, kuten kotimaisia palkokasveja ja muita kasviperäisiä raaka-aineita. Lisäksi yliopisto korostaa eläinten hyvinvoinnin olevan sille tärkeä tutkimuskohde.

”Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus tutkii eläintenpidon ongelmia ja niiden ratkaisuja, ja yliopistossa koulutetaan myös eläinlääkäreitä”, Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta vastattiin.

Yliopiston mukaan tapahtumassa tuotiin esiin myös maidontuotannon haasteita tutkimussisältöjen kautta. Tänä vuonna tapahtuman aiheet käsittelivät eläinten hyvinvointia ja ympäristöä.

Yliopiston mukaan poliisit olivat lauantain tapahtumassa paikalla oman arvionsa perusteella saatuaan tiedon mielenosoituksesta.

”Viime vuonna laitumelle mennyt mielenosoittaja aiheutti vaaraa sekä itselleen että eläimille. Mielenosoittajien viestiä ei kommentoitu tapahtumassa, mutta heidän annettiin osoittaa mieltään siihen varatulla paikalla”, yliopistolta vastattiin.

Verde kysyi sekä Valiolta että Helsingin yliopistolta, oliko aktivistien kylttien viesteissä jotakin, mikä ei pidä paikkaansa vai oliko mielenosoituksen rajoittamiselle jokin muu peruste. Kumpikaan järjestäjätaho ei vastannut tähän kysymykseen suoraan.

Lue lisää