Kaupunkiympäristön valinnat muokkaavat bakteeristoa ja vaikuttavat terveyteen
Kaupunkiympäristön suunnittelu, viheralueiden hoito, materiaalit ja saasteet saattavat vaikuttaa merkittävästi sekä ympäristön että ihmisen bakteeriyhteisöihin. Arkisilla valinnoilla voidaan vaikuttaa sekä ihmisen terveyteen että ympäristön tilaan.
Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa havaittiin, että yleisesti käytössä olevat leikkipuistojen ja päiväkotien kumimatot ylläpitävät köyhempää bakteeriyhteisöä kuin luonnolliset kivi- ja kalliopinnat. Karut ja kuivat luonnonpinnat osoittautuivat bakteeristoltaan runsaammiksi ja monimuotoisemmiksi kuin niitä muistuttavat keinotekoiset materiaalit.
Kaupunkiympäristö ja vähäisempi altistuminen ympäristön monimuotoiselle mikrobistolle voi lisätä immuunivälitteisten sairauksien riskiä. Tämä niin sanottu biodiversiteettihypoteesi sai tutkimuksesta uutta tukea.
”Lasten arkiympäristöjen, kuten juuri leikkipuistojen ja päiväkotien pihojen, materiaalivalinnoilla voi olla huomattava vaikutus mikrobialtistukseen”, toteaa väitöskirjatutkija Juulia Manninen Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.
Lisäksi työssä tutkittiin, miten kaupunkiympäristölle tyypilliset saasteet voivat muokata lasten ihon ja suoliston bakteeristoa.
Viheralueiden hoitotavoilla vaikutetaan monimuotoisuuteen
Tutkimuksessa todettiin myös, että viheralueiden hoito vaikuttaa ympäristön bakteeristoon. Vähemmän aktiivisesti hoidetut viheralueet – kuten harvemmin leikatut nurmikot – ylläpitävät monimuotoisempaa bakteeristoa ja tämä näkyy jo puistojen sisäänkäyntialueilla, joista suuri osa ihmisistä kulkee.
Tulosten perusteella niin sanottu ”hallittu hoitamattomuus” voi tarjota kustannustehokkaan keinon lisätä kaupunkiympäristön terveydelle hyödyllistä bakteerimonimuotoisuutta.
Saasteet yhteydessä lasten mikrobistoon
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä, PAH-yhdisteitä, jotka ovat yleisiä kaupunkiympäristöjen haitallisia saasteita ja tunnetusti terveydelle vaarallisia.
Tulokset osoittivat, että kaupungissa elävien lasten koteihin kertyneet PAH-yhdisteet olivat yhteydessä lasten ihon ja suoliston bakteeristoon. Vaikka otanta oli pieni, tulokset viittaava siihen, että jo melko pienet saastepitoisuudet voivat vaikuttaa lasten kehon bakteeristoon.
Tuloksia voidaan hyödyntää kaupunkisuunnittelussa
Tulokset tuovat konkreettista näyttöä siitä, miten kaupunkien rakenteelliset ja toiminnalliset ratkaisut vaikuttavat ympäristön ja ihmisen mikrobistoon. Tulokset ovat erityisen merkityksellisiä kaupungissa eläville lapsille, sillä varhaisen elämän mikrobialtistuksella ja mikrobiston kehittymisellä on keskeinen rooli immuunijärjestelmän kehityksessä.
”Tuloksia voi hyödyntää käytännön työkaluina kaupunkisuunnittelussa ja ympäristöjen kehittämisessä. Luonnonmukaisempien materiaalien käyttö, viheralueiden kevyempi hoito sekä saasteiden vähentäminen voivat lisätä mikrobialtistusta sekä tukea tervettä ja monimuotoista ihmisen mikrobiomia”, tiivistää Manninen.