Kysely: 82 % suomalaisista vastustaa porsaiden kastraatiokiellon perumista
Hallituksen lakiesitys porsaiden kastraatiokiellon kumoamiseksi etenee nopeaa vauhtia eduskunnassa. Lakiesitys sallisi kirurgisen kastraation tajuissaan oleville porsaille. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan vain 18 prosenttia suomalaisista kannattaa kastraatiokiellon perumista.
Valtaosa suomalaisista eli 54 prosenttia ajattelee, ettei kirurgista kastraatiota tulisi tehdä lainkaan. Suurin osa heistä kannattaa joko immunokastraatiota, jolloin karjuporsaan sukukypsyys estetään pistoksella tai sitä, ettei porsaita kastroida millään tavalla.
Suomalaisista 28 prosenttia on puolestaan sillä kannalla, että aivan kuten kissojen ja koirien kohdalla, porsaiden kirurginen kastraatio tulisi suorittaa yleisanestesiassa. Tiedot selviävät Eläinoikeusakatemian teettämästä kyselystä.
Vain 18 prosenttia vastaajista kannattaa kirurgista kastraatiota hallituksen ehdottamalla tavalla, eli yhdistettynä paikallispuudutteeseen ja kipulääkitykseen. Kysely on ajankohtainen, sillä maa- ja metsätalousvaliokunta käsittelee hallituksen esitystä alkavalla viikolla.
”Kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset pitävät eläinten hyvinvointia tärkeänä asiana. Kirurginen kastraatio aiheuttaa porsaille tutkitusti niin voimakasta tuskaa, etteivät puudute ja kipulääkitys pysty sitä poistamaan. Siksi kastraatiota vastustetaan laajasti”, toteaa Eläinoikeusakatemian toiminnanjohtaja, eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola.
Sukupuolten ja ikäluokkien välillä suuri ero
Kyselytutkimuksen mukaan miesten ja naisten asenteissa on merkittävä ero. Miehistä 26 prosenttia hyväksyisi porsaiden kirurgisen kastraation kipulääkkeiden ja puudutuksen kera, kun taas naisista ainoastaan 9 prosenttia on samalla kannalla. 21 prosenttia miehistä ajattelee, ettei porsaita tulisi kastroida lainkaan, kun vastaava luku naisten kohdalla on 31 prosenttia.
Naiset olisivat kaksinverroin halukkaampia kieltämään sianlihantuotannon kokonaan. Siinä, missä miehistä 6 prosenttia kieltäisi sianlihan tuottamisen, naisten kohdalla luku on peräti 12 prosenttia.
Myös ikä vaikuttaa asenteisiin. Vähiten kirurginen kastraatio saa kannatusta 18–29-vuotiaiden ryhmässä. Heistä vain 14 prosenttia sallisi kirurgisen kastraation hallituksen esityksen mukaisesti. Suurinta kannatus taas on 60–79-vuotiaiden keskuudessa, ja heistä 20 prosenttia sallisi kirurgisen kastraation puudutetta ja kipulääkettä käyttäen.
Tässäkin kohtaa sukupuoli vaikuttaa asiaan. Vanhemman ikäluokan miehistä 27 prosenttia sallisi kastraation, kun taas vain 12 prosenttia samanikäisistä naisista on samaa mieltä.
”Kysely on linjassa sen kanssa, että nuoremmat ikäpolvet ja naiset ovat eläinten hyvinvoinnista erityisen kiinnostuneita. Olisi lihatalojen omissakin intresseissä huomioida, että ajat muuttuvat. Lihatalojen piittaamattomuus eläimiä kohtaan tulee lopulta näkymään myös alan maineen ja menekin laskuna”, toteaa Aaltola.
Atrian lobbaus lakiesityksen taustalla
Eläinoikeusakatemian aiemmin keväällä tekemä tietopyyntö paljasti, että lihatalot ja erityisesti Atria lobbasivat maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia voimakkaasti kastraatiokiellon kumoamiseksi. Taustatekijänä on Aasian maiden viennin edistäminen.
”Päätös kumota kirurgisen kastraation kielto perustuu pitkälti lihateollisuuden lobbaukseen”, kommentoi Aaltola. ”Lihatalojen ei kuitenkaan tulisi saada itse päättää, miten se eläimiä kohtelee, vaan eläinten kohtelun tulisi perustua tutkittuun tietoon ja eettiseen harkintaan. Molemmat osoittavat, että kirurgisesta kastraatiosta on luovuttava.”
Muualla Euroopassa ollaankin irrottautumassa kirurgisesta kastraatiosta. Saksassa suuri osa sioista kastroidaan yleisanestesiassa, ja hiljattain Tanska päätti luopua kirurgisesta kastraatiosta kokonaan.