Enemmistön ja vähemmistön välillä on usein monenlaisia jännitteitä ja historian painolastia, jotka painavat pinnan alle ongelmia. Mistä vaikkapa muslimiyhteisön ulkopuolisen sopii puhua, mihin sopii puuttua ja mitä ilmaisuja käyttää?
Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen teokseen Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin pohjautuva näytelmä nostaa keskiöön somalialaisia tyttöjä. Suomessa asuu noin 23 000 ihmistä, joiden äidinkieli on somali, mutta näytelmä on suunnattu kaikille.
Ennakkonäytöksessä eilen yleisön joukossa oli myös ilahduttavan paljon nuoria miehiä, poikia, joita ei Kansallisteatterissa yleensä juuri nähdä.
Ujuni Ahmed on yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ihmisoikeusaktivisti, joka on äänekkäästi vastustanut tyttöjen silpomista ja ylipäätään tyttöihin kohdistuvia rajoituksia.
Mitä tapahtuu, kun ryhmä aktivisteja ajaa lakia, joka tekisi tyttöjen ympärileikkauksen, silpomisen, rangaistavaksi? Lakia koskeva kansalaisaloite jätettiin eduskunnalle vuonna 2019. Yhdenvertaisuuden ja sukupuolineutraalisuuden nimissä lakia ei kuitenkaan säädetty, sillä laki olisi koskenut vain yhtä sukupuolta.
Lisäksi lakihankkeen kaatuminen viime keväänä tapahtuu syvässä hiljaisuudessa, juuri ketään aktivistien ulkopuolista ei tunnu kiinnostavan. Viesti on karu: kukaan ei välitä näistä tytöistä.
“Tytöt eivät voi tehdä oikein mitään tuottamatta häpeää suvulle ja yhteisölle. Housuihin pukeutuminen, meikkaaminen, ulkona liikkuminen, tanssiminen, opiskelu jne. ovat kaikki väärin ja sallittua ovat kotityöt ja koraanikoulu.”
Näytelmässä kuulee tuon tuostakin uskonoppineiden ja muslimivanhempien repliikkejä kunniasta ja häpeästä. Tytöt eivät voi tehdä oikein mitään tuottamatta häpeää suvulle ja yhteisölle. Housuihin pukeutuminen, meikkaaminen, ulkona liikkuminen, tanssiminen, opiskelu jne. ovat kaikki väärin ja sallittua ovat kotityöt ja koraanikoulu.
Kunniaväkivallasta ei haluta suomalaisessa yhteiskunnassa puhua, vaan se upotetaan kaiken muun väkivallan sisään. Tiiviissä maahanmuuttajayhteisöissä kunniaväkivalta on kuitenkin konkreettista, hiuksista revitään, jos nainen luopuu huivista, ja pahempaakin. Naisten kontrolliin usutetaan myös tuhansien kilometrien päässä asuvia sukulaisia.
Entä sitten, mitä nyt? Pahin kuolemansynti on vaikeneminen. Kun asiat ovat vieraita, monimutkaisia ja vaikeita, niihin pitää tarttua eikä jättää syrjään. Ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus kuuluvat kaikille, eikä siitä saa vaieta jonkinlaisen vieraan kulttuurin arvostuksen nimissä.
Ei myöskään pidä vaieta siksi, että maahanmuuttajayhteisöihin liittyvistä ongelmista puhuminen antaa polttoainetta rasisteille. Rasistit nyt saavat polttoainetta vaikka hanhenkakasta.
On myös hyvä muistaa, että hyviltä kuulostavat ideat voivat kääntyä haitaksi joillekin toisille. Musliminaisilla ja -tytöillä ei ole asiaa unisex-vessoihin.
Oma yhteisö voi olla tuki ja turva tai ahdistava ja rajoittava tai sekä että. Kaikkien Suomessa asuvien pitäisi kuitenkin saada tietää, mitkä lait ja oikeudet täällä ovat ja mistä apua ja tukea saa, kun sitä tarvitsee.Tämä koskee kaikkia yhteisöjä maahanmuuttajista suomalaisperäisiin uskonnollisiin yhteisöihin.
0 kommenttia