Nuorisotutkija: Sosiaalisen median haittoihin pitää puuttua täsmällisemmin kuin ikärajoilla

Johanna Kohvakka

Sosiaalisen median vaikutuksista nuorten hyvinvointiin on käyty viime aikoina vilkasta keskustelua. Useissa maissa on pohdittu tai jo otettu käyttöön ikärajoja, joilla nuorten pääsyä sosiaalisen median palveluihin rajoitettaisiin merkittävästi.

Nuorisotutkija Konsta Happonen suhtautuu tällaisiin ikärajoihin kriittisesti. Hänen mukaansa nykyinen tutkimusnäyttö ei riitä perustelemaan kaikkia alle 15- tai 16-vuotiaita koskevaa yleistä rajoitusta. Hän arvostelee myös sitä, että nuorisotutkijoiden näkemykset ovat jääneet keskustelussa vähälle huomiolle.

Happonen on ottanut julkisesti kantaa siihen, ettei sosiaalisen median ikärajaa pitäisi nostaa ainakaan 15–16 vuoteen. Hänen mukaansa keskustelussa annetaan usein tutkimusnäytöstä todellisuutta vahvempi kuva. Etenkin kokeellista tutkimusta sosiaalisen median käytön vähentämisestä on tehty käytännössä vain aikuisilla, ei niillä nuorilla, joihin rajoitukset ensisijaisesti kohdistuisivat.

Australiasta saadut ensimmäiset kokemukset tukevat Happosen varovaista suhtautumista yleisiin ikärajoihin. Rajoituksia on pystytty kiertämään, toimeenpano on osoittautunut vaikeaksi ja nuorten kokemukset ovat vaihdelleet. Pienessä laadullisessa tutkimuksessa 12–16-vuotiaat pitivät rajoitusta laajalti epäoikeudenmukaisena ja tehottomana sekä kuvasivat tapoja kiertää ikävarmennusta.

Tutkimuksissa havaitut yhteydet ovat heikkoja

Nuoria koskeva tutkimus on Happosen mukaan suurelta osin korrelatiivista. Tutkimuksissa tarkastellaan esimerkiksi sosiaalisen median käytön määrän ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä tai sitä, muuttuuko nuoren hyvinvointi käytön lisääntyessä.

Alle 18-vuotiailla havaitut keskimääräiset yhteydet ovat Happosen mukaan hyvin heikkoja, ja laadukkaammissa tutkimuksissa ne jäävät yleensä vielä pienemmiksi. Käytön ääripäissä erot voivat silti olla luonnollisestikin hyvin selviä: seitsemän tuntia päivässä sosiaalista mediaa käyttävä nuori voi keskimäärin huonommin kuin nuori, joka ei käytä sitä lainkaan.

Happonen ei kiistä, etteikö sosiaalinen media voisi aiheuttaa haittoja. Hän pitää uskottavana, että osa palvelujen suunnittelupiirteistä vaikuttaa käyttäjiin kielteisesti. Tällaisia voivat olla esimerkiksi julkiset tykkäysmäärät, ulkonäköön ja suorituksiin liittyvä vertailu sekä ei-toivotut yhteydenotot.

Hänen mukaansa sääntelyn pitäisi juuri siksi kohdistua haitallisiin ominaisuuksiin eikä kokonaisen ikäluokan rajoittamiseen.

”Jos tykkäysmäärien julkinen jakaminen ulospäin on asia, josta ei ole varsinaisesti hyötyä kenellekään, mutta joka voi aiheuttaa ahdistusta, sääntelyä pitäisi kohdistaa tällaisiin piirteisiin”, Happonen sanoo.

Sosiaalisen median vaikutukset vaihtelevat

Sosiaalisen median vaikutukset vaihtelevat Happosen mukaan voimakkaasti yksilöiden välillä. Osa nuorista saa palveluista vertaistukea, yhteyksiä ystäviin ja mahdollisuuksia tiedonhankintaan. Toisilla käyttö voi saada ongelmallisia piirteitä.

Kaikille samanlainen ratkaisu ei huomioisi tätä vaihtelua. Esimerkiksi vähemmistöihin kuuluvat, syrjäseuduilla asuvat tai yksinäiset nuoret voivat löytää sosiaalisen median kautta yhteisöjä ja kontakteja, joita heidän omassa lähiympäristössään ei ole.

Happosen mukaan lasten ja nuorten oikeutta tiedonhankintaan ja yhteydenpitoon pitää punnita suhteessa sosiaalisen median riskeihin. Palveluihin tarvittaisiin parempia ja helpommin käytettäviä välineitä, joilla nuoret ja heidän perheensä voisivat hallita nuoren näkemää sisältöä sekä sitä, ketkä voivat ottaa häneen yhteyttä.

Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi rajatumpia tilejä, suljetumpia yhteisöjä ja nykyistä vahvempaa käyttäjän mahdollisuutta estää ei-toivotut yhteydenotot.

Happonen pitää myönteisenä sitä, että Euroopan unioni on alkanut toimia digipalvelujen sääntelyssä aiempaa päättäväisemmin.

Alustojen vapaaehtoisiin toimiin ei voida välttämättä luottaa, sillä käyttäjien hyvinvointi voi olla ristiriidassa yhtiöiden taloudellisten etujen kanssa. Tämä on noussut esiin esimerkiksi teknojätti Metaa koskevissa oikeudenkäynneissä, joissa julkistetut sisäiset asiakirjat ovat osoittaneet yhtiön tienneen palvelujensa aiheuttamista haitoista nuorille.

Nuorten näkemyksillä pitää olla todellista vaikutusta

Happonen suhtautuu kriittisesti myös siihen, kuinka nopeasti sosiaalista mediaa koskevaa lainsäädäntöä valmistellaan monissa maissa. Nuoria ei hänen mukaansa ole kuultu riittävästi, eikä heidän näkemyksillään välttämättä ole nopeassa prosessissa todellista vaikutusta lopputulokseen.

”Jos lainsäädäntöä tehdään valtavan nopealla aikataululla, nuorten mielipiteellä ei oikeasti ole mahdollisuutta vaikuttaa lopputulokseen. Kyse on siitä, että poliitikot asettavat tavoitteen ja sitä kohti mennään”, Happonen sanoo.

Nuorilla ei myöskään ole yhtä yhteistä kantaa digilaitteisiin tai sosiaaliseen mediaan. Vuoden 2024 lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksesta, jota Happonen on ollut tekemässä, näkyy, että nuoret ymmärtävät kännykkärajoitusten tarpeen tietyissä tilanteissa. He eivät vastusta rajoituksia vain siksi, että ne kohdistuvat heihin.

Samalla nuoret toivovat rajoitusten kohdistuvan todellisiin ongelmiin, kuten häiritsevään käyttöön. Heidän oikeutensa käyttää älylaitteita ei saisi jäädä kokonaan aikuisten tavoitteiden varjoon.

Myös nuorten omat kokemukset sosiaalisesta mediasta vaihtelevat. Happosen mukaan valtaosa nuorista arvioi sosiaalisen median vaikuttaneen elämäänsä neutraalisti tai myönteisesti, mutta mukana on myös vähemmistö, joka kokee vaikutukset kielteisiksi.

Nuorten omiin arvioihin liittyy kuitenkin myös rajoituksia. Joissakin sosiaalisen median vaikutuksia käsittelevissä tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota siihen, ettei käyttäjän oma arvio välttämättä tavoita kaikkia vaikutuksia. Osa haitoista voi tulla näkyviin vasta pitkällä aikavälillä, eikä koukuttavaa käyttöä aina tunnisteta haitalliseksi, jos palvelun käyttö tuntuu hetkellisesti palkitsevalta.

Happonen kuitenkin huomauttaa, että kun myös tutkimusnäyttö vihjaa somenkäytön hyvinvointivaikutusten olevan keskimäärin pieniä tai olemattomia, ei tässä tilanteessa ole erityistä syytä epäillä nuorten omaa kokemusta.

Happosen mukaan nuorten digiarjesta tarvitaan nykyistä täsmällisempää keskustelua. Sosiaalinen media ei ole yksiselitteisesti hyvä tai paha ympäristö. Siksi ennen uusien rajoitusten säätämistä pitäisi määritellä tarkasti, mitä ongelmaa niillä yritetään ratkaista ja keitä ongelma todellisuudessa koskee.

Valmisteleeko STM nuorten somekieltoa Suomeen?

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä julkaisi kesäkuussa väliraportin keinoista, joilla lapsia ja nuoria voitaisiin suojella sosiaalisen median haitoilta. Raportissa tarkastellaan muun muassa ikärajoja, sosiaalisen median käytön rajoittamista, mediakasvatusta ja viranomaisten suosituksia.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän väliraportti ei Happosen mukaan tuo keskusteluun juuri uusia avauksia, vaan kokoaa yhteen jo aiemmin esillä olleita tapoja rajoittaa nuorten sosiaalisen median käyttöä ja vähentää sen haittoja. Hänen mielestään olennaista ei siksi ole niinkään se, mitä vaihtoehtoja raportissa luetellaan, vaan se, millaisiin poliittisiin ja lainsäädännöllisiin ratkaisuihin sen pohjalta ryhdytään.

Happonen suhtautuu kriittisesti siihen, että valmistelussa pidetään edelleen avoinna mahdollisuutta nostaa EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiseen suostumukseen liittyvää ikärajaa. Hänen mukaansa tällöin lasten turvallisuuteen alun perin liittymätöntä lainsäädäntöä yritetään käyttää sosiaalisen median rajoittamiseen. Samalla ratkaisu voisi ulottua sosiaalista mediaa laajemmalle ja vaikeuttaa lasten ja nuorten pääsyä myös muihin digitaalisiin palveluihin. Happonen pitää ongelmallisena sitä, että somen haittoihin pyritään vastaamaan keinolla, jonka vaikutukset voivat kohdistua laajasti nuorten osallistumiseen digitaalisessa yhteiskunnassa.

Happonen ihmettelee myös sitä, ettei väliraportissa viitata lainkaan vuoden 2024 Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimukseen, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön, valtion nuorisoneuvoston ja Nuorisotutkimusseuran yhteisjulkaisu. Kyseessä on kattava ja satunnaisotantaan perustuva nuoruusväestötason selvitys Suomessa asuvien lasten ja nuorten kokemuksista ja näkemyksistä. Hänen mielestään sen sivuuttaminen on merkittävä puute raportissa, jonka tarkoituksena on arvioida juuri nuorten sosiaalisen median käyttöä, kokemuksia ja mahdollisia rajoituksia.

STM väliraporttia varten toteutettuun kuulemiseen vastasi yli 60 000 lasta ja nuorta. Happonen pitää vastaajamäärää huomattavana ja tuloksia arvokkaina ja kiinnostavina. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei kyselyä toteutettu edustavana otoksena eikä sen jakelu perustunut esimerkiksi satunnaisotantaan. Raportissa ei esimerkiksi kerrota osallistuneiden oppilaitosten määrää tai sitä, kuinka suuri osa vastauksista saatiin järjestöjen kautta. Siksi tuloksista ei voida tehdä suoria päätelmiä kaikkien lasten ja nuorten näkemyksistä.

"Kuulemisen toteutuksessa on tunnuttu ajatelevan, että määrä on tärkeämpää kuin laatu", Happonen harmittelee. "Monessa tilanteessa 1000 vastaajan harkiten toteutettu tutkimus olisi parempi kuin 60000 vastaajan sohaisu."

Kuuleminen antaa silti tärkeää tietoa vastaajien kokemuksista, ja sen tulokset ovat samansuuntaisia esimerkiksi Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen havaintojen kanssa.

Happonen arvostelee lisäksi sitä, että noin 20 000 avovastauksen käsittelyssä käytettiin tekoälyä. Raportissa ei hänen mukaansa selosteta riittävästi, miten tekoälyä käytettiin tai miten sen tuottamien tiivistysten luotettavuutta arvioitiin. Hän pitää eettisesti ongelmallisena sitä, että nuorten päätöksentekijöille osoittamia näkemyksiä välitetään tekoälyavusteisesti ilman tarkkaa kuvausta analyysin laadunvarmistuksesta.

"Jos nuoret käyttävät aikaansa mielipiteensä kirjoittamiseen, heillä on oikeus odottaa, että selvityksen tekijät käyttävät aikaa niiden lukemiseen", Happonen toteaa.