Valtion omistajaohjauksen historia on synkkä ja tuulinen. Kun ohjauksessa sekoittuvat taloudelliset ja yhteiskunnalliset tavoitteet, vaarantuu moni yhteiskunnan kannalta kriittinen tekijä. Syyllisten etsimisen sijaan tarvitaan selkää linjaa ohjaukseen, kirjoittaa Eva Tawasoli.
Kaivoslaissa pitäisi määritellä, milloin malminetsintä ei ole mahdollista ja mille alueelle kaivostoiminta ei sovellu. Ilman tätä voidaan nähdä kansainvälisiä investointisuojaoikeudenkäyntejä kaivosjättejä vastaan. Kolin ympäristön varaus on esimerkki siitä, etteivät nykyinen tai uusi esitys laista toimi tältä osin, kirjoittavat Mari Holopainen ja Inka Hopsu.
Ilmastotoimia tuetaan silloin, kun se tarkoittaa rahan jakamista. Kielloista ja rajoituksista päättäminen on vaikeampaa, kirjoittaa Amanda Pasanen.
Suomessa ei voi olla suuri puolue, jos on suuri vain Helsingissä. Vahva pääkaupunkiseutu on
menestystekijä koko maalle, mutta politiikassa vastakkainasettelu ole viisasta. Kepulainen Helsingin-vastainen retoriikka on pahimmillaan ala-arvoista, mutta yhtä lailla on syytä miettiä, miten Helsingin etuja
ajetaan.
Kulttuuri kuuluu kaikille, mutta yhdenvertaisuus ei toteudu pelkästään maksuttomalla kirjastolla tai tuetuilla lippuhinnoilla. Osalla Suomen kunnista on melkoisia haasteita toteuttaa mitään muuta kuin viivytystaistelua näivettymistä vastaan. Yhteistyö eri toimialojen ja kuntien välillä voi olla ratkaisu kulttuurista näivettyvien alueiden pelastamiseen, kirjoittaa Rosa Meriläinen.
Vaalien alla on houkutus tarjota kansalaisille ylimääräisiä satasia ja toisaalta ehdottaa menoleikkauksia kamreerityyliin. Nyt tarvitaan kuitenkin toisenlaista budjettipolitiikkaa, T&K-investointien tukemista ja perustulo takaamaan pienten yritysten alkutaivalta.
Viime viikonloppuna kolme puoluetta kolmella paikkakunnalla valmistautui eduskuntavaaleihin puoluekokouksissaan. Kokoomus ei halunnut suututtaa ketään, keskusta etsi omiaan ja vasemmistoliitto viimeisteli onnistuneen Nato-prosessinsa, kirjoittaa Eero Karisto.
Koronapandemia on herättänyt yhteiskunnat näkemään tauteihin varautumisen tärkeyden. Valtiot ja kansainväliset instituutiot lupailevat uutta rahoitusta uusien pandemioiden estämiseksi. Erityisesti trooppisten ja subtrooppisten metsien suojelu voisi olla tehokas keino estää uusien tartuntatautien leviämistä.
Sen piti olla helppo päätös. Yleensä tällaiset päätökset kun ovat hallinnollisia, eivätkä oikeastaan edes kuulu valtuustolle. Seinäjoella kävi kuitenkin toisin, ja alkoi kahden vuoden erikoinen episodi, kirjoittaa Tuomas Ojajärvi
Vihreä turvallisuuspoliittinen vaihtoehto on hiipunut näkyvistä. Venäjän hyökkäyksen jälkeen vihreät ovat olleet eturivissä hakemassa Nato-jäsenyyttä. Vihreiden tulisi palata rauhanpolitiikan edelläkävijäksi näillä aloitteilla, kirjoittaa Marko Ulvila.
Kannatusalhossa taistelevien vihreiden puoluekokouksessa ei ehkä syttynyt mitään euforista paloa, mutta jälkeäkään tappiomielialasta ei näkynyt. Tarvitaan määrätietoista työtä toisaalta omien joukkojen motivaation varmistamiseksi, toisaalta julkikuvan säätämiseksi, kirjoittaa Eero Karisto.
Vihreiden perusteellinen poliittinen ohjelma sai osakseen perinpohjaisen käsittelyn perfektionismiin taipuvaisessa puolueessa. Osin pienistäkin viilauksista vääntäminen vei puoluekokouksen ajan niin, että aikaa yleiselle poliittiselle keskustelulle ei juuri jäänyt, vaikka monet olivat siihen huolella valmistautuneet, kirjoittaa Eero Karisto. Hän kysyy, olisiko aika miettiä ajankäyttöä ja ohjelmatyötä uusiksi.
Vihreät ovat aiempaa vahvemmin ympäristöpuolue. Tämä tuli selväksi ainakin puoluekokouksessa puolueen johtohenkilöiden puheista. Muita suuria teemoja ovat koulutus ja turvallisuus, kirjoittaa Eero Karisto vihreiden puoluekokouksen tapahtumista.
I Närpes pågar det brottsundersökningar kring arbetsrelaterad utnyttjande av växthusarbetare. Arbetstagarna kommer från länder där det inte alltid är lika självklart att lita på myndigheter som i Finland, och deras tröskel att kontakta myndigheter kan vara hög. Risken för utnyttjandet blir större utan språkkunskaper och kunskaper om arbetstagarnas rättigheter, skriver Tuula Närvä.
Närpiössä on käynnissä rikostutkinta kasvihuoneissa työskentelevien aasialaisten työperäisestä hyväksikäytöstä. Työntekijöillä saattaa olla kotimaastaan perittyjä epäilyksiä viranomaisia kohtaan, ja kynnys ottaa yhteyttä viranomaisiin voi olla suuri. Kun suomalaista järjestelmää ja kieltä ei tunne ja tietoa omista oikeuksista on vähän, hyväksikäytön riski kasvaa, kirjoittaa Tuula Närvä.
Kaivoslakia uudistetaan ja vihreät ovat linjanneet, että kaivannaisia tarvitaan muun muassa tuulivoimaloihin ja sähköautojen akkuihin. Uusiutuvia energialähteitä koskeva hypetys on valitettavan yleistä, eivätkä ne ole kaivosvapaa teknologiavaihtoehto. Ydinkaukolämpökin on kannatettava vaihtoehto, kirjoittaa Antti Van Wonterghem.
Suomessa napistaan aika ajoin korkeista työnteon veroprogressioista. Miksi lääkäri tekisi lisätöitä, jos saatavasta lisäpalkasta käteen jää vain puolet, toisen puolen mennessä veroihin ja veroluontoisiin maksuihin? Todellisuudessa keski- ja suurituloisten veroprogressiot ovat kuitenkin mitättömiä verrattuna heihin, jotka yrittävät yhdistää palkkatuloja sosiaaliturvaan, kuten työttömyys- ja asumistukeen, kirjoittaa Jarkko Lauspalo.
Hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu keinotekoisen halvaksi pitkälti sote-alan matalilla palkoilla. Sote-alan työntekijöiden tarve tulee kasvamaan tulevina vuosina. Maatamme uhkaa hoitajapula, jos hoitajien palkkausta ei koroteta, kirjoittaa Eva Tawasoli.
Olen kampanjoinut aktiivisesti Nato-jäsenyyttä vastaan. Uudessa tilanteessa joutuu harkitsemaan kantojaan, mutta mikä niissä aiemmissa kannoissa oli oikein ja mikä osa niistä on pelastettavissa? Ja mikä on tehtävämme Pohjois-Atlantin puolustusliiton täysivaltaisena jäsenenä, kysyy Markus Drake.
Naton ympärillä kuhisee puhetta ja perusteluita, webinaareja ja sometusta. Mutta miksi toisella tapaa ajatteleva on niin perinpohjaisen väärässä? Ja miksi Suomessa on päättäjiä, jotka vasta nyt havahtuvat siihen, että heidän tietolaaristaan puuttuu tykkänään kaikki Nato-tietous?
Ukrainan siviiliväestöön kohdistetun väkivallan laajuus ja luonne ovat alkaneet paljastua. Kaikki asiantuntijat eivät ole yksimielisiä siitä, täyttyvätkö Ukrainan sodassa kansanmurhan kriteerit. Kansanmurhalle tyypillisiä piirteitä löytyy Venäjän virallisesta, epäinhimillistävästä retoriikasta, kirjoittaa Oula Silvennoinen.
Maskisuosituksen takana ei ole vahvaa tieteellistä näyttöä, mutta maskeja on meillä ja maailmalla suosittu verraten helppona ja halpana toimenpiteenä. Maskien hyöty on pienempi kuin suosituksista voisi päätellä, mutta viranomaiset ovat kovan paineen alla päätyneet niitä kannattamaan. Väestötason toimia ei kuitenkaan saisi päättää näin kevyin perustein, kirjoittaa Johanna Kohvakka.
Fortum pitää toiminnallaan yllä infrastruktuuria, joka edesauttaa syvään diktatuuriin ja tyranniaan vajoavan Venäjän kykyä käydä julmaa, tuhansia siviiliuhreja vaatinutta sotaa Ukrainassa. Valtion pitäisi Fortumin pääomistajana ottaa ohjat käsiin, kirjoittaa Eva Tawasoli.
Ukrainan sota on lähettänyt shokkiaallon globaaliin elintarvikevientiin ja keinolannoitteiden hinnat ovat moninkertaistuneet. Fossiilienergialla doupattuun maatalousjärjestelmään on vaikea löytää hyviä ratkaisuja, kirjoittaa Thomas Snellman.
Viimeaikaisten tapahtumien jälkeen vihreät näyttää vahvistavan asemaansa Suomen kolmanneksi Nato-myönteisimpänä puolueena kokoomuksen ja RKP:n jälkeen. Mikään läpihuutojuttu jäsenyyden kannattaminen ei silti ole, kirjoittaa Eero Karisto.
Nato ei ole mikään hyväntahtoisten aikomusten täyttämä keskustelukerho vaan sotilasliitto, jossa on varsin epäilyttäviä jäseniä. Haluammeko kuulua samaan riviin heidän kanssaan ja kenties joutua tukemaan heitä? En haluaisi, kirjoittaa Janne M. Korhonen.
Ukrainalaiset saavat nyt EU-maissa erityiskohtelun tilapäisen suojelun direktiivin mukaan. Venäjän uhka tuntuu koko Euroopassa niin vahvana, että rajat ovat auki. Tällaista auttamisintoa ei nähty Syyrian, Irakin tai Afganistanin kriisien kohdalla, kirjoittaa Leena Brandt.
Rajoitetustakin, ”muualla” käytävästä ydinsodasta seuraisi nopea ilmastonmuutos, jonka seurauksena kaksi miljardia ihmistä voi kuolla nälkään ja sekasortoon, kirjoittaa Kati Juva.
Säteilysairaus, sokeutuminen, palaminen – ydinaseet aiheuttavat suurta kärsimystä ja kuolemaa. On selvää, että ydinaseiden aiheuttamaan tuhoon ei ole olemassa mitään hoitoa. Ehkäisy on ainoa keino, kirjoittaa Kati Juva.
Hallitus sopii maaliskuussa KAISU:n, eli Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta. Asiantuntijalausuntojen mukaan suunnitelmaluonnoksen ilmastotoimet ovat riittämättömiä tai vaikutuksiltaan epävarmoja, kirjoittaa Ville Seppälä.
Biokaasulle on paljon käyttökohteita muun muassa raskaassa liikenteessa, työkoneissa, teollisuudessa ja laivaliikenteessä. Henkilö- ja pakettiautoille olisi sen sijaan aiheellista kohdentaa tukea sähköistymiseen. Biokaasun tuotannossa on vielä runsaasti kasvuvaraa, mutta kaasulähteiden määrä voi pienentyä muiden ilmastotoimien myötä, kirjoittavat Ville Seppälä ja Antti van Wonterghem.
Suomen alkoholipolitiikka heijastelee traumaattista suhdetta viinaan. Alkoholin tarjontaa vähentävät keinot johtavat välillä absurdeihin tilanteisiin esimerkiksi nettimyynnissä. Alkoholilakeja säädettäessä pitäisi muistaa kohtuus ja järkevyys, kirjoittaa Fatim Diarra.
Kulutuskäytävien käsite määrittää kulutukselle lattiat ja katot. Lattiat ovat ihmisen perustarpeet täyttävä kulutuksen määrä, katot ovat planeetan kantokyvyn rajat. Kulutuskäytävät vähentäisivät kulutuksen määrää vähemmän tuhoisalle tasolle. Käytännön toteutusta ennen olisi kuitenkin käytävä perusteellinen keskustelu ihmisen tarpeista, kirjoittaa Minna Kanerva.
Kuvitteellisessa tilanteessa oranssit ja violetit voimat kamppailevat puolueen sisällä. Onko esimerkillä totuuspohjaa? Ja jos on, missä puolueissa, kysyy Oras Tynkkynen.
Aluevaalien jälkeen on käyty vilkasta keskustelua vihreydestä. Vihreät ei ole pelkästään nuorten puolue, vaan kannattajia on kaikissa ikäryhmissä. Vihreät on kuitenkin perussuomalaisten lisäksi ainoa puolue, jolla ei ole omaa eläkeläisjärjestöä. Tänä keväänä olisi jo aika perustaa se, ehdottaa Hannu Tuominen.
Vihreiden kanta ydinvoimaan on muuttunut myönteisempään suuntaan viime vuosina. Muutoksen takana on muun muassa vihreiden aktiivien työ sekä huolestuttavat tiedot ilmaston lämpenemisestä, kirjoittaa Antti Van Wonterghem.
Aluevaalien jälkeen on virinnyt jälleen keskustelu Vihreän Langan kohtalosta. Verde syntyi puolitoista vuotta sitten jatkamaan vihreää journalismia ja tähän työhön saamme tänä vuonna puolueelta tukea. Puoluehallitus päätti asiasta joulukuussa ja sopimus allekirjoitettaneen lähipäivinä, kirjoittaa Leena Brandt.
Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen on ollut aina vihreille tärkeä tavoite. Tasa-arvoisen vaalituloksen riemua estää asioiden sukupuolittuminen ja ongelmapuhe vihreistä naisista. Naisten esiinmarssi politiikassa ei ole ongelma, mutta heidän vähättelynsä on, kirjoittaa Rosa Meriläinen.
Vihreiden vahvuudet ovat olleet avoimuus, tietopohjaisuus ja vihreään talouteen nojaavat näkökulmat. Puolueemme ydinteemat ovat kuitenkin kaventuneet. Vihreät on risteyskohdassa, jossa voidaan jatkaa identiteettipolitiikkaa tai aloittaa puhtaalta pöydältä, kirjoittaa Markus Myllyniemi.
Ydinasekieltosopimuksen voimaantulosta on kulunut tänään vuosi. Ydinasekonfliktin riski on kasvanut, minkä takia sopimus on aiempaakin ajankohtaisempi. Yhä useampi Nato-maa on kiinnostunut sopimuksesta. Suomen pitäisi ottaa paikkansa ydinaseriisunnan tukijana, kirjoittaa Kati Juva.
