Vaietut ympäristöuhat ja näennäisratkaisut

Ympäristöystävälliseksi miellettyjen innovaatioiden kääntöpuolella on usein ilmastohaittoja. Kun ympäristöuhkien koko kirjosta vain muutamat ovat julkisuudessa, hyväksytään helposti ratkaisuja, jotka vievät ojasta allikkoon, kirjoittaa Olli Tammilehto.

4.4.2023 | Puheenvuoro

Kuva: Leena Brandt

Ilmastonmuutos ja luontokato ovat jatkuvasti mediassa, mutta monet muut vakavat ympäristöuhat loistavat poissaolollaan. Esimerkiksi kaivoksista puhutaan vain paikallisina ongelmina. Kuitenkin maailman kymmenet tuhannet toimivat ja hylätyt kaivokset ovat valtava globaali ympäristöongelma.

Ydinsodan synnyttämästä ydintalvesta ei puhuta, vaikka tämä ilmastonmuutos tappaisi toteutuessaan valtaosan ihmisistä ja eläimistä. Kuitenkin Suomi on Naton myötä liittymässä niiden maiden joukkoon, jotka turvautuvat “ydinsateenvarjoon” eli uhkailevat ydinsodalla.

Myös ydinvoiman lukuisista ongelmista on alettu vaieta. Siviiliydinvoiman polttoaineketju on paljolti sama kuin ydinaseiden. Lisäksi ydinsähkön tuotannon kaikkiin vaiheisiin liittyy suuria riskejä, jotka koskevat kemiallista saastumista, radioaktiivista säteilyä ja katastrofaalisia onnettomuuksia.

Modernit yhteiskuntamme käyttävät noin 100 000 erilaista kemiallista ainetta. Niiden lukumäärä ja käyttömäärät tonneissa kasvavat voimakkaasti. Silti synteettisten kemikaalien muodostamasta vakavasta uhasta ihmisille ja luonnolle ei juuri puhuta, ja siihen liittyvää tutkimusta rahoitetaan hyvin vähän. Esimerkiksi helmikuun alussa myrkkyjä kuljettava juna suistui raiteilta Ohiossa, mistä seurasi todennäköisesti USA:n historian pahin ympäristökatastrofi. Laaja alue saastui muun muassa dioksiini-supermyrkystä. Kuitenkaan media ei ole kertonut tästä juuri lainkaan.

Digitalisaatio ja sähköistäminen nähdään ympäristön kannalta positiivisina tai neutraaleina, vaikka näiden prosessien ekologinen selkäreppu on valtava. Tavanomaisen ympäristökuormituksen lisäksi langaton tietoliikenne on johtanut mikroaaltosäteilyn räjähdysmäiseen kasvuun. Alan yhtiöistä riippumattomien tutkimusten mukaan tämä vaikuttaa monella tavalla negatiivisesti ihmisiin ja eläimiin.

Digitaalisen teknologian vanavedessä on voimistunut transhumanistinen ideologia, joka uskoo ihmisen ja koneiden sulautumiseen toisiinsa ja jopa ihmisen elämän jatkumiseen tietokoneiden sisällä. Transhumanismille biologinen elämä on tarpeetonta, ja siksi tämä ideologia helpottaa ekologisen tuhon jatkamista.

Transhumanismi on suosittua varsinkin miljardöörien ja muiden globaalin tason vallankäyttäjien keskuudessa. Superrikkaan hiili- ja ympäristöjalanjälki on kymmeniä tuhansia kertoja suurempi kuin tavallisen suomalaisen. Silti epädemokraattista valtaa käyttävä globaali yläluokka voi PR-rahoillaan luoda itsestään kuvan ympäristön pelastajana.

Kun ympäristöuhkien koko kirjosta vain muutamat ovat julkisuudessa, hyväksytään helposti ympäristöongelmien ratkaisuja, jotka vievät ojasta allikkoon. Esimerkiksi sähköauton ostoa pidetään ympäristötekona, vaikka sen pitkän, pääasiassa köyhiin maihin sijoittuvan tuotantoketjun materiaalinen jalanjälki on yli kaksi kertaa suurempi kuin polttomoottoriauton. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että polttomoottoriautoja pitäisi suosia, vaan sitä, että autoilua ylipäänsä pitää vähentää.

Hiilidioksidipäästöjen kompensaatiotavat ovat useimmiten hyvin kyseenalaisia. Esimerkiksi eurooppalaisten päästöjen nollaamista varten hankitaan kaukaisten maiden metsiä ja maita. Niillä elävät, luontoa vain vähän kuormittavat ihmiset karkotetaan paikkoihin, joissa heidän on usein pakko lisätä päästöjään.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on vaadittu valtioita julistamaan hätätila. Tämä on ongelmallista, koska kaikenlaiset poikkeustilat antavat valtaapitäville oikeutuksen syrjäyttää muutenkin vähäiset demokraattiset käytännöt. Tällöin asiat ratkaistaan valtaeliittiä ja suuryhtiöitä parhaiten hyödyttävällä tavalla. Aito demokratia on kuitenkin ekologisen kriisin ratkaisun a ja o. Ihmisten valtaenemmistö ei missään tapauksessa halua elonkehän tuhoa. Sen sijaan vallan sokaisema eliitti voi kuvitella selviytyvänsä isolla rahalla kaikista katastrofeista – jollei muuten niin siirtymällä avaruuteen tai tietokoneiden sisälle.

Olli Tammilehto
Kirjoittaja on tietokirjailija, joka on toiminut ympäristöliikkeessä vuodesta 1977.

4.4.2023 15:27

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

1 Kommentti

  1. Synkkiä havaintoja. Olemmeko umpikujassa?

    Autoliikenteen kohdalla käsittäisin viitatun dokumentin johdannon perusteella, että meillä kaupunkien autoliikennettä on voimakkaasti vähennettävä muiden kulkutapojen hyväksi. Pitemmillä matkoilla juna ja muu joukkoliikenne on suosittava vaihtoehto, mutta maalla ratkaisu olisi sähköautoilun edistäminen. – Tämä lieneekin ollut Vihreiden kanta tähänkin asti

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon