Slowfashion on uusi musta

EU:n tavoite on saada pikamuoti pois muodista 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien EU:n alueella myytävien tekstiilien tulisi täyttää kolme kriteeriä: ne olisivat kierrätettäviä, korjattavia ja kestäviä – eli kaikkea mitä hyper- ja pikamuoti eivät ole. 

Euroopan komissio esitteli vuonna 2022 uuden tekstiilistrategian, joka pitää sisällään nämä tavoitteet. Sen on määrä tehdä tekstiileistä kestävämpiä, korjattavampia, uudelleenkäytettävämpiä ja kierrätettävämpiä, puuttua pikamuotiin sekä vauhdittaa alan innovaatioita.

Pikamuodilla tarkoitetaan vaatteita, jotka tehdään mahdollisimman nopeasti ja halvalla. Mallistoja tuodaan kuluttajille muutama vuodessa. Hyperpikamuodilla taas tarkoitetaan jopa päivittäin vaihtuvia uutuuksia.

Uuteen strategiaan sisältyy vaatimuksia tekstiilien ekologisemmasta suunnittelusta, selkeämmästä tiedon jakamisesta ja digitaalisesta tuotepassista. Lisäksi yrityksiä vaaditaan kantamaan vastuunsa ja toimimaan hiili- ja ympäristöjalanjälkensä minimoimiseksi. 

Tämä on tuttua jo elektroniikka-alalta, koska EU-alueella myytävien kahvinkeittimien, jääkaappien ja pesukoneiden on täytettävä tietyt energiatehokkuusvaatimukset. Myös myyjien vastuu ottaa vastaan SER-jätettä kierrätettäväksi on laajasti käytössä ja tämä tuottajavastuu laajenee nyt myös tekstiilialalle. Hävityskielto takaisi sen, ettei myymättä jääneitä tai palautettuja tekstiilejä saisi enää hävittää polttamalla, aivan kuten SER-merkittyjä elektronisia laitteita ei saa laittaa sekajätteeseen, vaan ne tulee kierrättää.

Tekstiilien kiertotalouteen puhtia lainsäädännöllä ja kannustimilla

Euroopan parlamentin vuonna 2018 hyväksymän jätedirektiivin mukaan EU-maiden on vuoteen 2025 mennessä erilliskerättävä tekstiilit. Tämän pitäisi jo siis tapahtua ensi vuonna koko EU:n alueella. 

Suomessa erilliskeräys aloitettiin viime vuoden alusta ja se on lähtenyt vaihtelevasti käyntiin. Ongelmana on ollut pääasiassa kuluttajien oppiminen, mitä tekstiiliä voi kierrättää ja missä se tapahtuu. Keräyslaatikoihin saattaa mennä myös likaista tai sinne kuulumatonta materiaalia, mikä voi johtaa siihen, että koko erä menee hävitettäväksi. Tämän takia poistotekstiilit käydään vielä keräämisen jälkeen läpi, jotta raaka-aineeksi päätyy vain sinne kuuluvaa materiaalia. 

Euroopan mittakaavassa ei puhuta mistään pienestä määrästä tekstiiliä. Eurooppalaiset kuluttavat henkilöä kohti vuodessa lähes 26 kiloa tekstiilejä ja heittävät pois noin 11 kiloa. Suomalaiset heittävät henkilöä kohden pois jopa noin 13 kiloa tekstiilejä vuodessa, eli olemme tässäkin asiassa eurooppalaista keskiarvoa korkeammalla. Petrattavaa siis riittää. 

Käytettyjä vaatteita viedään myös EU:n ulkopuolelle, mutta suurin osa, n. 87 %, poltetaan tai viedään kaatopaikalle EU:n alueella. Hyper- ja pikamuoti on ollut yksi keskeinen tekijä kulutuksen lisääntymisessä, ja sitä on osaltaan vauhdittanut sosiaalinen media, jossa muotitrendejä on voitu levittää kuluttajille aiempaa nopeammin. 

Komission tekstiilistrategiassa pyritään tähän ongelmaan vastaamaan muun muassa seuraavilla toimilla:

1. kehitetään vaatevuokrausyrityksiä
2. tuotteiden suunnittelussa otetaan uudelleenkäyttö ja kierrätys huomioon (muodin kiertotalous)
3. kuluttajia ohjataan ostamaan vähemmän ja laadukkaita vaatteita (slow fashion eli hidas muoti)
4. ohjataan yleisesti kulutustottumuksia kestävämpiin vaihtoehtoihin

Jotta tekstiilikierrätys saadaan toimivaksi, tulee yritykset saada kiinnostumaan kierrätyskuidusta. Suomessa kaivataan yrityksiä, jotka ottavat oman paikkansa arvoketjussa ja näin ollen vauhdittavat tekstiilijätteen hyödyntämistä. Kierrätyskuitujen luomiseen kaivataan kuitenkin kannustimia kokeilla ja kehittää, jotta neitseellisen materiaalin korvaaminen kierrätetyllä tulisi kannattavaksi. 

Kiertotaloutta voisi kannustimien lisäksi myös tukea verotuksellisin keinoin. Vaikka kauhulla olemme kuunnelleet, kuinka nykyinen hallitus pyristelee eroon alennetuista verokannoista ja näin vaikeuttaa entisestään etenkin palvelualojen toimintaa, voitaisiin silti miettiä voisiko kierrätysmateriaaleista käsityönä tekevät maksaa tuotteistaan alennettua arvonlisäveroa, kun tuotannossa käytetään sivuvirta- ja poistotekstiilejä. 

Voisimme myös alentaa korjauspalveluiden arvonlisäveroa, kuten esimerkiksi Ruotsissa tehtiin ensin 7 vuotta sitten 12%:n tasoon ja vuonna 2022 vielä 6%:n tasoon. Tämä olisi merkittävä kädenojennus alalle ja voisi vauhdittaa kierrätysmateriaalien valmistusta ja käyttöä, mahdollistaisi ekologisesti järkevien vaatteiden hankinnan yhä useammille sekä tekisi korjaamisesta kannattavampaa.

Kaiken kestävät vastaukset eivät kuitenkaan ole ketjun loppupäässä, vaan meidän tulee pohtia nimenomaan tuotantoa ja kulutustottumuksiamme. Yhden farkkuparin tuotantoon käytetään pahimmillaan jopa 10 000 litraa vettä. Vaatetuotannosta syntyy valtavat päästöt jo ennen kuin vaate päätyy käyttöön – jos sinne asti edes ehtii. Tekstiiliala oli vuonna 2020 kolmanneksi suurin syy myös vesistöjen laadun heikentymiseen. On selvää, että meidän on pakko löytää tapoja säästää luontoa ja luonnonvaroja.

Meidän tulee tukea ja vaatia tuotantoa, joka tekee tarpeeseen oikeaa kokoa, eikä massoittain turhaa vaatetta, joka päätyy käyttämättömäksi, second-handiksi tai pahimmillaan poltettavaksi. Meidän tulee vaatia loppua hyper- ja pikamuodille ja panostaa hitaampaan muotiin ja kestäviin vaihtoehtoihin, jotta kuluttajilla on aidosti mahdollisuus tehdä kestäviä valintoja. 

Slowfashion on uusi musta.