sote
Eläkkeet nousevat, palvelut heikkenevät

Eläkkeet nousevat, palvelut heikkenevät

Tänä ja ensi vuonna eläkkeet näyttävät indeksikorotuksen vuoksi nousevan enemmän kuin palkat keskimäärin. Monet hallituksen suunnittelemat leikkaukset puolestaan purevat nuoriin ja jopa nuoriin lapsiperheisiin. Samaan aikaan monia ikäihmisiä koskevia palveluja aiotaan heikentää. Eläkkeet eivät silti saa olla tabu tiukassa taloustilanteessa.

Helsinki ei riitä vihreille

Helsinki ei riitä vihreille

Suomessa ei voi olla suuri puolue, jos on suuri vain Helsingissä. Vahva pääkaupunkiseutu on
menestystekijä koko maalle, mutta politiikassa vastakkainasettelu ole viisasta. Kepulainen Helsingin-vastainen retoriikka on pahimmillaan ala-arvoista, mutta yhtä lailla on syytä miettiä, miten Helsingin etuja
ajetaan.

Pappi, hippi ja insinööri – Vihreitä miehiä 2/6: Enemmän kantaa arkisiin asioihin, myös paikallisella tasolla

Pappi, hippi ja insinööri – Vihreitä miehiä 2/6: Enemmän kantaa arkisiin asioihin, myös paikallisella tasolla

“Kaipaisin, että vihreät ottaisi kantaa enemmän arkisiin asioihin, myös paikallistasolla. Jos haluamme kasvaa isoksi puolueeksi, meidän pitää näkyä keskustelemassa isojenpuolueiden kanssa laajasti eri teemoilla. Esimerkiksi keskusteluissa ikäihmisten asioista emme juuri näy.” Salla Merikukan kuvat ja miesten tekstit esittelevät vihreitä miehiä eri puolilta Suomea.

Toimisiko sotepalkkojen harmonisointi vai kuitenkin liukumat?

Toimisiko sotepalkkojen harmonisointi vai kuitenkin liukumat?

Työntekijäpuoli vaatii hoiva-alojen palkkojen harmonisoimista korkeimpien palkkojen tasolle. Toivottavasti tämä ei tarkoita, että jatkossa syrjäseutulisät ja kalliinpaikan lisät kielletään. Eikö työntekijäpuolen kannattaisi pikemminkin kannustaa työnantajia palkkaliukumiin? Niin lääkäreiden palkat nousivat.

Aluevaalit 2022: Aluevaltuustoilla on iso urakka rakentaa palvelukirjosta toimiva kokonaisuus

Aluevaalit 2022: Aluevaltuustoilla on iso urakka rakentaa palvelukirjosta toimiva kokonaisuus

Tammikuussa valittavat aluevaltuustot ratkovat pitkää listaa kysymyksiä: tarvitaanko joka kuntaan täyden palvelun terveyskeskus, miten järjestetään päivystys, miten palvelut tuotetaan, millaisia digitaalisia palveluja tarvitaan ja paljon muita ongelmia. Yhtenäisten käytäntöjen kehittäminen ja järkevän kokonaisuuden luominen on monimutkainen palapeli aluevaltuustoille.

Vihreät aluevaaleihin vastustamaan museointia

Vihreät aluevaaleihin vastustamaan museointia

Uudistaminen on vihreiden aluevaaliohjelmassa keskiössä monin tavoin. Ohjelma vaikuttaa huomioivan myös keskustan hellimiä syrjäseutuja ja vanhuksia. Aluevaaliohjelmassa on mukana myös tuttuja maailman parantamisen teemoja, kirjoittaa Eero Karisto.

Sote on odotettu askel eteenpäin

Sote on odotettu askel eteenpäin

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus työntyy hiljalleen kohti maalia. Uudistus on monellakin tasolla katsottuna aivan valtava ja ansaitsi siksi perusteellisen pureskelun – sitä käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa puoli vuotta ja kuultiin satoja asiantuntijoita. Noora Koponen kirjoittaa, että jaksamisen kannalta tärkeintä oli koko ajan pitää mielessä miksi sotea tehdään. Ihmisten vuoksi.

Kuntavaalit 2021: VM patistaa puhumaan suoraan kutistuvista kunnista

Kuntavaalit 2021: VM patistaa puhumaan suoraan kutistuvista kunnista

Valtiovarainministeriön kuntatalouden asiantuntijat muistuttavat kuntavaalien alla kuntien akuuteista ja pitkän tähtäyksen talousongelmista ja kestävyysvajeesta. Kunnat eriytyvät yhä selvemmin kasvaviin ja kutistuviin ja tästä olisi tulevien vastuullisten kuntapäättäjien syytä puhua ääneen jo ennen vaaleja.

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon