Merikotkan paluu on suomalaisen luonnonsuojelun menestystarina
Yli 50 vuoden aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että Suomen merikotkakannat ovat kasvaneet vahvasti sekä Itämeren alueella että Lapissa. Tulokset korostavat pitkäjänteisen suojelutyön, seurannan ja vapaaehtoisten merkitystä lajin elpymisessä.
Merikotka (Haliaeetus albicilla) oli aikoinaan harvinainen laji Euroopassa tarkoituksellisen tappamisen ja ympäristön saastumisen vuoksi. Sittemmin niiden määrät ovat lisääntyneet monilla alueilla sekä lainsäädännöllisen suojelun että puhtaampien elinympäristöjen ansiosta.
Turun ja Helsingin yliopistojen sekä Sveitsin lintutieteellisen instituutin tutkijat ovat analysoineet yli 50 vuoden aikana kerättyä aineistoa Suomen Itämeren alueelta ja Lapista. Aineisto sisältää pesivien parien ja poikasten lukumäärät noin 2 500 pesästä, jotka sijaitsivat lähes 1 000 reviirillä, sekä yli 7 100 yksilön rengastustiedot, uudelleenhavainnot, kuolleiden yksilöiden löydöt ja geneettisen tunnistuksen. Asiasta kerrotaan Turun yliopiston tiedotteessa.
Kun kaikki aineistot yhdistettiin samaan populaatiomalliin, havaittiin molemmissa populaatioissa samankaltaista, noin yhdeksän prosentin vuosittaista kasvua. Kasvua tuki pitkäikäisille petolinnuille tyypillinen aikuisten korkea eloonjäämisaste. Populaatioiden välillä oli kuitenkin eroja eri ikäluokkien hengissä selviytymisessä.
"Molemmat populaatiot ovat selkeitä suojelun menestystarinoita Suomessa, mutta ne eivät ole elpyneet täysin samalla tavalla. Itämerellä monet nuoremmat linnut selviytyvät hyvin, mutta kilpailu pesimäpaikoista on alati kovempaa. Lapissa taas nuoremmat linnut selviytyvät heikommin aikuisten voidessa erityisen hyvin", selventää Turun yliopiston akatemiatutkija Carina Nebel tiedotteessa. Nebel on Oikos-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen pääkirjoittaja.
Alueellisilla eroilla on merkitystä, sillä ne osoittavat, että yksilömäärien kehityssuunnat voivat olla samanlaisia, vaikka ikärakenteessa ja kuolleisuudessa on eroa ikäluokkien välillä. Jotta voimme ymmärtää, miten erilaiset lajit reagoivat muutoksiin, on tutkimuksen mukaan tärkeää tarkastella pelkkien yksilömäärien lisäksi sitä, mitkä lajin elinkaaren vaiheet ovat populaation kasvun kannalta keskeisiä.
Pitkäjänteinen seuranta mahdollistaa tehokkaamman suojelun
"Merikotka on yksi Pohjois-Euroopan tunnuslajeista, ja sen kantojen elpyminen osoittaa pitkäjänteisen suojelun merkityksen", sanoo professori Toni Laaksonen Turun yliopistosta.
Laaksonen muistuttaa, miten tärkeää on kerätä pitkäaikaista kenttätietoa, rengastaa ja seurata lintujen liikkumista sekä yhdistää nämä tiedot uusimpiin tilastollisiin menetelmiin.
"Näin saamme paljon selkeämmän kuvan siitä, miten suuret ja pitkäikäiset lajit elpyvät. Tämä tieto on olennaista tehokkaan suojelun kannalta", hän sanoo.
Merikotkia koskeva pitkäaikaisaineisto kerättiin aiemmin WWF Suomen ja nykyään Sääksisäätiön alla toimivan merikotkatyöryhmän vapaaehtoisten toimesta. Heidän vuosikymmeniä jatkunut pitkäjänteinen työnsä mahdollisti tämän tutkimuksen toteuttamisen ja sillä on ollut myös ratkaiseva merkitys lajin suojelulle.
Tutkimus osoittaa, että samankaltainen elpyminen voidaan saavuttaa eri tavoin. Samalla se havainnollistaa, kuinka pitkäjänteinen vapaaehtoisseuranta yhdistettynä nykyaikaisiin tutkimusmenetelmiin voi tukea myös muiden pitkäikäisten lajien suojelua muuttuvassa maailmassa.
EDIT pe 13.11. klo 11.49: muutettu ensimmäisen kappaleen sana vainoaminen ilmaisuun tarkoituksellinen tappaminen, joka on yleiskielisempi tässä kontekstissa.
