Tunnelin päässä vihreää valoa, mutta päästäänkö sinne?

Vihreyden aallonpohja näkyy hallituksen toimissa, vihreiden kannatuksessa ja ympäristöarvojen roolissa poliittisessa keskustelussa. Vihreyttä on näkyvissä tunnelin päässä, mutta tunnelin pää on kuitenkin kaukana, kirjoittaa Eero Karisto.

Tunnelin päässä vihreää valoa, mutta päästäänkö sinne?
KUVA: Veronica111886 / Pixabay

Eero Karisto 

Vihreys on aallonpohjassa Suomen politiikassa. Se näkyy hallituksen toimissa, vihreiden kannatuksessa ja ympäristöarvojen vaatimattomassa roolissa poliittisessa keskustelussa. 

Vihreyttä tunnelin päässä saattaa näkyä ympäristöongelmien kärjistyessä lisää, tai muissa puolueissa ja elinkeinoelämässä piilevän vihreyden seurauksena. Tunnelin pää on kuitenkin kaukana. 

Vallalla on jo pitkään ollut mielikuva, jonka mukaan ainakin melkein kaikki puolueet ovat nykyisin vihreitä ja hyväksyneet ympäristöarvot. Ero puheiden ja tekojen välillä on kuitenkin melkoinen. 

Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) toteaa arviossaan, ettei nykyisen hallituksen ohjelma onnistu, joistakin hyvistä toimenpiteistä huolimatta, pysäyttämään luontokatoa Suomessa, eikä ohjelma myöskään riitä Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Tämä tarkoittaa SLL:n mukaan sitä, että Suomi rikkoo sekä kansainvälisiä sitoumuksiaan että omaa ilmastolakiaan, ellei ympäristötoimia tehosteta ja rahoitusta lisätä.

Hallitusohjelman julkaisun jälkeen useat uutiset ovat pikemmin heikentäneet kuin vahvistaneet uskoa hallituksen ympäristöpolitiikkaan.  

Uutta hallitusta odotetaan 

Oireellista on, että kun ympäristötahot ja vihreät nostavat meteliä hallituksen ympäristöpolitiikasta, muut puolueet osallistuvat keskusteluun kovin laimeasti, eikä mediassakaan etusivut mene uusiksi. 

Ei koko media silti ympäristöasioita ole unohtanut. Esimerkiksi Yleisradio ja Helsingin Sanomat tekevät paljon työtä alan seuraamisen eteen. Aihe ei vain yleensä yllä etusivuille, lööpeistä puhumattakaan. 

Ympäristönäkökulmasta seuraavaa hallitusta odotetaan toiveikkaana.  

Ympäristöarvojen tulevaisuus riippuu toisaalta vihreiden kannatuksesta, toisaalta muiden puolueiden valmiudesta tehdä vihreitä ratkaisuja. Oleellista on, pääseekö vihreät hallitusneuvotteluihin vaikuttamaan seuraavan hallituksen politiikkaan. Ilman vihreitä maahan tuskin syntyy hallitusta, joka muuttaisi oleellisesti ympäristöpolitiikan suuntaa. Vihreys tarvitsee veturin, hallitusneuvotteluihin puolueen, jolle ympäristökysymykset ovat ykkösprioriteetti. 
Kysymys on sekä siitä, haluavatko vihreät että halutaanko vihreät. 

Sinivihreys sukupolvi sitten 

Kokoomuksen vihreys oli näkyvimmillään sukupolvi sitten, kun Sirpa Pietikäisen nousi ympäristöministeriksi vuonna 1991. Pietikäinen on yhä edelleen kokoomuksen sinivihreyden näkyvin edustaja. 

Myös 1990-luvulla kokoomusta johtanut Pertti Salolainen oli – ja on yhä edelleen somessa – aktiivinen ympäristöarvojen puolustaja.

Käänne tapahtui jo 1995, kun puheenjohtajaksi noussut Sauli Niinistö ei päästänyt Pietikäistä, istuvaa ministeriä, edes hallitusneuvotteluihin hallituksesta puhumattakaan. 

Ympäristöministeriksi vuonna 2014 – vihreiden lähdettyä hallituksesta – noussut kokoomuslainen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen pysäytti lähes ensi töikseen edeltäjänsä Ville Niinistön valmiiksi neuvotteleman ja hallituksen hyväksymän soidensuojeluohjelman, jolle oli jo rahoituskin neuvoteltu. Soidensuojelu sai sitten vauhtia vasta vihreiden palattua ympäristöministerin paikalle Marinin hallituksessa, joka kehitti Krista Mikkosen johdolla Helmi-ohjelman. 

Ympäristöministerin tehtävät Espoon kaupunginjohtajuuteen vaihtava Kai Mykkänen on tuottanut ympäristöaktiiveille yhden suurimmista yllätyksistä. Aiempi näkyvä kokoomuksen sinivihreä on purkanut ympäristöpolitiikkaa tehokkaammin kuin edes pessimistit pelkäsivät. 

Optimistiset ympäristöihmiset voivat kuitenkin toivoa, että kun tai jos kokoomuksen ja perussuomalaisten napanuora katkeaa, sinivihreys saa kokoomuksessa taas vähän enemmän tilaa.  

Marin katsomossa 

Kokoomuksen sinivihreyden hämärtyessä ympäristöpolitiikka on saanut yhä enemmän punavihreän leiman. 

Demareissa vihreys sai ensimmäiset näkyvät kasvot Sanna Marinin myötä, mutta kyllä hänkin antoi keskustalle veto-oikeuden silloin, kun se katsoi kannattajakuntansa etujen vaarantuvan. 

Vihreät jäivät usein viime kädessä yksin. Kun Marinin hallituksessa vihreät ja keskusta olivat asioista eri mieltä, Marin hyppäsi katsomoon ja lopulta asettui keskustan tueksi. 

Demareissa kuuluu myös ääniä, joissa ympäristöarvoja katsellaan enemmän ay-liikkeen ja teollisuuden ehdoilla.  

Antti Lindtmanin vihreydestä on vaikea sanoa mitään. Nyt hänen tehtävänsä on ennen kaikkea olla suututtamatta ketään. 

Vasemmistoliitto vihertyi 

Vasemmistoliitolta vihreät saivat Marinin hallituksessa enemmän tukea, mutta vihreiden silloisen puheenjohtajan Maria Ohisalon mukaan vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson antoi hallituksessa turhan helposti periksi. Viesti on luettavissa muun muassa Anderssonista kertovasta Long Playn artikkelista. Muutenkin vasemmistoliitto joskus poikkesi vihreästä rintamasta. 

Vasemmistoliitossa tapahtunut muutos punaisesta punavihreäksi on kuitenkin selvä ja tuntuva. Vihreyteen varauksellisesti suhtautuva ay-väki on vasemmistoliitossa pienemmässä roolissa kuin SDP:ssä. Vieläkin vasemmistoliitossa tosin kuuluu hajaääniä, joiden mukaan punaisuutta pitäisi saada takaisin lisää vihreyden tilalle. 

Keskustassa muhii 

Mielenkiintoisin muutos saattaa olla muhimassa keskustassa. 

Kannatuskadossaan keskusta linnoittautui entistä enemmän peruskannattajiensa – maatalousväestön – ympärille. Puolueen uusi sukupolvi kuitenkin lähestyy ympäristöarvoja eri tavalla kuin edeltäjänsä. Keskustanuoret pitävät turkistarhauksen tukemista ”järjen köyhyytenä” ja turpeenpoltosta luopuminen saa kannatusta.  

Keskustan nuoren polven kansanedustaja Olga Oinas-Panuma puhuu ympäristöstä ja luontosuhteestaan kuin maaseutu- ja erävihreiden jäsen. Nettisivuillaan hän kertoo, että kammoksuu pikamuotia, kerskakulutusta ja haluaa omilla toimillaan parantaa ihmisten mahdollisuutta tehdä ympäristön kannalta kestäviä valintoja. Hän puhuu myös kierrättämisestä, katoavien lajien pelastamisesta ja luonnon monimuotoisuudesta. 

Ehkä keskustassakin vielä huomataan, että turve- ja turkisyrittäjille parempi vaihtoehto sittenkin on hallittu alasajo kuin romahtaminen markkinoiden armoilla. 

Vielä keskustan muutokseen on matkaa. Yksi viite kuitenkin on Antti Kaikkosen linjaus, jonka mukaan keskustan täytyy keskittyä aiempaa enemmän myös palkansaajiin. Se tarkoittaa, että – kärjistäen sanottuna – maaseudun muutosten jarruttaminen tekee tilaa laajemmalle ajattelulle. 

Ehkä turhan vähän huomiota on saanut myös se, että Marinin hallituksessa keskusta oli kyllä usein valmis sellaisiin ympäristötekoihin, joiden se ei katsonut olevan haitallisia puolueen peruskannattajakunnalle. 

Muissa puolueissa enemmän haparointia

Perussuomalaiset ovat noudattaneet juuri sellaista ympäristöpolitiikkaa kuin etukäteen oli odotettavissa. RKP on vahvistanut välillä jo unohtunutta mielikuvaa, jonka mukaan kaikki käy, kunhan tietyt kielipoliittiset ja valikoidut elinkeinoelämän intressit turvataan. Marinin hallituksessa RKP löysi itsensä mieluummin keskustan kuin vihreiden rinnalta, mutta vihreys lienee sille kuitenkin läheisempää kuin keskustalle. 

Kristillisdemokraatit ja Sari Essayah ovat hallituksessa osoittaneet todeksi mielikuvan, että Essayah vei puolueensa vahvasti oikealle ja karsi vihreyden häivähdykset puolueen politiikassa.  

Elinkeinoelämästä vetoapua

Keskustan lisäksi uutta vetoapua vihreät arvot voivat saada elinkeinoelämältä.  

Ympäristöväki jopa hiukan yllättyi takavuosina, kun elinkeinoelämän vahvat tahot alkoivat aktiivisesti puhua vihreiden arvojen puolesta. Perusteluja on esitetty laajasti. On puhuttu vihreän siirtymän tarjoamista mahdollisuuksista, imagomerkityksestä vaativilla markkinoilla, edelläkävijyyden tuomista hyödyistä – ja niistä ongelmista, joita kasvavat ympäristöongelmat aiheuttavat taloudelle tulevaisuudessa. 

Toki elinkeinoelämä suhtautuu vihreisiin tavoitteisiin valikoivasti. Esimerkiksi hakkuiden rajoittaminen ei sitä innosta, ja kaivostoimintaankin suhtaudutaan ympäristöväkeä avoimemmin. 

Silti elinkeinoelämästä voi saada oleellista tukea vihreiden perusarvojen kunnianpalautuksessa. 

Lue lisää