Hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet murenevat säästöjen taustalla

Eero Karisto

Sote-sektorin rakenteellinen muutos on ilmeinen. Kehitys näyttää järjestelmälliseltä: toteutetaan erilaisia toimenpiteitä, jotka kaikki johtavat samaan päämäärään. Julkisen palvelun resurssit suhteessa kysyntään heikkenevät, ja nyt myös palvelujen käyttäminen tulee yhä kalliimmaksi. Samalla yksityiselle sektorille ohjataan lisää resursseja. Tekemällä julkisten palvelujen käyttämisestä yhä vaikeampaa ja kalliimpaa ja vastaavasti yksityisten palvelujen käyttämisestä houkuttelevampaa, kansalaisten kysyntää ohjataan kohti yksityisiä palveluja. Sitä edesauttaa yksityisen sektorin palvelujen ylitarjonta.

Jos resurssien siirto jatkuu, kasvava joukko julkisen sektorin käyttäjiä siirtyy vähitellen yksityisen sektorin asiakkaiksi. Eläkkeelle jäävien kynnys siirtyä työterveydenhuollon asiakkuudesta julkisten palvelujen asiakkaaksi nousee.

Kun vähitellen yhä harvempi käyttää julkisia palveluja, yhä harvempi reagoi niistä leikkaamiseen ja asiakasmaksujen korottamiseen, mikä edelleen vauhdittaa kehitystä, eli hyvinvointiyhteiskunnan heikentämistä.

Epätasa-arvo lisääntyy

Vielä näin ei ole käynyt. Yksityisten palvelujen käyttö ei ole juuri lisääntynyt. Toimien hyötyjiä ovat olleet he, jotka ovat ennenkin käyttäneet yksityisiä palveluja palvelujen halpenemisen myötä, sekä terveysyritykset, jotka ovat nostaneet hintojaan. Toimista kärsijöiksi ovat taas jääneet julkisten palvelujen käyttäjät palvelujen heiketessä ja kallistuessa. Tätä kehitystä hallitus kiihdytti kehysriihessä.

Myös sote-järjestöjen leikkaukset edistävät rakenteellista muutosta. Järjestöillä on keskeinen merkitys julkisen sektorin aukkojen paikkaajana ja täydentäjänä. Rahoituksen romahdus, ja järjestöjä vastaan käyty parjauskampanja, voivat johtaa niiden toiminnan hiipumiseen, vaikeuttaa omaa varainhankintaa sekä horjuttaa luottamusta niitä kohtaan. Yksi tukijalka rampautuu.

Valtiolla ei liene resursseja syntyvien aukkojen kattamiseen.

Maksuton korkeakoulutus vaarantuu

Ajankohtainen hyvinvointiyhteiskunnan riski liittyy avoimen yliopiston aseman nousuun. Se uhkaa koulutuksen maksuttomuutta.

Opiskelu avoimessa yliopistossa maksaa. Kun valtio leikkaa korkeakoulujen määrärahoista, myös opetuksen resurssit vähenevät. Jos valtiovalta samaan aikaan lisää avoimen yliopiston merkitystä niin, että siellä voi suorittaa tutkintoja, seurauksena on yliopistoille houkutus – jossain vaiheessa ehkä pakkokin – kasvattaa avoimen yliopiston roolia normaalin, maksuttoman opiskelun kustannuksella. Ilmaiseen korkeakoulutukseen pääseminen vaikeutuu, mutta maksulliseen pääsee tietysti vain, jos rahaa on.

Maksuttoman korkeakouluopetuksen lakkauttaminen kokonaan nouseekin välillä esiin. Aktiivisia on oltu muun muassa kokoomusnuorissa.

Nykyisinkin koulutus periytyy. Korkeakoulutettujen vanhempien lapset hankkivat ylemmän tutkinnon kaksi kertaa todennäköisemmin kuin lapset, joiden vanhemmilla ei vastaavaa tutkintoa ole. Painopisteen siirtyminen maksulliseen korkeakouluopetukseen oletettavasti lisäisi periytyvyyttä. Samalla se laskisi koulutustasoa.

Koulutuksen piti olla erityissuojelussa, mutta siihenkin on kajottu. Viimeksi kuntien valtionosuuksien leikkaamisessa, mikä kohdistuu väistämättä koulutukseen, muistuttaa Kuntaliitto.

Luottamusta yhteiskuntaan horjutetaan

Luottamus viranomaisiin ja oikeuslaitokseen on oleellinen osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Suomessa niiden arvostus on perinteisesti ollut korkealla tasolla.

Luottamuksen rakentumiseen vaikuttaa keskeisesti viranomaisten riippumattomuus. Mutta kun valtiovarainministeriö muuttaa kantaansa ratkaisevasti miellyttääkseen istuvaa hallitusta, ollaan liukkaalla tiellä. Erityisesti ympäristöpolitiikassa on nähty tieteellisen tiedon sivuuttamista poliittisin perustein.

Poliisi ja oikeuslaitos ovat nekin hyvinvointiyhteiskunnan merkittäviä tukipilareita. Luottamus poliisiin on Suomessa yhä yllättävän suurta, vaikka erilaisia epäkohtia tuleekin jatkuvasti esiin. Poliisiin luottamisen varjot ovat lähtöisin pääosin poliisin sisältä.

Oikeuslaitosta vastaan sen sijaan hyökätään poliittisin perustein. Tuorein esimerkki nähtiin, kun kansanedustaja Atte Kaleva (kok) maalitti käräjänotaaria Elokapinaan liittyvässä ratkaisussa valheellisin perustein. Hän sai aikaan somevyöryn. Syyttäjälaitosta vastaan on hyökätty useinkin.

Myös perustuslain asettamia rajoituksia vastaan hyökätään muun muassa nimittämällä asiantuntijoita ”perustuslakitalibaneiksi”.

Kehitykselle kuvaavasti perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja Ben Zyskowicz (kok) on sanonut, että valtion on voitava käyttää myös keinoja, jotka eivät ole ”sopusoinnussa voimassa olevan EU-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden kanssa”.

Yhteiskunnan oikeudellisella perustalla on ihan keskeinen merkitys, joka tässä kehityksessä unohdetaan.

Oleellinen osa luottamuksesta on luotettava tieto eli tutkimustieto, ja sen rinnalla tiedon välittäjä, eli media. Niitäkin yritetään horjuttaa sekä kyseenalaistamalla että leikkaamalla resursseja. Uhkakuvana on tilanne, jossa ei ole mitään yhteisesti hyväksyttyä kuvaa faktoista.

Henkiseen ja fyysisen hyvinvoinnin rooli

Se, missä määrin kulttuuri kuuluu hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluihin, jakaa mielipiteitä.

Ensin kulttuuriala kärsi koronarajoituksista, joissa sitä kohdeltiin ankarammin kuin muita. Ennen kuin ala ehti tästä toipua, nykyinen hallitus on leikannut siltä kovalla kädellä. Liikunta on ehkä päässyt vähemmällä, mutta ei vaurioitta.
Oletettavasti molemmilla aloilla sekä tarjonta vähenee että hinnat nousevat.

Liikunnan hyötyjä, myös taloudellisia, tuskin kukaan kiistää. Kulttuurin hyödyt eivät ehkä ole kaikille yhtä selvät, mutta tutkimustietoa niistäkin on.

Entä dynaamiset vaikutukset?

Oleellinen ulottuvuus keskustelussa hyvinvointiyhteiskunnasta on sen ja talouden keskinäinen suhde.

Hyvinvointiyhteiskunta maksaa. Mutta paljonko se maksaa itse itseään? Ja millä aikavälillä?

Dynaamiset vaikutukset argumenttina on kärsinyt inflaation, kun sillä on perusteltu milloin mitäkin, erityisesti veronalennuksia.

Yleisesti kuitenkin hyväksytään ajatus, että osaamisen tasolla on yhteys taloudelliseen hyvinvointiin.

Samoin terveyden merkitys taloudelle on yleisesti todettu.

Selvää on myös, että syrjäytyminen rasittaa taloutta.

Ongelmana hyvinvointivaltion ja talouden yhteyden huomioimisessa on se, että myönteiset vaikutukset tulevat vasta sitten joskus, mutta säästöjä tarvitaan heti. Aina on myös niitä, jotka korostavat yksilön omaa vastuuta, jota ei pidä siirtää yhteiskunnalle.

Tulevaisuus alkaa vaaleista

Nykyistä hallitusta on arvosteltu hyvinvointivaltion vaarantamisesta luultavasti enemmän kuin mitään muuta hallitusta vuosikymmeniin. Seuraava hallitus mahdollisesti peruuttaa osan sen päätöksistä tai lieventää niitä. Leikkausten seurauksia todennäköisesti tutkitaan, kuten tutkittiin myös 1990-luvun laman hoitamisen seurauksia. Se, miten oppeja aikanaan otetaan huomioon, riippuu oletettavasti hallituspohjasta – kuten tähänkin asti.

Ilmeistä kuitenkin on, että seuraava hallituskausi on ratkaiseva siinä, jatketaanko hyvinvointivaltion heikentämistä, lievennetäänkö sitä vai palautetaanko luottamus hyvinvointivaltion säilymiseen.

Luottamuksen palauttaminen ei ole helppoa – ainakaan ennen kuin talous saadaan kuntoon.