Saimaan järvilohi (Salmo Salar m. Sebago) on Vuoksen vesistöalueelta löytyvä jääkauden relikti. Täysikasvuisena laji syönnöstää laajoilla järvialueilla, mutta tarvitsee riittävän suuria virtavesiä lisääntyäkseen ja kehittyäkseen poikasesta järvivaeltajaksi. Saimaan lisäksi omat järvilohikantansa löytyvät myös muun muassa Laatokasta, Äänisestä sekä Ruotsin suurista järvistä, Vänernistä ja Vätternistä. Pielisessäkin oli oma järvilohikantansa, mutta se kuoli sukupuuttoon lisääntymisalueiden kadottua 1960–luvulla Lieksankosken ja Pankakosken vesivoimalaitosten rakentamisen myötä.
Lajille tärkeissä Ala-Koitajoessa ja Kaltimon koskissa lisääntymisedellytykset hävisivät 1950–luvulla Pamilon ja Kaltimon voimalaitosten rakentamisen vuoksi. On arveltu, että järvilohi olisi lisääntynyt myös Heinävedellä sijaitsevissa Palokin koskissa, johon rakennettiin voimalaitos vuonna 1961. Lopullisesti lajin luonnollinen elinkierto joka tapauksessa estyi tultaessa 1970–luvulle, kun sille tärkeitä Pielisjoen koskialueita ruopattiin ja Kuurnan voimalaitoksen rakentaminen valmistui vuonna 1971.
Kuurnassa alettiin vuonna 1969 pyytää emokaloja, joiden sukusoluista syntyi kalanviljelylaitoksella laitoskanta. Sen jälkeen Saimaan järvilohen olemassaolo onkin ollut jo yli viisikymmentä vuotta voimalaitoksen alapuolelta toteutetun emokalapyynnin, laitoksessa kasvatettavien kalayksilöiden ja niiden istutusten varassa.
Niitä istukkaita, jotka ovat selvinneet järvialueen voimakkaasta kalastuspaineesta huolimatta voimalaitoksen alapuolelle olemattomia lisääntymispaikkoja etsimään, on käytetty uusien laitoskantojen perustamiseen. Koska kalanviljelyn ansiosta säilyneen Saimaan järvilohikannan perustajapopulaation koko on pieni, vaivaa lajia sisäsiittoisuus. Lisäksi lajin viljelyä on alkanut vaikeuttaa vesihome.
Vaikuttavampia toimia lisääntymismahdollisuuksien parantamiseksi
Lajin elinmahdollisuuksia on pyritty parantamaan pitkään (ks. esim. Järvilohistrategia (2003), Saimaan järvilohen hoito-ohjelma (2011), Saimaan järvilohen toimenpideohjelma 2021–2030 (2021)), mutta luontaisen lisääntymismahdollisuuden puuttuminen on edelleen ratkaisematta. Tärkeää toki on, että myös kalastuksen säätelyä on kehitetty ja uhanalaisille kalalajeille on muun muassa asetettu korvausarvo vuonna 2019 (rauhoitetulla rasvaevällisellä järvilohella 7510 €), mutta näillä toimenpiteillä ei pystytä turvaamaan lajin tulevaisuutta. Entistä vaikuttavampia toimia tarvitaan.
Hiitolanjoen vanhojen vesivoimalaitosten purkaminen ja Laatokan järvilohen lisääntymis- ja poikasalueiden ennallistaminen on osoittanut, että poikastuotanto voidaan elvyyttää. Toivoa siis on, mutta nyt tarvitaan vaikuttavia toimia ja niitäkin rivakasti.
Kutualueet eivät riitä – poikasten tulee myös selvitä
Hyvätkin aikeet voivat vesittyä, jos niitä tehdään liiaksi muiden intressien kuin virtavesiluonnon ja -lajiston elvyttämisen ehdoilla. Yli miljoonalla eurolla julkisista varoista tuettu Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n (PKS) Kuurnan voimalaitoksen yhteyteen tehty Laurinvirran poikastuotantoalue on ollut yhtiön vapaaehtoinen hanke, jossa on rakennettu uusi pienvesivoimalaitos ja järvilohelle suotu vain vähäinen puolen metrin pudotuskorkeus. Yhtiö on saanut mittavast julkisia varoja ja positiivista julkisuutta, mutta alueelta löydetyistä järvilohen kutupesistä huolimatta sieltä ei ole juuri löytynyt poikasia. Tämän syksyn sähkökoekalastuksissa saatiin saaliiksi vain yksi järvilohen poikanen.
Kalat siis kutevat alueella, mutta poikaset eivät selviydy. Luonnon kannalta hyviä tuloksia ei näytetä saavan vesivoimayhtiöiden vapaaehtoisissa hankkeissa, joissa vesivoimatuotannolle aiheutuvaa haittaa pyritään minimoimaan. Vapaaehtoisuuden sijaan tarvitaan lisää lainsäädännöllisiä velvoitteita virtavesiluonnolle aiheutettujen haittojen kompensoimiseksi.
Samaa virhettä ei pidä toistaa
Huolestuttavaa on, että Pohjois-Karjalan Sähkö esittää samaa toimimatonta mallia Heinävedelle Palokin voimalaitoksen kunnostukseen. Toista näkökulmaa esitetään Heinäveden ja Tuusniemen kuntien tilaamassa selvityksessä, jossa Palokin turbiinin uusimisen sijaan ensisijaisena vaihtoehtona esitetään vesivoimatuotannon lopettamista ja Palokin koskien vapauttamista. Näin Vuoksen vesistöalueelle saataisiin takaisin sieltä nykyisellään puuttuva lisääntymis- ja poikastuotantoalue, joka mahdollistaisi myös järvilohen elinkierron palauttamisen luontoon. Lajin tulevaisuuden kannalta valtion olisi nyt äärimmäisen tärkeää neuvotella yhtiön kanssa vesivoimatuotannon päättämisestä ja siihen liittyvistä korvauksista.
Maakunnallisena sähköyhtiönä PKS:n omistajatahoihin kuuluu muun muassa alueen eri kuntia sekä enemmistöomistajana Pohjois-Karjalan Energiaholding Oy. Toivon, että PKS:n omistajilta löytyy tahtotila purkaa Palokin voimalaitos ja sitä myötä mahdollistaa järvilohen säilyminen Itä-Suomessa.
Pielisjoen suulla sijaitsevan Joensuun kaupungin nimikkolajiksikin on nimetty järvilohi. Kemin alueella vesivoimaloiden rakentamisen myötä sukupuuttoon kuollut Kemijoen lohi on nykyään olemassa enää vaakunoissa – samaa kohtaloa ei soisi Saimaan järvilohelle.
0 kommenttia