Vastuullinen politiikka on tehnyt Suomesta ydinjätetekniikan pioneerin, ja siitä hyötyy lopulta koko maailma

Fennovoima on vihdoin historiaa, mutta ydinvoimalle on edelleen tarvetta. Se edellyttää radioaktiivisesta jätteestä huolehtimista. Suomessa ratkaisu on jo pitkällä, kun maailmalla vielä arvotaan, kirjoittaa Atte Harjanne.

9.5.2022 | Kolumni

Kuva: Shutterstock

Fennovoiman ydinvoimahanke meni vihdoin viikko sitten lopullisesti säppiin omistajien päätöksellä. Pyhäjoen Hanhikivelle ei siis nouse venäläistä ydinvoimalaa, ja se on erittäin hyvä asia. Päästöttömälle sähkölle olisi toki kiistatta ollut käyttöä ilmastosavotassa, jossa sähköistyminen on tärkeässä roolissa. Onneksi tuulivoimaa nousee nyt kovaa kyytiä ja Loviisan ydinvoimalalle haetaan jatkolupia. Hiilineutraalisuustavoite 2035 ei jää Fennovoimasta kiinni.

Hiilineutraalisuus ei kuitenkaan ole päästöttömän talouden päätepiste, vaan hiilinegatiivisen yhteiskunnan rakentaminen jatkuu sen jälkeenkin. On varsin todennäköistä, että myös uutta ydinvoimaa tarvitaan korvaamaan paitsi fossiilienergiaa, myös biomassan polttoa ja vastaamaan siten sähkön ja lämmön tarpeeseen. 

Globaalisti tarve on joka tapauksessa ilmeinen. Hiljattain julkaistussa hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n hillintää koskevan osaraportin taustaskenaarioissa ydinvoimaa on mukana vuosisadan lopulle asti lähes kaikissa siedettävissä päästöpoluissa. Useissa skenaarioissa sen määrä moninkertaistuu nykyisestä.

Ydinvoiman aika ei siis ole ohi, ja jatkossa erityisesti pienet, modulaariset reaktorit (SMR) vaikuttavat ilmeisen lupaavalta suunnalta. Niiden kehittämiseen ja kaupallistamiseen satsataan paraikaa muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa, ja Suomessakin energiayhtiöillä on teknologiaan aitoa kiinnostusta. Erityisesti mahdollisuus lämmön tuotantoon houkuttelee. Laajamittaisemman hyödyntämisen edellytys on kuitenkin ydinenergialainsäädännön päivittäminen, johon on siksi syytä laittaa vauhtia.

Suomessa julkinen mielipide on tätä nykyä varsin suotuisa ydinvoimaa kohtaan ja alan osaamista löytyy. Mikäli sääntely hoidetaan ajoissa kuntoon ja poliittinen signaali investoijille on selvä, meillä on mahdollisuus olla uusissa sovelluksissa edelläkävijä ja hyötyä siitä.

Pioneerin rooli ydinvoima-alalla ei itse asiassa ole Suomelle mitenkään uusi. Ydinvoimasta, myös pienestä ja modulaarisesta, syntyy aina radioaktiivista jätettä, jolle pitää tehdä jotain. 

Geologinen loppusijoitus on yleisesti parhaana pidetty pitkän aikavälin ratkaisu, ja täällä se aloitetaan jo muutaman vuoden kuluttua. Tuolloin kuparikapseleihin pakattua korkea-aktiivista ydinjätettä aletaan upottaa yli 400 metrin syvyyteen eurajokelaiseen peruskallioon, jossa se vielä peitellään kissanhiekasta tuttuun bentoniittiin. Tämä loppusijoitusluola kulkee osuvasti nimellä Onkalo, ja siitä vastaa ydinvoimayhtiöiden omistama Posiva.

Korkea-aktiivista käytettyä ydinpolttoainetta ei ole loppusijoitettu vielä missään, ja pääsääntöisesti muualla ollaan vielä kaukana käytännön toiminnasta kun täällä jo touhutaan täysillä. 

Suomalaiset voivatkin avittaa ydinturvallisuutta ja päästötöntä siirtymää viemällä ydinjätehuoltoon liittyvää teknistä ja poliittista osaamista.

Suomessa ydinjätteen kohtaloa on pohdittu ydinvoiman rakentamisen ohella alusta asti ja periaatepäätös kotimaiseen loppusijoitukseen varautumisesta tehtiin jo 1983. Teknisiä edellytyksiä ja mahdollisia sijainteja selviteltiin 90-luvulle asti, kunnes vuonna 2001 hyväksyttiin lopulta päätös loppusijoituksesta Olkiluotoon. Eduskunnassa äänet jakautuivat 159-3. Vastaan äänestivät kaksi vasemmistoliiton ja yksi kristillisten edustaja. Myös ydinvoiman vastustajat olivat täällä siis lähes yksimielisesti valmiita etenemään asian kanssa – esimerkki suomalaisesta käytännöllisyydestä. Kun jätettä kerran on syntynyt, pitää siitä huolehtia.

Kiertotalouden näkökulmasta vaarallisen radioaktiivisen jätteen dumppaaminen syvälle kallioon voi tuntua oudolta ja jopa vastuuttomalta. On kuitenkin syytä pitää mielessä touhun mittakaava erityisesti suhteessa tuotettuun energiaan. 

Kaikki Suomen korkea-aktiivinen ydinjäte kautta aikain mahtuisi helposti pieneen teollisuushalliin. Vaarallisuudestaan huolimatta tiivis ja kiinteä ydinjäte muodostaa lopulta oikeastaan helposti hallittavan jätevirran verrattuna esimerkiksi monenlaisiin hajapäästöihin, joita teollinen ihmistoiminta ilmaan ja vesistöihin päästelee kaiken aikaa. Näiden leikkaamisessa ydinvoima on puolestaan avuksi, ja ympäristö- ja terveyshaasteena ydinjäte on itse asiassa varsin paikallinen. Loppusijoitukselta vaaditaan myös äärimmäisen tiukkaa riskienhallintaa verrattuna oikeastaan mihin tahansa muuhun teollisuuteen.

Peruskallioon haudattava käytetty polttoaine olisi periaatteessa myös kierrätettävissä lähes täysin. Tätä ei ole pidetty teknistaloudellisesti perusteltuna, mutta ei sitä ole suljettu täysin poiskaan. Suomessa loppusijoitusratkaisulta edellytetään mahdollisuutta nostella polttoaine tekniikan kehittyessä takaisin maan pinnalle, ja tämä on jotakuinkin mahdollista ainakin seuraavat sata vuotta ennen kuin luola on tarkoitus sinetöidä pysyvämmin. Kaukaa viisas palautusedellytys on muuten tuolloin ympäristöministerinä toimineen Pekka Haaviston tekosia

Vaikka ydinvoimaa tarvitaan täydentämään kestävien uusiutuvien palettia hiilipäästöistä pääsemiseen, sitä kohtaan on valitettavasti monessa maassa edelleen laajaa yleistä ja poliittista vastustusta. Yksi syistä on syntyvä ydinjäte ja yleinen ajatus siitä, että ydinjäteongelma olisi edelleen jotenkin vailla ratkaisua. Ei se ole, vaikka hautaamisen edetessä vielä lisää epäilemättä opitaankin. Esteet ovat poliittisia, eivät niinkään teknisiä. 

Suomalaiset voivatkin avittaa ydinturvallisuutta ja päästötöntä siirtymää viemällä ydinjätehuoltoon liittyvää teknistä ja poliittista osaamista. Niitä kun täällä on, voisiko hyvää tehdä myös tuonnilla? Kallioperässä olisi kyllä tilaa, ja Euroopasta saattaisi hyvinkin löytyä maksukykyisiä tahoja, jotka mielellään hankkiutuisivat jätteistään eroon. Suomen nykyinen lainsäädäntö kuitenkin kieltää ydinjätteen laajamittaisen rahtaamisen rajojen yli, ja se on ehkä ollut hyvä valinta. Täkäläisen ydinjäte-edelläkävijyyden juuret ovat juuri siinä, että haasteet on päätetty ratkoa eikä ulkoistaa muualle tai tuleville sukupolville.

Se on hyvä linja myös politiikassa laajemmin.

Atte Harjanne
Kirjoittaja on vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja vihreiden varapuheenjohtaja. Hän kirjoittaa kolumneja Verdeen joka neljäs viikko.

9.5.2022 11:15

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti