Muoviroskan määrä vesistöissä uhkaa tuplaantua, ellei muovin käyttöä rajoiteta tiukemmin

Vesistöihin valuu maailmanlaajuisesti 23 miljoonaa tonnia muovia vuosittain. Määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan tulevina vuosina. Ratkaisuksi povataan tiukempia rajoituksia neitseellisen muovin käytöstä.

7.12.2021 | Ympäristö & Luonto

Kuva: Wouter de Bruijn / CC

Toronton yliopiston tutkijat kehittivät mallin, jonka avulla voidaan arvioida, miten muoviroskan määrä maailman vesistöissä vähenisi, jos yritykset ja valtiot noudattaisivat kirjaimellisesti kaikkia kansainvälisiä sopimuksia, sitoumuksia ja aloitteita muoviroskan vähentämiseksi.

Yllätys oli melkoinen, kun malli osoitti, että edes nykyisten sitoumuksien ja tavoitteiden noudattaminen ei pysäyttäisi muovisaasteen määrän kasvamista.

Yritysten vapaaehtoiset aloitteet ja sitoumukset ovat epäonnistuneet.

Tällä hetkellä vesistöihin kuten jokiin, järviin ja valtameriin valuu vuosittain maailmanlaajuisesti 23 miljoonaa tonnia muovijätettä professori Stephanie B. Borrellen johtaman tutkijaryhmän mukaan.

Tämän määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan 53 miljoonaan tonniin vuoteen 2030 mennessä.

“Ilman merkittäviä teknologisia innovaatioita on epätodennäköistä, että muovijätteestä saataisiin kerättyä talteen edes 10 prosenttia vuotuisista päästöistä”, tutkijat kirjoittivat Science-lehdessä julkaistussa raportissaan.

Tilannetta pahentaa, että useimmat toimijat, kuten maailman isoimmat virvoitusjuomavalmistajat eivät ole pystyneet täyttämään lupauksiaan ja tavoitteitaan muovin määrän vähentämiseksi tuotteissaan.

Lontoossa toimiva ympäristöjärjestö Changing Market Foundation havaitsi omassa tuoreessa selvityksessään, että kymmenen suurinta muovin tuottajaa eivät ole saavuttaneet lähellekään itse asettamiaan vastuullisuustavoitteitaan neitseellisen muovin käytön vähentämiseksi.

“Yritysten vapaaehtoiset aloitteet ja sitoumukset ovat epäonnistuneet”, sanoi Changing Markets Foundationin kampanjajohtaja Nusa Urbancic Bloombergille.

Urbancicin mukaan päättäjien tulisi luoda tiukempia rajoituksia muun muassa elintarviketeollisuudelle neitseellisen muovin käytöstä.

Outi Toivanen-Visti
Kirjoittaja on yritysvastuuseen erikoistunut konsultti ja toimittaja.

7.12.2021 10:39

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon