Eurooppaa koetteleva energian hintojen nousu, vääntö kestävän energian kriteereistä niin sanotussa taksonomiassa ja Euroopan Unionin Fit for 55 -ilmastosääntelypaketti kokonaisuutenaan ovat tuoneet energian taas isosti poliittisen keskustelun keskiöön. Siellä sen soisi pysyvänkin, sillä toimiva energiatalous on kaiken vaurauden ja hyvinvointimme pohja.
Energiapolitiikassa väitellään ahkerasti erilaisista ratkaisuista, mutta yksi keino on kaikkien suosiossa: energiatehokkuus. Ja miksei olisikin, onhan säästetty energia sitä puhtainta ja päästöttömintä energiaa. Negawatit peittoavat millä tahansa tavoin tuotetut megawatit. Jos jotain ei tuoteta, ei siihen mitään kulukaan eikä siitä seuraa päästöjäkään.
Pahimmillaan energiatehokkuutta vaatimalla voidaan vaikeuttaa kestävää, reilua ja vähähiilistä siirtymää.
On silti hyvä ymmärtää, että vaikka energiatehokkuus on tärkeä keino ilmastonmuutoksen ja luontokadon taklaamisessa, sitä ei kannata liikaa korostaa tai laskea liikaa sen varaan. Pahimmillaan energiatehokkuutta vaatimalla voidaan vaikeuttaa kestävää, reilua ja vähähiilistä siirtymää. Tähän on ainakin neljä syytä.
Ensimmäinen on se, että ihmiskunnan primäärienergiasta yli 80 % saadaan edelleen fossiilisista polttoaineista. Sen seurauksena hiiltä on ilmakehässä jo nyt liikaa, ja öljyn, hiilen ja kaasun poltto kasaa sitä ilmakehään ja meriin koko ajan lisää. Tässä ei pelkkä nuukailu riitä, vaan energiatalous pitää saada pyörimään päästöttömällä energialla.
Energiatehokkuus auttaa kyllä rajoittamaan korvattavan kakun kokoa, mutta on olennaista ymmärtää että energiamurroksen keskeinen luonne ei ole energian käytön vähentäminen vaan fossiilisen energian korvaaminen.
Toinen syy on tiiviissä yhteydessä ensimmäiseen. Fossiiliset polttoaineet ovat tarjonneet tiheää ja edullista energiaa teollisuudelle. Kaiken teollisen tuotannon päästöistä pääseminen voikin kasvattaa kokonaisenergian tarvetta.
Kaikkea ei saada suoraan sähköistettyä, ja polttoaineita tarvitaan jatkossakin. Niitä voidaan tuottaa päästöttömästi vaikka suoraan ilmasta power-to-X-menetelmin (P2X), mutta se syö energiaa. Vetytalous tietää väistämätöntä hukkaa yleisesti tuotannon, siirron ja varastoinnin yhteydessä.
Yleisesti ydinvoimaa lukuunottamatta fossiilienergiaa korvaava päästötön tuotanto on energiatiheydeltään fossiilienergiaa heikompaa. Tämä tarkoittaa sitäkin, että meillä menee tulevaisuudessa suhteessa enemmän energiaa itse energian tuotantoon. Se alleviivaa toki tarvetta käyttää energiaa tehokkaammin, mutta samalla tarkoittaa, että kokonaisuutena energiaa saatetaan silti tarvita entistä enemmän.
Siihenkin kannattaisi varautua, että tarvitsemme tulevaisuudessa merkittävästi energiaa pelkästään hiilen sitomiseen ilmakehästä.
Parannukset energiatehokkuudessa eivät lähtökohtaisesti johda energian käytön vähentymiseen.
Kolmas syy on se, etteivät parannukset energiatehokkuudessa lähtökohtaisesti johda energian käytön vähentymiseen. Tämän totesi englantilainen ekonomisti William Stanley Jevons jo vuonna 1865 hoksattuaan, ettei James Wattin entistä tehokkaampi höyrykone vähentänyt hiilen käyttöä vaan lisäsi sitä vauhdilla.
Ilmiö tunnetaankin paitsi rebound– tai kimmahdus-ilmiönä, myös Jevonsin paradoksina. Kyse on siitä, että energian käytön tehokkuuden lisääntyminen johtaa kyseisen energian käytön kustannusten alenemiseen, mikä lisää sen kysyntää. Samalla se ruokkii talouskasvua, mikä kasvattaa kulutusta entisestään.
Tunnettu arkinen esimerkki on se, että autojen polttoainetehokkuus ei ole vähentänyt päästöjä, kun autoilla onkin ajettu enemmän. Energiatehokkuustoimien rinnalle tarvitaankin täydentävää sääntelyä, jotta kimmahdukselta vältytään. Jevonsin paradoksin saa kuriin asettamalla katon kasvulle, mutta tässäkin on syytä laittaa katto pääasialliselle haitalle eli päästöille – aivan kuten päästökaupassa tehdään.
Energiakulutuksen leikkaaminen voi tarkoittaa myös sitä, että köyhät pysyköön köyhinä.
Neljäs syy on köyhyys, joka korostuu erityisesti globaalisti. Suomen kaltaisessa vauraassa maassa energiankäytön kasvu ei ole edellytys hyvinvoinnin kasvulle, mutta maailmassa on yhä yli 750 miljoonaa ihmistä vailla sähköä ja globaalisti köyhyys onkin laajalti energiaköyhyyttä. Sellaiset globaalit skenaariot, joissa energiankulutuksen kasvun arvioidaan pysähtyvän nopeasti väkiluvun edelleen kasvaessa tarkoittavatkin vähintään rivien välistä helposti sitä, että köyhät pysyvät köyhinä.
Mikään näistä neljästä syystä ei tarkoita sitä, etteikö energiatehokkuutta tarvita ja etteikö sitä pitäisi edistää. Tehokas energian käyttö ja ylenmääräisen kulutuksen leikkaaminen ovat tärkeitä työkaluja kun maailmantaloutta sovitetaan ilmaston ja luonnon kannalta kestäviin raameihin. Samalla on tärkeä ymmärtää, mitä energiatehokkuudella voidaan saavuttaa ja mitä ei, ja huolehtia siitä ettei yksittäistä keinoa ajava politiikka mene varsinaisten päämäärien edelle.
0 kommenttia