Kuntien koulurahat uusiksi: Kasvun pitää kannattaa
Kuntien rahoitusmalli ei enää vastaa kysymykseen, miten jokainen lapsi saa hyvän koulun. Vihreiden Suvi Pulkkinen ehdottaa mallia, jossa kunnat rahoittavat peruspalvelut omilla verotuloillaan ja valtion raha seuraa lasta, ei kunnan vaakunaa.
Peruskoulu maksaa Utsjoella yli 48 000 euroa oppilasta kohden vuodessa, kun taas Muuramessa ja Tyrnävällä noin 9 000 euroa. Helsingin Sanomien (11.10.2026) laskelmat näyttävät mustana valkoisella sen, minkä moni kuntapäättäjä tietää. Lisäksi valtiovarainministeriön osastopäällikkö Jussi Virsunen totesi jutussa, että osa kunnista ei enää ole elinkelpoisia. Hän ei tarkoittanut, ettei näillä alueilla voisi elää, vaan että kunnan tulot eivät enää riitä sen menoihin ja palveluihin.
Tämä pitää ottaa vakavasti. Valtion rahaa ei pidä käyttää epäterveen rakenteen ylläpitoon, vaan se pitää kohdentaa sinne, missä lasten palveluita eniten tarvitaan.
Kunnan rahat tulevat pääosin kahdesta lähteestä: asukkaiden maksamasta kunnallisverosta ja valtionosuuksista. Valtionosuus lasketaan kaavalla, jossa painavat esimerkiksi asukkaiden ikärakenne ja välimatkat. Kunta saa käyttää rahan vapaasti. Lisäksi järjestelmä tasaa kuntien verotuloja: osa vahvan veropohjan kuntien verotuloista ohjataan kunnille, joiden asukkaat ansaitsevat keskimääräistä vähemmän.
Valtio siis maksaa kunnalle könttäsumman, mutta ei juurikaan ohjaa sitä, mihin raha päätyy.
Kasvu maksaa, mutta malli ei huomaa sitä
Kun uudelle asuinalueelle muuttaa tuhat lasta, päiväkoti ja koulu on rakennettava nopeasti. Se on kallista, eikä rahoitusmalli ota rakentamista huomioon.
Kasvukaupungeissa tilat ovat kalliita mutta tehokkaassa käytössä. Haja-asutusalueella lasten kuljetukset maksavat, mutta päiväkodin pihalla ei tarvitse kilpailla neliöistä eikä aivan täydessä luokassa opettajan huomiosta. Sote-uudistus muutti kuntien tehtävät perusteellisesti, mutta rahoituksen logiikka jäi ennalleen.
Kuntien rahoitukseen tarvitaan kolmea muutosta.
Ensiksikin kunnan tulisi rahoittaa perustaso itse. Näin kunnille jäisi nykyistä suurempi osa kunnallisverosta ja yrityksiltä kerättävästä yhteisöverosta. Niillä katettaisiin varhaiskasvatus ja perusopetus. Vapaasti käytettävissä olevista valtionosuuksista luovuttaisiin.
Toiseksi, valtion pitäisi tasata tuloja, ei kustannuksia. Heikon veropohjan kunnat saisivat tukea, jotta jokaisen lapsen oikeus hyvään kouluun toteutuu. Tasaus perustuisi tuloihin eikä kustannuksiin, joten kalliin rakenteen ylläpitäminen ei toisi lisärahaa.
Kolmanneksi, tarveperustaisen rahan tulisi seurata lasta. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaisi lapsikohtaista tasa-arvorahaa tarpeen mukaan, esimerkiksi perheen sosioekonomisen aseman tai kielitaustan perusteella.
Yksinkertaistettuna: nyt valtio rahoittaa kuntia, jatkossa se rahoittaisi lapsia.
Ohjaus vaatii tietoa siitä, mitä koulussa opitaan
Kun tarveperustaisen rahan osuus kasvaa, opetus- ja kulttuuriministeriöllä on selvempi keino varmistaa, että raha päätyy sitä tarvitseville lapsille. Tämä vaatii kahta asiaa. Ensinnäkin tarvitaan selkeät tavoitteet sille, mitä jokaisen lapsen pitää osata peruskoulun päättyessä. Toiseksi tarvitaan kunnollista tiedolla johtamista. Nyt tiedämme mitä koulu tai päiväkoti maksaa, mutta emme sitä, mitä siellä opitaan.
Yksityisten koulujen rahoitus ei heikkenisi. Kotikunta maksaisi oppilaan perusosan kuten nytkin, ja valtio hoitaisi maksun keskitetysti. Tasa-arvoraha seuraisi lasta myös yksityiseen kouluun ja päiväkotiin, ja siihen liittyisivät samat ehdot kuin kunnallisilla toimijoilla.
Jokaisessa kunnassa ei tarvitse olla omaa yläkoulua. Kuntien yhteistyöllä lapsille voidaan tarjota monipuolisempia opetusryhmiä ja valinnaisaineita. Rahoitusmallin pitää kannustaa siihen ja myös kuntaliitoksiin silloin, kun ne turvaavat kestävät palvelut.
Muutosta ei voi tehdä yhdessä yössä. Kunnat tarvitsevat riittävät siirtymäajat, jotta lasten koulupolku säilyy turvallisena. Valtion kannattaa myös panostaa yhdistymisavustuksiin. Kun malli tukee kasvavia kuntia, sen vastapainoksi pitää tukea niitä kuntia, jotka haluavat yhdistää voimansa.
Tämä on myös tasa-arvopolitiikkaa. Rahoitusmallin pitää vastata kysymykseen, miten jokainen lapsi saa hyvän koulun. Nyt se vastaa liian usein kysymykseen, miten nykyiset rakenteet säilytetään. Kasvukaupunkien on saatava pitää kasvunsa hyödyt, valtion on kohdennettava rahansa lasten tarpeisiin ja kuntien on saatava tukea muutokseen.
Suvi Pulkkinen
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen
