Peruskoulun voima on sen hitaudessa
Peruskoulun ei tarvitse juosta teknologian perässä. Sillä on suuri tehtävä kouluttaa ja sivistää kivikautisia aivoja, ja tämä tehtävä vaatii rauhaa. Siksi tekoälyn tuominen kouluun voi odottaa, vaikka maailma kiitäisi eteenpäin, kirjoittaa Otto Taipale.
Peruskoulussa opetetaan perustietoja ja -taitoja, jotka muuttuvat hitaasti, vaikka tieteenalat kehittyvät. Esimerkiksi matematiikan opiskelu on jatkossakin luontevaa aloittaa peruslaskutoimituksista, vaikka matematiikka tieteen alana kehittyy koko ajan.
Koulutusjärjestelmämme pohjaa ajatukseen, että sen huipulla on alansa uusimpaan ja parhaimpaan tietoon pohjautuva korkeakoulutus. Tasapainoilu alkuopetuksen liikkumattoman lähtöpisteen ja alati kauemmas karkaavan korkeakoulutuksen välillä on tuttua peruskoulun ylemmillä luokilla ja toisen asteen opinnoissa. Missään kohdassa ei saisi tulla liian isoa loikkaa, jotta kukin ikäluokka pysyy opinnoissa mukana.
Toisaalta pitäisi huolehtia, että peruskoululaiset ovat valmiita siirtymään toisen asteen ammatillisiin tai lukio-opintoihin, ja toisaalta siitä, että toisen asteen opinnot antavat riittävät valmiudet korkeakouluun. Tämän yhtälön pyörittäminen on osa koulutus- ja tiedeyhteisön perusarkea ja rullaa omalla painollaan. Opetussuunnitelmia tehdään ja oppimateriaaleja päivitetään.
Peruskoulun sisäisten paineiden lisäksi on myös tarpeita, jotka tulevat ulkopuolelta. Koulun ja muun yhteiskunnan välinen vuorovaikutus on sinänsä tervettä, eikä sen esteeksi kaivata korkeita muureja. Olisi hyvä silti säilyttää pieni raja-aita ja terve kunnioitus naapuria kohtaan. Siksi on syytä tunnistaa ja tunnustaa, että peruskoulun luonne ja tarpeet eroavat kovin paljon markkinatalouden, yritysmaailman ja teknologiasektorin intresseistä.
Markkinatalous perustuu jatkuvaan kilpailuasetelmaan, joka kirittää kaikkia osapuolia parempiin suorituksiin. Peruskoulu laitoksena taas ei kilpaile kenenkään kanssa ja toteuttaa silti perustehtäväänsä. Yritysmaailmassa koetetaan pitää osakkeenomistajat tyytyväisinä ja tuottaa heille voittoa, samalla yhteiskuntaa palvellen. Peruskoulun “tuotteet” eli sivistys, kasvatus ja koulutus kääntyvät huonosti rahan kielelle, eivätkä tuota suoraan rahaa omistajilleen, mutta ovat silti länsimaisen demokratian kulmakiviä.
Teknologiasektori taas koettaa edistää yhteiskunnan oloja nimen omaan teknologian avulla tarjoten ratkaisujaan pulmaan kuin pulmaan. Peruskoulussa teknologia on sen sijaan täysin ulkokehän asia: keskeisimmät oppisisällöt eivät ole sidoksissa teknologiaan, ja paras teknologia on vain harvoin se uusin vempain tai ohjelmisto. Teknologiasektori tietysti lobbaa omaa asiaansa, ja se sallittakoon. Päättäjiltä on vaadittava rohkeutta olla menemättä jokaiseen digiloikkaan mukaan, ennen kuin tiedetään, millaiselle alustalle laskeudutaan.
Peruskoulua kehitettäessä tulisi huomion keskittyä aina koulun ihmisiin. Peruskoulussa opiskelee 7–15-vuotiaita lapsia, joilla on ne kuuluisat kivikautiset aivot. Näiden aivojen kognitiivinen potentiaali ei ole oleellisesti muuttunut viimeisen 200 vuoden aikana, vaikka elintaso, tietomäärä ja teknologia ovat ottaneet ällistyttäviä harppauksia.
On täysin mahdollista, että jokin tuhatvuotinen oppiväline on se paras vaihtoehto johonkin asiaan, riippumatta siitä, mitä uusia teknologioita keksitään tulevaisuudessa. Ihminen ei muutu, vaikka teknologia kehittyisi kuinka.
Nykyaikana teknologian kehitysvauhti on nopeampaa kuin koskaan ennen. Aikaisempi vuosikymmenten sykli on vaihtunut vuosiin, jopa kuukausiin. Peruskoululla ei ole mitään syytä päivittää työvälineitä muutaman vuoden välein vain siksi, että Kiinassa tai Yhdysvalloissa joku keksii uutta teknologiaa. Myös ohjelmistovalikoima, jota peruskoululaisten oletetaan osaavan käyttää, tulisi pitää maltillisena. Tekstinkäsittelyn, keynote-esitelmien ja oppiainekohtaisen perusteknologian pitäisi riittää jatkossakin hyvin tietotekniikan perusosaamiseksi. Myös vanhemmat teknologiat, kuten kynä, sivellin, saha ja soitin tulisi pitää listassa mukana.
Aikamme puhutuin teknologia on tietysti tekoäly. Koulutuskenttä on jo joutunut ottamaan vastaan tekoälyn huonot puolet. Yläkoulussa, toisella asteella ja korkeakouluissa opettajat joutuvat jatkuvasti arvioimaan, ovatko oppilaat ja opiskelijat tehneet tekstinsä itse. Tämä vie opettajien aikaa pois muista töistä, eikä kyllä innosta ketään ryhtymään opettajaksi tai pysymään alalla. Tekstejä tehtaillaan niin paljon, että kyky tuottaa tekstiä kielimallilla tehtävänannon perusteella on selvästi liian houkutteleva oppilaille ja opiskelijoille. Se saattaa myös lannistaa: Miksi vaivaisin itseäni, jos tämä kone tekee vastauksen näin nopeasti?
Kun hyötyjä ei ole vielä näköpiirissä, on toistaiseksi suojauduttava haitoilta. Siksi tekoälyn ja laajojen kielimallien ottamista osaksi koulutyötä ei tarvitse tehdä nyt eikä lähitulevaisuudessa. Ne ovat uusi ja vakiintumaton teknologia, josta ei vielä tiedetä, kuinka ne asettuvat osaksi yhteiskuntaa tai työelämää. Voi olla, että ne jäävät ohimeneväksi kaudeksi, tuhoavat maailmamme tai sitten päätyvät tekemään jotain, mitä kukaan ei osaa vielä arvata. Peruskoululla on varaa odottaa muutama vuosi, että tekoäly asettuu uomiinsa ja että sitä säädellään asianmukaisesti.
Sen sijaan meillä ei ole varaa uhrata yhtään uutta ikäluokkaa teknologialle. Z-sukupolvi on joutunut käymään koulunsa älypuhelimien ja somen hallitsemattomassa ympäristössä. Emme saa pilata uutta sukupolvea tuomalla tekoälyä kouluun liian varhain ja sääntelemättömänä. Varmin toimintatapa on säilyttää peruskoulu sellaisena, että se kouluttaa ihmisistä sivistyneempiä ja osaavampia oikeasti hyviksi havaituilla menetelmillä.
Otto Taipale
Kirjoittaja on musiikin aineenopettaja Helsingistä, joka haaveilee lisäkirjahyllystä.
