Päästökauppa on parasta ilmastopolitiikkaa, ja siihen pitäisi uskaltaa luottaa

EU:n päästökauppajärjestelmä on tänä keväänä päätynyt paineen alle. Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäys Iraniin on nostanut fossiilisten polttoaineiden hintoja, ja erityisesti kaasusta riippuvista Euroopan maista on noussut esiin haluja liudentaa päästökauppaa tavalla tai toisella tilanteeseen vastaamiseksi. Euroopan komissio ei vielä suuremmin lämmennyt ajatukselle, mutta puheenjohtaja Ursula von der Leyen on luvannut kuunnella teollisuuden huolia päästökaupan päivittämisessä, josta on määrä valmistua esitys heinäkuussa.

Euroopan unionin päästökauppa on yksi kansainvälisen ilmastopolitiikan suurimmista menestystarinoista. Päästöjen hinnoittelu päästökaupalla on esimerkki toimivasta saastuttaja maksaa -mekanismista, joka ohjaa toteuttamaan päästövähennykset kustannustehokkaasti ja teknologianeutraalisti. Päästökaupan hienous mekanismina on sekin, että sille asetetut päästövähennystavoitteet saavutetaan aina periaatteessa varmasti.

Päästökaupan heikentäminen nykyisestään millään tavalla olisi siis erittäin typerää, ja kaikki sellaiset yritykset on tietenkin torjuttava. Erityisen tärkeää tämä on Suomelle, jonka energiasektori on puhdistunut tehokkaasti. Toimivaa mekanismia ei pidä löysentää siksi, että joissakin muissa jäsenmaissa on vatuloitu. Se rankaisisi energiatuotantoaan putsanneita ja palkitsisi niitä, jotka ovat jumitelleet fossiilienergiasta irtautumisessa.

Eurooppalaisen energia- ja ilmastopolitiikan suurin ongelma ei kuitenkaan ole se, että päästökauppaa uhataan vesittää. Suurempi ongelma on se, ettei siihen ole täysillä luotettukaan. Kuten tunnettua, vain osa päästöistä on päästökaupan piirissä: sähkö- ja kaukolämpö, teollisuus sekä Euroopan sisäinen lento- ja meriliikenne. Tätä nykyä nämä kattavat noin 40 % EU:n päästöistä. 

Vuonna 2028 tilanne paranee, kun tieliikenne ja erillislämmitys tulevat oman päästökauppansa piiriin. Tämänkin jälkeen hinnoittelu kattaa silti vain noin kolme neljäsosaa unionin päästöistä. Paljon jää ulos, kuten maatalous.

Ongelma oli pitkään sekin, ettei päästökauppaan yhdistetty tehokkaasti hiilitulleja. Hiilitullit yhdessä päästökaupan kanssa ovat tapa vivuttaa myös ulkopuolisia talouksia hinnoittelemaan päästöjään. Tätä puutetta on onneksi vuodesta 2023 alkaen paikannut hiilirajamekanismi CBAM, jota toki tulisi laajentaa rohkeammin.

Näiden rajoitusten ohella päästökauppaa on heikentänyt se, että EU:ssa on tehty paljon päästökaupan kanssa päällekkäistä sääntelyä. Unionilla ja jokaisella jäsenmaalla on sitovat tavoitteet uusiutuvan energian osuudelle. Energiatehokkuutta säädellään hyvin yksityiskohtaisesti. Puhtaasti tuotetun vedyn määrittelyyn on luotu erillinen himmeli ja värikoodisto, jonka edellyttää vihreän vedyn investoinneilta lisäistä energiantuotantoa - ja sulkee ydinvoiman pois.

Päästökaupan koko pointti on se, että siinä asetetaan sallittu päästöjen taso, ja markkinavoimat sitten löytävät parhaat ratkaisut. Kaikki päällekkäinen sääntely heikentää markkinamekanismin voimaa, vaikka sillä olisi hyvä tarkoitus. 

Osa päällekkäisestä sääntelystä on peruja päästökaupan rajallisuudesta. Esimerkiksi rakennusten energiatehokkuudesta on ollut tarpeen säätää tarkemmin, kun niin suuri osa Euroopan rakennuskannasta on ollut päästökaupan ulkopuolella. Saksassa kämpät lämpeävät kaasuboilereilla irti päästökaupasta, kun meillä kaukolämpö ja sähkölämmitys ovat päästöjen yhteisen hinnoittelun piirissä. Tämä onkin johtanut tilanteeseen, jossa EU tekee suomalaisesta näkökulmasta usein epätarkoituksenmukaista energiatehokkuussääntelyä.

Uusiutuvan energian päästökaupan päälle tulevia tavoitteita selittää osaltaan myös ydinvoiman vastustaminen. Räikein esimerkki on edellämainittu vety, jonka osalta EU asettaa uusiutuvilla ja ydinvoimalla tuotetun vedyn eriarvoiseen asemaan. 

Puheissaan nykyinen komissio on vihdoin hyväksynyt ydinvoiman osaksi keinovalikoimaa, mutta sääntely on edelleen hyvin syvästi vinoutunutta. Ja muuttuneista puheista huolimatta sääntelyä valmistellaan edelleen vanhoilla asenteilla: keväällä esiteltiin luonnos datakeskusten kestävyyttä määritteleväksi asetukseksi, ja yhä vain yksi mittari oli uusiutuvan energian käyttö.

Uusiutuvan energian ehdoton suosiminen rajallisen päästökaupan yhteydessä on erityisen ongelmallista. Bioenergian osalta ilmastopäästöt lasketaan maankäyttösektorilla. Puuta polttava energialaitos ei maksa päästöoikeuksia, ja puu näyttäytyy keinotekoisen edulliselta polttoaineelta. Hakkuiden aiheuttama hiilivarastojen katoaminen ja nielujen heikkeneminen tulevat kuitenkin kaikkein ongelmiksi. Tässä tapauksessa haitan aiheuttaja ei siis maksa, vaan ulkoishaitat sosialisoidaan yhteiskunnalle. Juuri tähän järjestelmä kuitenkin nyt ohjaa, ja Suomikin paistattelee metsien ahkeran polttamisen ansiosta kärkisijoilla Euroopassa uusiutuvan energian osuudessa. 

Kirjoitimme jo vuonna 2018 Janne M. Korhosen kanssa Energy Policy -tiedejulkaisuun tutkimuspaperin Abandoning the concept of renewable energy, jossa totesimme, että pelkkä uusiutuvan energian osuuden maksimointi on huono tavoite energiapolitiikassa.

Euroopan unionia syytetään säännöllisesti liiallisesta sääntelystä. Usein liioitellusti, mutta energia- ja ilmastopolitiikan tapauksessa kirveelle olisi todella töitä. Ei mitään vesittäen tai tavoitteita heikentäen, vaan päinvastoin. Päästökauppa pitäisi valjastaa täysillä EU:n johtavaksi ilmasto- ja energiapolitiikan työkaluksi samalla kun ilmastotavoitteita tulisi kiristää vastaamaan ilmastonmuutoksen yhä synkentynyttä tilannekuvaa.

Päästökaupan arvioinnin ohella on paraikaa käynnissä EU:n uusiutuvan energian tavoitteiden ja sääntelyn tulevaisuuden valmistelu. Se on paikka sekä vauhdittaa fossiilisesta energiasta irtautumista että suoraviivaistaa koko sääntelykehikkoa.

Paras ratkaisu olisi luopua uusiutuvan energian tavoitteista kokonaan. Kaikki päästöt tulisi saattaa päästökauppamekanismien alle ja karsia päällekkäistä sääntelyä. Päästökaupan rinnalla luontohaitat pitää tietysti hinnoitella ja rajoittaa erikseen, jottei päästöjä vähennetä luonnon kustannuksella vaan molempia haasteita ratkotaan rinnakkain.

Kestävät uusiutuvat, ydinvoima ja energiatehokkuus muodostavat yhdessä pohjan fossiilittomalle, huoltovarmalle, ekologiselle ja kilpailukykyiselle eurooppalaiselle energiataloudelle, ja juuri siihen markkinat kannattaa täydellä voimalla päästökaupan avulla valjastaa.

Atte Harjanne

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja ja ilmastotutkija