Unkarin vaalitulos muistuttaa, että hyvä voittaa lopulta
Unkarin vaalit osoittavat, ettei valheellinen propaganda pure ihmisiin loputtomiin. Orbánin 16 vuotta kestänyt valtakausi päättyi, vaikka hänen tuekseen rakennettiin viholliskuvien ja disinformaation koneisto, jota vahvistivat Venäjän ja Yhdysvaltojen avoin tuki.
Budapestissa juhlittiin viikonloppuna. Kaduilla itkettiin ilosta, halattiin tuntemattomia ja laulettiin aamunkoittoon saakka. Unkarilaiset olivat äänestäneet vapauden puolesta.
Oppositiopuolue Tisza kukisti Unkarin demokratiaa ja oikeusvaltiota purkaneen Fideszin murskaluvuin: Tisza saa parlamenttiin 138 kansanedustajaa eli yli kahden kolmasosan enemmistön. Äänestysaktiivisuus kohosi ennätyksellisesti lähes 80 prosenttiin. Viktor Orbán, 16 vuotta lähes kaikkivoipaisena maata hallinnut mies, joutui tunnustamaan tappionsa.
Orbán ei myöskään taistellut yksin. Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:n upseereita lähetettiin Unkarin suurlähetystöön edistämään Fidesz-puolueen vaalimenestystä ja trollitehtaat kylvivät sosiaaliseen mediaan disinformaatiota täydellä teholla. Kampanjaväki levitti tekoälykuvia, joissa ukrainalaiset sotilaat antavat kultaharkkoja oppositiopuolue Tiszalle.
Myös Yhdysvallat heitti täyden panoksensa Orbánin taakse: presidentti Donald Trump lupasi Unkarille taloudellista tukea Fideszin voittaessa, varapresidentti J.D. Vance matkusti Budapestiin kampanjoimaan henkilökohtaisesti Orbánin puolesta, ja ulkoministeri Marco Rubio ilmoitti häpeilemättä ääneen, että Washington toivoo Orbánin pysyvän vallassa.
Valtiollinen media oli tuottanut pitkään yksipuolista propagandaa. Fideszin haastaja Péter Magyar esitettiin Brysselin ja Zelenskyin sätkynukkena, joka myisi Unkarin kansalliset edut ulkomaisille intresseille. Jokainen Orbánin poliittinen vastustaja leimattiin maanpetturiksi tai vieraan vallan kätyriksi.
Ja silti. Tämä ei riittänyt.
Ihmiset olivat fiksumpia. Orbánin Unkarissa valtiollinen media menetti monen kansalaisen silmissä uskottavuutensa tuottamansa propagandan vuoksi. Autoritaarisen järjestelmän ongelmana oli, että se ryhtyi tuottamaan rinnakkaista todellisuutta. Ihmiset huomasivat, etteivät valtion kertomukset vastanneet heidän omaa arkeaan – sairaaloiden rappeutumista, korruptiota, köyhyyttä ja vertailua muualta maailmasta saatuun tietoon.
Orbánin tarina on oppikirjaesimerkki oikeistopopulistisesta vallankäytöstä. Poliittiset vastustajat esitetään vihollisina, ei kilpailijoina. Monimutkaiset ongelmat yksinkertaistetaan kärjistettyihin viholliskuviin: maahanmuuttajat, Bryssel, "sukupuoli-ideologia". Faktat ovat toissijaisia: tärkeintä on heimoyhteenkuuluvuus, pelko sekä tunne siitä, että ollaan puolustamassa jotain arvokasta, joka on uhattuna, tai jota rappio uhkaa.
Sama kaava toistuu kaikkialla, missä populistinen oikeisto on noussut valtaan. Lupaukset ovat suuria ja todellisuus pettymys, mutta silloin löytyy yleensä uusi syyllinen, uusi uhka, uusi valhe.
Miksi kannattajat useimmiten uskovat tai eivät välitä? Osittain siksi, että populismi tarjoaa yksinkertaisen tarinan monimutkaiseen maailmaan. Osittain siksi, että huijatuksi tulemisen myöntäminen on psykologisesti kivuliasta. Ja osittain siksi, että sosiaalisen median kuplat ja trollitehtaat pitävät huolen siitä, ettei oikea tieto koskaan täysin tavoita kaikkia.
Mutta historia on myös armollinen. Se kertoo meille yhä uudelleen saman tarinan: totuus ja vapaus voittavat lopulta.
Kun Eurooppaa halkova rautaesirippu nousi vuonna 1989, monikaan ei uskonut sen tapahtuvan niin nopeasti tai niin rauhanomaisesti. Berliinin muuri oli vuosikymmeniä näyttänyt pysyvältä. Ja sitten, muutamassa tunnissa, se oli poissa, kansalaisten käsissä murtuen.
Etelä-Afrikan apartheid näytti 1970-luvulla voittamattomalta rakenteelta. Nelson Mandela istui vankilassa 27 vuotta. Ja silti: hän vapautui, johti maan vapaaseen demokratiaan ja osoitti, että ihmisarvo ei lopulta taivu väkivallalle.
Latinalaisen Amerikan ja Kreikan sotilasditaktuurit, Iberian niemimaan fasistit, Etelä-Korean ja Taiwanin autoritääriset järjestelmät – usein sama kaari. Tyrannia luulee olevansa ikuinen. Se ei ole.
Lopulta historian painavin esimerkki on silti natsi-Saksa. Se näytti 1930-luvulla monesta länsimaisesta tarkastelijasta vahvalta, modernisoivalta voimalta. Sama ideologia nosti päätään myös Yhdysvalloissa, jossa liike sai runsaasti kannatusta ja poliittista sympatiaa. Sitten sotavuosien totuus Euroopasta kantautui Yhdysvaltoihin: keskitysleirit, kaasukammiot ja joukkomurhat saivat yhdysvaltalaiset kääntämään suunnan yhdessä yössä, ja loppu on historiaa.
Edistys ei kuitenkaan koskaan kulje suoraviivaisesti. Takaiskut koettelevat tämän tästä uskoa tulevaan. Silti pidemmällä aikavälillä katsottuna suunta on usein ollut kohti laajempaa vapautta, vahvempaa demokratiaa ja suurempaa ihmisarvon kunnioitusta.
Emme myöskään saa olla naiiveja. Ulkopolitiikassa Unkarista tulee nyt varmasti helpompi kumppani, mutta mitään täydellistä muutosta ei pidä odottaa. Tisza on konservatiivinen puolue, jonka Magyar perusti jättäessään Fideszin vain muutama vuosi sitten. Unkaria johtaa edelleen yksi puolue täydellä enemmistöllä, eikä historian valossa näin voimakas vallan keskittyminen ole pitkällä aikavälillä ollut hyvä asia. Eivätkä Orbánin 16 vuoden aikana rakennetut rakenteet kaadu yhdessä yössä. Populismi ei katoa Euroopasta eikä maailmasta. Venäjän trollitehtaat jatkavat työtään, ja sosiaalisen median alustat vahvistavat edelleen kärjistyvää oikeistopopulistista sisältöä. Samaan aikaan Yhdysvalloissa fasismin nousu saa yhä huolestuttavampia piirteitä, ja Israel syventää apartheidia muistuttavia rakenteitaan ja kiihdyttää Palestiinan arabeihin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia.
Mutta kaikesta huolimatta Unkarin tapahtumat muistuttavat meille jotain oleellista ja tuovat toivoa: valheellinen propaganda ja katteettomat lupaukset eivät pure ihmisiin loputtomasti. Nykyisessä globaalissa maailmassa ihmiset kyllä ennemmin tai myöhemmin saavat totuuden selville. Koko manipulaation malli alkaa murtua, kun ihmiset oppivat yhä paremmin tunnistamaan sitä, miten heihin yritetään vaikuttaa. Ja kun he lopulta nousevat liikkeelle, populistiset koneistot, diktaattorit ja trollit käyvät voimattomiksi.
Hyvä ei voita itsestään. Se vaatii rohkeutta, kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Se vaatii ihmisiä, jotka välittävät tarpeeksi saadakseen muutoksen aikaan. Mutta historian valossa se voittaa.
