Entä jos oikeusjärjestelmä kuuntelisi myös luontoa?

Kalle Pusa

Junassa kohti Pariisia oikeustieteen väitöskirjatutkija Tuuli Talvinko ymmärsi, että juristina hän voisi oikeasti tehdä jotain ekokatastrofin estämiseksi. 

Talvinko oli palaamassa Durhamin yliopistolta. Hän oli osallistunut kriittisen oikeustieteen konferenssiin, jossa yritettiin miettiä, miltä tulevaisuuden oikeusajattelu voisi näyttää. 

“Oikeustieteellisessä akateemisessa ajattelussa on pitkään keskusteltu ihmisen ja luonnon suhteesta. Se, että voisimme oikeuden kautta edistää kestävää maailmaa, ei ole mitään marginaalista keskustelua, vaan ihan modernin oikeustieteen ytimessä”, Talvinko kertoo. 

Talvinko, joka oli työskennellyt oikeudenkäyntijuristina asianajotoimistossa ennen väitöskirjaansa, ymmärsi, että tätä ajattelua täytyy viedä myös käytännön tasolle. Akateemisessa maailmassa oli jo ymmärretty, että konflikti talousajattelun sekä kestävyyden välillä tulee ratkaista, mutta Talvingosta oikeuskäytäntö tuntui laahaavan perässä. 

Nyt, neljä vuotta myöhemmin, Talvinko on perustamassa Suomen ensimmäistä strategisiin ympäristö- ja ilmasto-oikeudenkäynteihin erikoistuvaa lakiasiaintoimistoa, jonka tarkoitus on tuoda tämä konflikti – ja sen ratkaisut – Suomen oikeussaleihin.

Koneen Säätiö on rahoittanut Lakiasiaintoimisto Maailmaa 1,4 miljoonalla eurolla.

Väitöskirjan tekeminen avasi uusia ajattelun ovia

Uuden toimiston tarkoituksena on muuttaa oikeudellisia paradigmoja. Näillä tarkoitetaan oikeusteoreettista käsitettä siitä, mikä milloinkin ohjaa lainsäädäntöä sekä sen tulkintaa.

Paradigmat eivät ole vain teoreettisia käsitteitä. Niihin perustuu se, mitä etuja ja oikeuksia tietty oikeusjärjestelmä puolustaa, ja millaista käytöstä ja käyttäytymistä järjestelmä yrittää kitkeä. Paradigmat otetaan huomioon niin lain säätämisessä kuin sen soveltamisessa. 

Länsimaisessa oikeustieteellisessä ajattelussa on käynnissä Talvingon mukaan suuri paradigman muutos. 

Järjestelmä, joka on pitkään pyörinyt ihmisen ja erityisesti talouden ympärillä, on alkanut tarkastella myös eläinten ja ympäristön sekä ilmaston oikeutta. Suojeltavia etuja on tullut lisää, ja tämä uusi suhtautuminen näkyy tutkimuksessa.

Mutta ei käytännössä. 

“Vaikka akateemisella tasolla ymmärretään jo, mitä kestävä maailma tarvitsisi, ei tämä näy vielä oikeusistuinten päätöksissä”, Talvinko kertoo. 

Talvingolla on jo ennestään kokemusta uuden ajattelun ja vanhan järjestelmän törmäyksistä. Hän on avustanut lukuisia ympäristöaktivisteja heidän oikeudenkäynneissään ja profiloitunut Elokapina-aktivistien puolustamisessa. Hän näkee, että juuri oikeudenkäyntien kautta voidaan saada aikaan muutos oikeudellisessa ajattelussa. 

“Periaatteessahan lainsäätäjän tehtävä olisi muuttaa ajattelua, mutta parlamentarismi laahaa pahasti perässä. Jo 1970-luvulta lähtien on ollut selvää, että jotain on ekokatastrofin estämiseksi tehtävä, mutta jatkuvan kasvun myytin hirttosilmukassa roikkuvat päättäjät eivät ole siihen pystyneet”, Talvinko toteaa. 

Lainsäätäjä on toki viime vuosina herännyt. Suomen eduskunta on säätänyt muun muassa uuden ilmastolain sekä tiukempia ympäristölakeja, mutta ne eivät yksinään riitä.

“Lakitekstissä voidaan puhua kauniisti ympäristö- ja -luontoarvoista, mutta itse oikeudenkäynneissä niille lähinnä nauretaan”, Talvinko kertoo. 

Talvinko ei usko, että kestävämmän oikeuden ajatukset rantautuvat ilman, että niitä aktiivisesti edistetään. Ja hän näkee, että juuri yksittäisillä juristeilla on vastuu sitä edistää. 

“Me olemme saaneet yhteiskunnalta ilmaisen koulutuksemme, että voisimme sen avulla rakentaa uusia, kestävämpiä järjestelmiä”, Talvinko sanoo. 

Keskiössä ympäristön ja talouden konflikti

Paradigman muutoksessa on kyse siitä, että oikeustieteessä tunnistetaan luonnon ja ympäristön ja taloudellisen toiminnan välinen konflikti, ja luodaan oikeusjärjestelmä, joka kykenee ratkaisemaan tämän konfliktin. Tämä saavutetaan antamalla arvoa oikeudellisille argumenteille, jotka perustuvat ekologisuuteen sekä kestävyyteen. 

Tätä oikeudellista ajatusmaailmaa Talvingon toimisto lähtee muuttamaan. 

“Kun aikanaan työoikeus nosti esille konfliktin pääoman ja työvoiman välillä, niin me tuomme esiin konfliktin pääoman ja ekologisen kestävyyden välillä”, Talvinko kertoo. 

Tällaiset oikeudellisen ajattelun murrokset ovat Talvingon mukaan melko tavallisia oikeusjärjestelmässä. Suomalainenkin oikeusajattelu on muuttunut merkittävästi vuosien takaisesta. Tänään eläköityvä tuomari on kokenut useita paradigman muutoksia uransa aikana. 

“Valtiosääntöoikeuden professorini kertoi tarinaa, että ennen 90-lukua ihmisoikeuksiin vetoamiselle lähinnä naurettiin. Sanottiin, että jos niihin pitää vedota, on jo hävinnyt jutun”, Talvinko kertoo.

Suomalaisessa oikeustieteessä käytiin 1990-luvulla kuitenkin läpi valtava paradigman muutos. Neuvostoliiton romahtamisen aikana Suomi liittyi tiukemmin osaksi Eurooppaa, joka toi mukanaan uusia kansainvälisiä sopimuksia. Suomi liittyi Euroopan ihmisoikeussopimukseen vuonna 1990 ja Euroopan unionin jäseneksi 1995. 

Oikeudelliset paradigmat muuttuivat rysäyksellä. Säädettiin uusi perustuslaki, joka lähti ajatuksista, jotka olivat vain muutama vuosikymmen aikaisemmin olleet jopa radikaaleja.

“Tänä päivänä ihmis- ja perusoikeuslähtöinen ajattelu on oikeudenkäyntien perusjuttu.”

Mitä säätiörahoitus tarkoittaa

Uudessa toimistossa ei ole kyse oikeusavusta ihmisille, jotka tarvitsevat apua ympäristöoikeudellisiin kysymyksiin. Kyse on strategisesta litigaatiosta, ja toimisto valitsee toimeksiantonsa tarkkaan.

“Me yritämme nähdä yksittäisiä oikeudenkäyntejä pidemmälle, ja muuttaa ajattelua laajemmin oikeudenkäynneillämme. Valitsemme mahdollisimman isoja tapauksia, joissa konflikti ilmasto- ja luontoarvojen välillä on niin räikeä, että tuomioistuimen on pakko lausua siitä jotain. Yhteiskunnallinen painoarvo tulee olemaan keskeinen valintatekijä”, Talvinko kertoo.

Toimiston on tarkoitus keskittyä erityisesti Suomelle merkityksellisiin kysymyksiin. Nämä liittyvät esimerkiksi kaivostoimintaan tai metsien käyttöön. Talvinko uskoo, että erityisesti Lapissa voi tulla konflikteja talouden ja ympäristön välillä. 

Toimisto koostuu kahdesta praktiikasta, joista yksi hoitaa ympäristöoikeudenkäyntejä, ja toinen, Talvingon vetämä, keskittyy ympäristöaktivistien ja -aktivismin puolustamiseen. 

Lakiasiaintoimisto ei aja omia tapauksiaan, vaan he ottavat toimeksiantoja päämiehiltänsä. Toimisto ei siis eroa tässä muista lakiasiaintoimistoista, joita kuka tahansa voi palkata toimeksiantojaan hoitamaan. Säätiöpohjainen rahoitus mahdollistaa kuitenkin merkittävästi matalammat kustannukset asiakkaille: lakiasiaintoimisto ei laskuta lainkaan asiakkaitaan. 

“Luonnonsuojelujärjestöillä on harvemmin riittävästi rahaa kassassa monimutkaisia oikeudenkäyntejä varten. Ja vaikka olisikin jotain rahaa, niin ne hupenevat todella nopeasti, kun ostetaan oikeuspalveluita yksityiseltä sektorilta”, Talvinko kertoo. 

Toimeksiantojen kustannukset asiakkaille ovat murto-osia siitä, mitä ne olisivat, jos he palkkaisivat perinteisiä asianajotoimistoja. Tämä toki tarkoittaa, että heidän täytyy valita toimeksiantonsa hyvin tarkkaan, sillä yhteydenottoja suorastaan tulvii toimistolle.

Kustannustehokkaan litigaation lisäksi Talvinko toivoo, että toimisto kykenee keksimään luovia tapoja puolustaa ilmastoa ja ympäristöä. 

“Haluaisimme päästä pois reaktiivisuudesta proaktiivisuuteen. Emme pelkästään ota vastaan tärkeitä tapauksia, vaan aktiivisesti myös etsimme niitä.”

Kestävämpi järjestelmä on meille kaikille parempi

Ilmastonmuutos on aikamme suurin konflikti, eikä Talvinko näe, että voisimme jatkaa nykyisellä tavallamme. 

“Voimme joko aloittaa hallitun muutoksen tai kohdata täyden tuhon.”

Talvinko on toiveikas. Hän näkee, että oikeudellinen järjestelmä voi muuttua. Mutta yksi lakiasiaintoimisto ei hänestäkään voi pelastaa maailmaa. 

“Ei tässä ole kyse yhdestä voitosta. Emme tule näkemään oikeuden päätöstä, joka heittää konfetit ilmaan ja nyt on ilmastonmuutos pysäytetty. Ei, tässä on kyse systemaattisesta muutoksesta, joka vie aikaa. Mutta muutoksesta, joka on täysin mahdollinen sekä vääjäämätön.”

Hän näkee, että lakiasiaintoimiston tehtävä on hidastaa nykyjärjestelmän aiheuttamaa tuhoa. Jossain vaiheessa ilmastonmuutos on edennyt siihen pisteeseen, ettei kukaan voi kiistää, että tarvitaan voimakkaita toimenpiteitä sitä vastaan. 

“Tavallaan voitamme tässä aikaa, että ne luokan hitaimmatkin oppilaat ymmärtävät, mistä tässä on oikeasti kyse”, Talvinko toteaa.

Ilmastoaktivismia on monenlaista. Jotkut istuvat Mannerheimintiellä, jotkut marssivat kaduilla, kun taas toiset tekevät iskuja öljy-yhtiöiden pääkonttoreihin. 

Tässä joukossa Talvinko näkee itsensä melko konservatiivisena, ja jopa optimistina. 

“Haluan toimia järjestelmän sisällä ja pyrkiä siihen, että voimme keskustella oikein.”

Mutta tällä keskustelulla alkaa olla kiire. Vaarana on muuten, että konflikti siirtyy väistämättä kohti väkivaltaa. Pääoman ja työvoiman konflikti, josta Talvinko puhuu, toimii esimerkkinä tästä: Maat, jotka kykenivät ratkaisemaan tämän keskustellen ja neuvotellen, säästyivät viime vuosisadan verisiltä vallankumouksilta sekä niiden yrityksiltä: Ruotsin tie sosiaalidemokratiaksi vaati vähemmän joukkohautoja kuin Suomen.

“En usko siihen, että ‘hiiteen järjestäytynyt yhteiskunta’, vaan siihen, että voimme saada aikaan kestävän muutoksen. Ja uusi maailma voi olla meille kaikille oikeasti parempi ja oikeasti onnellisempi”, Talvinko sanoo. 

“Mutta matka sinne täytyy aloittaa nyt.”