Kouvolan Teatterissa miehet riisuvat ja naiset kiljuvat

Tuulikki Närhinsalo

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Vanha sananlasku sopii mainiosti luonnehtimaan Terrence Mc Nallyn kirjoittamaa ja David Yazbekin säveltämää, vetävää Housut pois -musikaalia, mutta ei todellakaan Kouvolan teatterin esitystä. Tiina Luhtaniemen ohjaamana, Osku Heiskasen koreografioimana ja Iikka Kahrin huolehtiessa sävelten sujuvuudesta musikaali eteni alusta loppuun nopeatempoisena ja saumattoman intensiivisenä, niin. musiikiltaan, tansseiltaan kuin replikoinniltaankin.

Mutta itse tarinan alkutilanne on todella hankala.

Joukko eri-ikäisiä ja eriluonteisia miehiä on jäänyt työttömäksi, ja arki häiriintyy häijysti. Kärjistyneet parisuhteet kärjistyvät entisestään, kun talous menee kuralle. Yksin jääneen isän itsetunto on koetuksella, kun hän ei pysty maksamaan vaimon kipakasti vaatimia elatusmaksuja. Ujon, itsetuhoiseksi ajautuneen mammanpojan elämän ainoaksi, kahlitsevaksi sisällöksi on jäänyt sairaasta äidistä huolehtiminen. Kun äiti kuolee, vailla ystäviä elänyt aikamiespoika löytää kaveripiiriin ja saa vihdoin sydänystävän toisesta miehestä. Lisäksi on sympaattinen pullero, joka painii painokompleksinsa kanssa, ja on pomomies, joka ei ole kehdannut kertoa vaimolleen, että on itsekin saanut fudut jo puoli vuotta sitten. Vasta kun ulosottomies tulee, ylellisyyteen tottuneelle vaimolle selviää totuus. Rakkaus säilyy.

Elämä ei silti ole yhtä masennusmössöä ja valitusta. Kaljalla käydään. Hurtti huumori lentää lavalla ja nauru raikuu katsomossa. On myös herkkiä kohtauksia varsinkin eronneen isän ja hänen poikansa – mainio lapsinäyttelijä Erno Harju – välillä. Silloin railakas meno vetää henkeä ja lämmin empatia liikuttaa ja voi kostuttaa silmänurkkaa.

Vaimoväki läähättää ja kiljuu, kun vähäpukeinen, pullistelevasti sexy ammattistrippari Buddy ”Kone” Walsh, Mikko Hyypiö, melkein kuin Tom of Finland -kuvastosta karannut, vierailee seudulla.

Karhea rosoilu sopii stripparikokelaille

Kömpelöt duunarimiehet menevät ajankulukseen tanssikurssille. Ajatus tanssivasta ryhmästä alkaa muhia jo mainitun eronneen isän Jerry Lukowskin päässä. Häntä esittää erinomainen, irtonaisesti näyttelevä ja tanssiva, aidolla musikaalimeiningillä laulava Markus Waara. Hän alkaa kerätä kuuden hengen joukkoa, mutta koe-esiintymisten anti on masentava. Tilaisuuden ilopilleri ja vahva hahmo on harjoituspianisti, rempseäsuinen supliikkinainen Johanna Heimonen.

Musiikkinumerot ovat tähänkin mennessä olleet liikekieleltään kekseliäitä ja laulullisesti erinomaisia, mutta nyt päästään uudelle tasolle. Karsealla tavalla hilpeää on yhden kokelaan yritys juosta seinää pitkin ylös ja putoaminen kerta toisensa jälkeen alas. Mitä tanssiminen ei todellakaan ole – siitäkin nähdään hauska kohellusesimerkki. Ja sitten tulee mies, joka ei osaa tanssia eikä laulaa, mutta lyö valitsijaraadin ällikällä osaamalla pudottaa housunsa alas. Ja lamppu syttyy!

Tästä alkaa ryhmän kouluttautuminen kohti ainutkertaista strippausnumeroa, joka onnistuessaan tuottaisi sievoisen summan tosi tarpeeseen. Moneen kertaan on yksi toisensa jälkeen valmis lyömään hanskat tiskiin, kuka ujostelunsa takia, kuka osaamattomuuttaan, viimeisenä vielä juuri ennen esityksen alkua itse Jerry Lukowski, koko idean alkuunpanija.

Kohellus ja edistyminen vuorottelevat harjoituksissa kutkuttavasti pyristeltäessä kohti päämäärää. Pikkuhiljaa jalat ja kroppa alkavat totella, ja kun h-hetki vihdoin alkaa, on koko jengi, Jerryä myöten, valmiina antamaan kaikkensa. Vaatteet vähenevät kutkuttavasti liikehtien, kunnes jäljellä on vain pikkiriikkiset, hemaisevan punaiset blingbling-tangat.

Osku Heiskanen on suunnitellut näyttävät tanssit ottaen näyttelijöiden vaihtelevat taidot hienosti huomioon. Ja kun strippausliikuntaa harjoitellaan ja esitetään, täsmällisyyden pieni karhea rosoilu onkin maukas aitouslisä.

Käsiohjelmat takaisin, kiitos

Ja lopuksi ruusujen jälkeen tulee vähän risuja, mutta ei itse esityksestä. On valitettavaa, että Kouvolassakin on päädytty jättämään painetut käsiohjelmat historiaan, eikä sellaista löydy edes QR-koodin takaa, kuten joissakin muissa teattereissa. Netistä löytyy kyllä tarvittavia tietoja ja myös näyttelijöiden kuvat, mutta vailla roolinimiä, joita useilla olikin monia. Esityskuvatkaan eivät kerro, kuka on kuka. Erehtymisen vaara on sen verran suuri, että kiitän kaikkia yhteisesti joka tavalla tasokkaasta, mainioita karaktäärejä tarjonneesta näyttelijäntyöstä.

Hanna Kailan harjoittamat musiikkinumerot olivat vapautunutta ja intonaatiotarkkaa kuultavaa sekä yksin että moniäänisesti yhdessä. Orkesterille kiitos tyylinmukaisesta musisoinnista ja äänisuunnittelijoille siitä, etteivät korvatulpat edes käväisseet mielessä.

Kouvolan teatteri: Housut pois. Musiikki David Yazbek, teksti Terrence McNally. Ohjaaja Tiina Luhtaniemi, kapellimestari Iikka Kahri, koreografi Osku Heiskanen, laulujen valmennus Hanna Kaila. Skenografi Sanna Halme, valosuunnittelija Esa Kurri, äänisuunnittelijat Kari Mitikka ja Jari-Jukka Nippala. Näyttelijät mm. Markus Waara, Satu Lemola, Miika Muranen, Annina Rubinstein, Sami Kosola, Tiina Winter, Panu Poutanen, Sasu Junkkari, Jarno Hyökyvaara, Johanna Heimonen, Satu Taalikainen, Onni Mannari tai Erno Harju (lapsi), Mikko Hyypiö.

Seuraavat esitykset la 14.11. ja la 21.11., pe 4.12., pe 11.12., ja ke 30.12. Esitykset jatkuvat vuoden 2027 huhtikuun puoliväliin saakka.