Avointa tarinaa vaikeista ratkaisuista

Eero Karisto

Riitta ja Ilkka -kirjassa kulkevat rinnakkain Suomisen vanhempien sekä Riikka Suomisen oma rakkaustarina. Kirja ei ole romanttista huttua vaan ihan todellista tilanteiden, prosessien ja tunne-elän kuvausta. Ihmisten pohtimista vaikeiden ratkaisujen äärellä.

On mielenkiintoista lukea kirjaa, johon on henkilökohtainen suhde, autofiktiota ihmisistä, jotka on tuntenut – ja kirjaa, jonka taustakeskusteluihin on kirjoitusprosessin alkuvaiheessa itsekin pienellä vaatimattomalla panoksellaan osallistunut.

Päähenkilöiden lisäksi muitakin tuttuja ihmisiä vilahtelee kirjassa, samoin tapahtumia, joihin on itsekin osallistunut. Ihmisiä Suominen kuvaa oivaltavasti, kertoo anekdootteja, sitaatteja ja ajatuksia, joista löytää oleellisia piirteitä tutuista ihmisistä.

Tiedot vanhempien Suomisten tarinasta perustuvat heidän kirjeenvaihtoonsa sekä keskusteluihin pariskunnan tuttavien kanssa, toki mielikuvitusta unohtamatta.

Riikka Suominen kasvoi vihreäksi hyvin vahvasti kokoomuslaisessa kodissa. Isä Ilkka Suominen oli muun muassa kokoomuksen tähän asti pitkäaikaisin puheenjohtaja. Äiti Riitta Suominenkin oli koko aikuisikänsä tiiviisti mukana kokoomuksessa ja myös työskenteli puoluetoimistolla. Hän oli muun muassa Helsingin kaupunginvaltuutettu. Molemmat olivat tahoillaan naimisissa ennen kuin päätyivät yhteen. Kokoomus on vahvasti läsnä vanhempien elämän kuvauksessa. Riikka Suominen taas on julkisesti vihreä ja oli Vihreän langan viimeinen päätoimittaja ennen lehden lakkauttamista.

Omassa tuttavapiirissäni on koko joukko fiksujen kokoomuslaisten vanhempien vihreitä lapsia. Mieleen voi tulla vertailu 1970-lukuun, kun varakkaiden perheiden lapsista tuli äärivasemmistolaisia, mutta erokin on selvä. Taistolaisilmiön takana ainakin osittain oli vanhempien selkäytimestä lähtevä ehdottomuus. Älyllisemmässä ja avarakatseisemmassa ympäristössä sen sijaan vaihtoehdoille on enemmän tilaa eikä tarvetta kapinoida ehdottomuutta vastaan. Vanhempien arvojen hylkääminen ei silloin yleensä ole mikään kuvaannollinen isänmurha – tai äidin. 

Riikka Suominen ei peittele kritiikkiään kokoomusta kohtaan. Kohteena on nykyinen politiikka, eikä hän arvioi vanhempiensa poliittisia näkemyksiä tai toimintaa. Isänpuoleisen isoisän vahva oikeistolaisuus tulee kyllä esiin.

Mukana on monenlaista ajankuvaa ja hauskoja tapahtumia. 1970-luvulla Helsingin yliopiston ylioppilaskunta lopetti itsenäisyyspäivän soihtukulkueen sankarihaudoille, ja kokoomusnuoret päättivät omia tradition. Marssille lähdettiin jostain kohti Hietaniemeä. Matkalla etujoukko tajusi, ettei tiennyt tarkemmin, mihin ollaan menossa eli missä ne sankarihaudat ovat. Tieto ongelmasta kulki marssijonon keulasta peräpäähän, josta löytyi tarkempi tieto määränpäästä, ja kulkue löysi perille.

Monipuolista kerrontaa vaikeista vaiheista

Ei kirja mikään kokoomuksen sisäpiiritarina kuitenkaan ole. Se on kertomus vahvoista tunteista, tavallisista ja epätavallisista ihmissuhteista, mutta ei myöskään mikään kauniit ja rohkeat -versio. Teos kertoo vaikeista ratkaisuista, joihin aika monet ihmiset elämänsä aikana joutuvat.

Ilkka ja Riitta Suomisen suhde kesti vuosia, ennen kuin se paljastui, ja he lopulta erosivat silloisista avioliitoistaan ja menivät keskenään naimisiin.

Riikka Suominen taas eli avoimessa avioliitossa, kunnes rakastui mieheen, joka vähitellen ei enää suostunut jakamaan kumppania kenenkään kanssa. Suominen kuvaa taisteluaan itsensä kanssa ja prosessia, jossa lopulta luopui avioliitostaan, vaalimastaan avoimen suhteen elämästä, siis monisuhteisuudesta.

Suomisen ero oli kovin erilainen kuin hänen vanhempiensa. Suominen ei juuri kuvaa omaa avioeroaan, se on vain sivujuonne koko elämäntavan muutoksessa.

Varsinkin Suomisen vanhempien avioerojen aikana avioero oli yleensä mullistus asianomaisten, varsinkin jätettyjen sekä lasten elämässä. Syyllisyys, häpeä ja helpotus ovat päällimmäisiä tunteita. Myös lähiympäristöt reagoivat. Lisäksi Ilkka Suominen oli poliitikko, mikä antoi lisäelementin odotuksiin ja pelkoihin syntyvistä reaktioista. Tosin avioeron aikana Suominen ei ollut kansanedustaja, mutta näkyvä taustahahmo kokoomuksen sisällä kuitenkin. Myöhemmin hän palasi eduskuntaan ja nousi puolueensa johtoon.

Riikka Suominen kertoo vanhempiensa varautumisesta reaktioihin. Kirjassa käy ilmi vaikeuksia, jotka näkyivät enemmän lähipiirissä. Julkisuus tai puolueyhteisö ei Suomisten yksityiselämään juuri reagoinut.

Taustalla vaikutti myös Ilkka Suomisen hyvän ystävän ja aatetoverin Juha Vikatmaan vähän aiempi avioero ja siitä syntyneet vaikeudet. Vikatmaan avioero ja muukin elämä otti koville, ja hän päätyi itsemurhaan. Riku Keski-Rauskan Vikatmaan elämästä kirjoittama teos Kasvonsa peittänyt mies herätti kovasti keskustelua ja sai kiitosta ilmestyessään pari vuotta sitten. Vikatmaa ja Ilkka Suominen olivat keskeisiä henkilöitä kokoomuksen remonttimiehissä, jotka käynnistivät puolueen modernisoinnin ja maltillistamisen 1970-luvulla, kehityksen, joka on vaihtelevasti jatkunut – ehkä näihin vuosiin asti. Keski-Rauska on kirjoittanut myös Ilkka Suomisen elämäkerran Sinä osaat, sinä pystyt.

Oma täyskäännös

Riikka Suominen on näkynyt julkisuudessa avointen suhteiden puolustajana. Tämä rooli alkoi hänen ensimmäisestä romaanistaan Suhteellisen avointa (Otava, 2020), joka kuvasi pariskunnan päätymistä avoimeen avioliittoon. Sen jälkeen hän on puhunut ja kirjoittanut paljon avoimista suhteista. Toisessa romaanissaan hän kuvaa luopumista elämäntavasta, jonka lipunkantajana hän on toiminut.

Suomisen kuvaus omasta elämästään ei muutenkaan istu ihan perinteisimpiin porvarillisiin käsityksiin. Välillä kirjassa risteilevät samoissa juhlissakin entiset, nykyiset ja tulevat puolisot ja muut kumppanit, näiden yhdistelmät ja prosessien kehitykset. Päällisin puolin kaikki on melko ongelmatonta, mutta aina välillä jostain välistä pilkistää ongelmiakin, kuten Riikka Suomisen puolison uuden kumppanin omavaltaisuus Suomisten kodissa.

Riitta ja Ilkka on avoin ja mielenkiintoinen, rohkea kuvaus ihmisten elämän keskeisistä ratkaisuista. Asetelmat ovat kovin erilaisia. Osin erot kuvaavat aikojen muutosta, mutta elämäntapojen kirjo on ehkä vielä suurempi.

Kirjan tarinat etenevät sujuvasti ja värikkäästi. Päähenkilöiden tunteisiin ja ajatuksenkulkuihin on helppo päästä mukaan. 

Kirja kuvaa myös poliitikon perhe-elämää ja poliitikon perheen elämää. Onpa mukana kotiryssäkin, jonkalaisilla oli oma suurikin rooli Suomen politiikassa ennen Neuvostoliiton romahtamista.

Riikka Suominen: Riitta ja Ilkka. Otava 2026