"Ei takaisin puuhun vaan puut takaisin"

Vihreässä liikkeessä kuohui 1980-luvulla. Liike oli jakautunut etenkin sen suhteen, minkälainen poliittisen toiminnan muoto olisi paras maailman muuttamiseksi. Sari Aallon historiikissa Vaihtoehtopuolue – Vihreän liikkeen tie puolueeksi kuvataan sosiaalivihreiden ja jyrkempien ekologisten välistä jakolinjaa, joka sai ajoittain varsin ikäviä piirteitä. Vuosien 1985–1988 ristiriitavaiheessa talouskasvukriittiset ekologistit Pentti Linkola johtohahmonaan uhkailivat jo kilpailevan puolueen perustamisella.

Vihreä liike rekisteröitiin lopulta puolueeksi vuonna 1988, ja vaikka kyseessä oli jonkinasteinen kompromissi, jäivät radikaaleimmat osat siitä pois. Liikkeessä pitkään vallalla ollut talouskasvukriittisyys jäi hiljalleen historiaan.

Kasvun rajat eivät katoa puhumalla kestävyydestä

Lienee kuitenkin järkeenkäypää sanoa, että rajoittamaton talouden kasvu rajallisella planeetalla on fysikaalinen mahdottomuus. Talouskasvusta tulee epätaloudellista, kun sen ympäristölle aiheuttamat ja sosiaaliset kustannukset ovat suuremmat kuin kasvun tuomat hyödyt. Sen takia kaikki puhuvat nykyään kestävästä talouskasvusta. Taustalla on oletus siitä, että talouskasvu voidaan irrottaa ympäristötuhoista.

Unelmoivatpa taloustieteilijät aineettomasta kasvusta miten paljon hyvänsä, näyttää se olevan hyvin vaikeaa. Pelkkien hiilidioksidipäästöjen tuijottaminen vie nimittäin harhaan. Syyllistymme putkinäköisyyteen kun unohdamme, että olemme jo ylittäneet seitsemän yhdeksästä turvallisen ja vakaan maapallon rajasta.

Vaikka osittaista irtikytkentää hiilidioksidin suhteen tapahtuukin, ei se ole riittävän nopeaa. Tällä vauhdilla Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämään 95% päästövähennykseen päästäisiin noin 220 vuodessa, vaikka päästöjen pitäisi puolittua joka vuosikymmen 2020-2050.

Suomessakin päästöjä on saatu laskettua muun muassa siirtymällä vähäpäästöisiin energianlähteisiin ja ulkoistamalla tuotantoa kehittyviin maihin kuten Kiinaan. Koko tuotantoketjua katsottaessa vauraiden maiden riippuvuus luonnonvaroista osoittautuu hyvin suureksi, eikä luonnonvarojen käytön irtikytkentää talouskasvusta ole näkyvissä.

Talouskasvu ei ole vain talouskysymys

Kuten amerikkalainen toimittaja H. L. Mencken on todennut, on “jokaiseen monimutkaiseen ongelmaan olemassa ratkaisu, joka on selkeä, yksinkertainen ja väärä”. Kasvava talous tarkoittaa lisää vakavia ympäristö-ongelmia ja luonnon ekosysteemien tuhoutumista.

Taloustieteessä talouskasvu on onnistumisen mitta, mutta muut tieteenalat ovat alkaneet enenevissä määrin huolestumaan maapallon kantokyvystä. On ristiriitaista, että talousviisaat kehottavat kansaa kuluttamaan enemmän, jotta talous kasvaisi, mutta käytännössä kaikki muut tieteenalat kehottavat ihmisiä vähentämään kulutusta ympäristön kärsiessä.

Voidaankin sanoa, että taloustieteen ja muiden tieteiden välille on revennyt railo. Valtaosa taloustieteellisistä malleista ennustaa ilmaston lämpenemisen olevan vain pieni töyssy talouden kannalta. Taloustieteen Nobelilla ilmastotutkimuksistaan palkittu William Nordhaus on laskenut, että 3°C lämpeneminen laskisi maailman BKT:ta vain 2,1 prosentilla.

Mallinnukset vaativat oletuksia, ja Nordhaus jätti huomioimatta teollisuudenalat, joiden tuotanto toteutuu tarkasti valvotussa ympäristössä, joihin ilmastonmuutos ei vaikuta suoraan. Näiden osuus on 87% koko bruttokansantuotteesta. Jos päällä on siis katto, ilmastonmuutoksella ei ole vaikutuksia. Taloustieteilijöiden tulisi pystyä parempaan.

Ongelma talouskasvun ja ympäristön suhteen on viheliäinen, sillä jos talous ei kasva, ajaudumme velkaantuneisuuden ja korkojen takia ongelmiin. Suomessa on Euroopan pahimmat työttömyysluvut ja kuluttaja ei kuluta, sillä epävarmuus tulevaisuudesta saa säästämään. Voiko mukana olla jollain tasolla myös kasvava tiedostus kuluttamisen ja talouskasvun ympäristöllisistä ongelmista? Ehkä pieneltä osin, mutta nykyinen oikeistohallitus leikkauslistoineen tekee osansa talouskasvun hyydytyksessä samalla vähentäen polttoaineveroja.

Jos talouskasvu on mahdotonta ympäristöllisistä syistä eikä talousjärjestelmämme kestä talouskasvuttomuutta, mitä tehdä? Ympäristö on reaalinen rajoite kun taas talousjärjestelmä ihmisen kehittelemä tuote. Onko helpompi muuttaa ajatuksia vai fysiikkaa?

Kun ympäristövelka kasvaa, rahan säännöt jouduttaneen kirjoittamaan joka tapauksessa uusiksi. Sillä jos emme itse rajoita talouskasvua, niin luonto kyllä lopettaa talouskasvun lopulta ympäristöongelmien pahentuessa. Silloin vasta yhteiskunnallisia ongelmia ilmeneekin.

Vakuutusmatematiikkoja ja riskin ammattilaisia voi tuskin kukaan väittää ilmastoalarmisteiksi, sillä mitä syytä heillä siihen olisi. He näkevät tulevaisuuden 2070-2090 -lukujen paikkeilla niin, että maailmantalous olisi tuhojen takia noin 50% pienempi. Vertailuna 2008 finanssikriisin vaikutus oli noin -5%, koronapandemian noin -4%. Vakuutusmatemaatikot päättävät raporttinsa kohtalaisen kuivasti: “jos emme hillitse ilmastonmuutosta, taloudellisen tuoton saaminen tulee olemaan poikkeuksellisen haastavaa”.

Heitetään talouskasvu tavoitteena roskakoriin

Otsikon sitaatti "Ei takaisin puuhun vaan puut takaisin" on alunperin Pekka Haaviston kynästä 70-luvun lopun Köynnös-lehden pääkirjoituksesta. Olisin itse varmaan tuolloin ollut kallellani soininvaaralaisittaisiin sosiaalivihreisiin ja kummastellut radikaaleja ekologisteja. Mutta näyttää siltä, etteivät ekologistit aivan väärässä olleet, sillä talouskasvu näyttää olevan vahvasti yhteydessä ympäristöongelmiin.

Huomionarvoista kuitenkin on, että vaikka talous jatkossa supistuisikin, pahentuisi ekologinen kriisi nykyrakenteilla. Ehkä meidän tarvitsee mielummin unohtaa talouskasvu yhteiskunnallisena prioriteettina ja keskittyä toteuttamaan kestävyysmurrokseen tarvittavat investoinnit. Siirtymä vähähiiliseen ja ympäristölle kestävään tulevaisuuteen on tehtävä hallitusti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisesti, muuten sille ei synny riittävää poliittista kannatusta.

Toivoa luova ajatus onkin, että ilmasto- ja luontokriisien pääsyy ei olekaan ihmisen kyltymätön halu kasvattaa taloutta, vaan talouskasvun tarve on nykyisen rahajärjestelmämme ominaisuus. Ei ole tarvetta palata asumaan maakuoppaan tai turvautua linkolalaiseen ekofasismiin.

Tulevaisuuden taloustieteilijät voivat osata tarjota meille vaihtoehtoja ikuiseen talouskuriin, sillä rahoitusjärjestelmä on lopulta riippuvainen valtioista, ei toisinpäin. Yhdysvaltain katastrofaalisen 1930-luvun laman jälkeen presidentti Franklin Roosevelt toteutti tunnetun taloustieteilijä John Maynard Keynesin mallintamia ideoita jo ennen kuin Keynes oli niitä edes muotoillut. Voikin olla, että jatkossa taloustieteilijät päätyvät käytännönläheisten ja rohkeiden poliitikkojen haastamiksi – tai huomaavat vaikutusvaltansa lipuvan pois käsistään.

Kuten Pekka Haavisto on myöhemmin sanonut, on meillä varaa ja mahdollisuuksia yhteiskunnassa sekä suojella luontoa että elää kohtuullisessa elintasossa. Sehän on ollut vihreiden teesi oikeastaan alusta alkaen.

Konsta Nylander

Kirjoittaja on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen
sekä Talousdemokratia-kansalaisjärjestön puheenjohtaja